14.11.2018

16.15 Niin myötä- kuin vastamäessä

Tällä viikolla tulee kuluneeksi kymmenen vuotta, kun sanoimme toisillemme tahdon. Yhteistä taivalta on kuitenkin takana jo 21 vuotta. Kyllä aika kuluu äkkiä. Oikeastaan liian äkkiä.

Tuo lupaus, niin myötä- kuin vastamäessä, on koetellut meitä koko naimisissa oloajan. Aika kliseiseltä kuulostaa, mutta juuri naimisiinmenon jälkeen meidän vaikeudet alkoivat. Tein siihen aikaan jo töitä urakkavauhdilla, eikä se hiljentynyt missään vaiheessa. Kaikki vaikeudet työpaikalla alkoivat samoihin aikoihin ja vaikuttivat minun hyvinvointiini. Monta vuotta elämästäni kului pahaan oloon. En ollut läsnä perheeni kanssa ollenkaan. Olin tietämättäni sairas.



Kiitollisuus

Nuo vaikeudet ovat kuitenkin kasvattaneet meitä ihmisinä yhdessä ja erikseen. Olen todella kiitollinen nykyhetkestä. Kun tulen työpäivän jälkeen kotiin ja avaan ulko-oven, mieleni valtaa kiitollisuus. On hienoa tulla kotiin, jossa on hyvä olla.

Välillä minulle kuitenkin iskee haikeus, että menetin monta vuotta lasteni elämästä olemalla jossain muussa maailmassa. En jaksanut olla läsnä. Olen pyrkinyt muuttamaan ajatusmaailmaani siten, että olen kiitollinen romahduksestani. Sitä ilman me emme olisi nyt tässä.

Kun muistelin hääpäiväämme, niin oli pakko lukea tuo alla oleva pätkä korinttolaiskirjeestä, jonka tyttäremme luki meille kirkossa. Poika toimi sormuspoikana 😊. Jotenkin tuon kirjeen sanat koskettavat tällä hetkellä enemmän kuin 10 vuotta sitten.

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. 
Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,
ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, 
ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä 
vaan iloitsee totuuden voittaessa.
Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. 
Rakkaus ei koskaan katoa. 
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. 
Mutta suurin niistä on rakkaus.

4 kommenttia:

  1. Olipa ihana kirjoitus! Itsekin olen kokenut romahuksen joka olikin taivaanlahja valepuvussa❤️ Meidänkin parisuhde vahvistuu vanhetessaan ja vaikeudet vain hioo timanttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Upeasti sanottu, että romahdus olikin taivaanlahja valepuvussa. Olen samaa mieltä :)

      Poista
  2. Selviytyminen on suurelta osin itsensä rakastamista ❤ Olen arvokas. Haluan ja ansaitsen elämän, jonka myötä minä itse sekä läheiseni voimme paremmin.

    VastaaPoista