5.6.2018

15.1 Lakkiaiset


Viikonloppuna meillä juhlittiin tyttären lakkiaisia. Lisäksi poikani päätti peruskoulun. Sää suosi ja juhlat olivat onnistuneet. Minulla oli niin hyvä fiilis koko ajan. Olin ylpeä lapsistani, perheestäni. Tuli sellainen olo, että voiko asiat enää paremmin olla. Olen päässyt sisäisesti tasapainoon. Olen onnellinen.

Tunteet pinnassa ennen juhlia

Juhlien järjestely oli henkisesti melko raskasta. Silmiini pisti, että tyttärelläni ei ollut hyvä olla. Hän oli hermostunut koko ajan ja poti selvästi sydänsuruja. Vaikka hän ei huolistaan mitään kertonutkaan, kyllä äidin vaisto vaan havaitsee, että kaikki ei ole hyvin. Yritin olla ystävällinen, mutta sain jatkuvasti ”sontaa” niskaani. Ajattelin, että se on äidin rooli. Jollekin se paha olo on purettava ja se sattuu meidän perheessä olemaan minä.

On aika haasteellista, kun näkee oman lapsen painivan rakkausasioiden parissa. Sitä kun ei halua, että lapseen sattuu. Halusin niin lohduttaa ja kertoa, että asiat kyllä järjestyy. Mutta sellainen kuilu meidän välissä vielä on, että en tätä tehnyt. Tiedän, että olisin tullut torjutuksi. Ja kun tarkemmin miettii, en minäkään oman äitini kanssa sydänsuruistani olisi koskaan halunnut puhua.


Järjestelyjen tiimoilla huomasin, että paineen sietokyky on nykyään paljon alempi kuin ennen. Ja kyllä minulta itku jossain vaiheessa pääsi. Olin niin surullinen ja huolissani tyttäreni puolesta. Halusin niin kovin, että hän nauttisi juhlien järjestelyistä. Hyvin pystyin kuitenkin hallitsemaan tunteeni ja pysymään kasassa.

Ikimuistoinen päivä

Tunteikkaista järjestelyistä huolimatta, meillä oli ikimuistoinen lakkiaispäivä. Seuraavaksi ”jännitetään”, mihin lapset pääsevät jatko-opiskelemaan.



2 kommenttia:

  1. Ihan aluksi: onnittelut valmistuneelle ja koko perheelle! :) Pääasiassa halusin kuitenkin pysähtyä kommentoimaan, että arvostan suhtautumistasi tyttäresi tilanteeseen. On rankkaa, kun nuori ei puhu vaikka selkeästi kärsii, samoin se, että hän purkaa kurjaa oloaan äitiinsä. Nuorisolaiset ovat joskus tosi vaikeita (sanon minä, joka olin vielä alle 10 vuotta sitten itsekin sellainen, haha), mutta ei siinä auta aikuisen "kiukutella" takaisin tai yrittää "saarnata", pääasia että vain kuuntelee ja on tukena ja turvana, vaikka se nuoren ulosanti olisi pääasiassa vain sitä "sontaa" - useimmiten nuori kuitenkin arvostaa salaa äitiään ja viimeistään kotoa pois muutettuaan myöntää sen ääneenkin. Äidin osa ei ole helppo, mutta on tärkeää olla lähtemättä mukaan siihen nuorisokiukutteluun ja pysyä järkevänä aikuisena. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta viestistäsi. Tuli todella hyvä mieli näkökulmastasi. Haastavaa tosiaan on löytää se oikea tapa toimia, kun itse olen vielä aika epävarma toiminko oikein vai en. Kyllä se vanhemmillekin on kasvun paikka kun nuoriso vanhenee. :)

      Poista