28.5.2018

14.27 Lääkkeen unohdus

Minulla on ollut niin hyvä olo, että olen unohtanut tämän sairauden… ja siinä samalla olen unohtanut ottaa lääkkeen. Tämän huomasin melko karulla tavalla.


Melkoinen reaktio

Perjantai-iltana alkoi päässäni soimaan heinäsirkat. Siinä samalla ymmärsin, että olin unohtanut ottaa aamulla lääkkeen. Ohjeiden mukaan ei enää illalla lääkettä kannattanut ottaa. Aamulla sitten, tuumailin.

Lauantaiaamuun herääminen ei ollutkaan niin ruusuista. Herätessäni yöpuku oli aivan hiestä märkä. Päässä jyskytti, oli kaamean krapulainen olo. Aamupala ei maistunut. Teki pahaa. Kun päätä liikutti, teki vielä enemmän pahaa. Vatsa meni sekaisin ja jouduin ravaamaan vessassa useita kertoa. En tiedä, oliko lääkkeen ottaminen jäänyt vain yhden päivän tiimoilta tai jopa useamman. Melkoisen reaktion lääkkeetön/lääkkeettömät päivät joka tapauksessa aiheuttivat.





Lakkiaisjärjestelyitä

Viikon päästä meillä olisi tyttären lakkiaiset. Olimme suunnitelleet viikonlopuksi supersiivousta. Ahkeroisimme aamusta iltaan koko perheen voimin. Oma panokseni lauantaina oli aika heikonlaista. Tein kuitenkin mitä pahalta ololtani pystyin. Oli sellainen olo, että nyt vaan on pakko järjestellä juhlia.

Vielä sunnuntainakin oli heikko olo. Ruoka ei oikein maistunut ja vatsa oli vielä hieman sekaisin. Juhlien järjestely jatkui siitä huolimatta koko päivän. Illalla ei pahasta olosta ollut enää tietoakaan. Onneksi.

Ehkä jatkossa muistan ottaa aamuisin lääkkeen ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti