16.16 Positiivinen muutos

Elokuussa meidän perheessä tapahtui iso muutos, kun esikoinen muutti toiselle puolelle Suomea opiskelemaan. Pelkäsin silloin, että syksy tulee olemaan minulle raskasta aikaa elää ikävän kanssa. Kauhukuvissani näin, että tytär ei pidä yhteyttä ja tulee harvoin käymään kotona.

Toisin kuitenkin on käynyt. Olen selviytynyt paremmin kuin uskoinkaan. Kauhukuvani olivat täysin turhia. Olemme yhteydessä muutaman kerran viikossa (lähinnä viestitellen) ja hän on tullut kotiin käymään lähes joka toinen viikonloppu.

Ikävä ei ole riipinyt sisintäni. Oikeastaan olen ollut vain ylpeä hänen rohkeasta ratkaisustaan seurata unelmiaan. Kun hän tulee kotiin, meillä on mennyt tosi hyvin. Me saatamme jopa keskustella ihan oikeista asioista. Tällaista ei ole hänen kotona asuessaan oikein tapahtunut.

Iso harppaus eteenpäin

Olen monesti kirjoittanut, kuinka heikko äiti-tytär suhteemme on ollut. Toipumisprosessini aikana se on kehittynyt hitaasti, pienin askelin eteenpäin. Mutta nyt syksyn aikana se on mielestäni ottanut ison harppauksen eteenpäin. Olemme mahtuneet jopa samaan aikaan keittiöön tekemään ruokaa yhdessä. Olemme käyneet myös kaupassa tekemässä ruokaostoksia onnistuneesti. Etäisyys toisiimme on ilmeisesti tehnyt hyvää meille molemmille. 

Ihan mielettömän hienoa!