12.1.2018

14.3 Unohtunut liikunta

Liike on lääke. Näin luki ilmaisjakelun artikkelin otsikossa. Tuo lause sai minut pysähtymään. Niinhän se on. Liikunta on mielenterveyspotilaiden yksi hoitomuoto. Olen huomannut, että olen taas koko syksyn ja talven laistanut liikunnasta. Ostin heinäkuussa uuden salikortin, johon oli joulukuuhun mennessä tullut tasan yksi käynti. Jostain syystä en ole liikkunut ollenkaan. Korkeintaan kerran viikossa tehnyt kävelylenkin.

Silloin kun minulla on kaikki kunnossa, haluan liikkua. Olenko sittenkin ollut liian väsynyt tämän syksyn ja alkutalven? Energiani ovat tainneet mennä siihen, että olen keskittynyt työkokeilun onnistumiseen ja siitä seuranneeseen normaaliin työhön. 


Liikuntatapahtuma tavoitteeksi

Minun täytyy saada itseni liikkeelle. Nautin liikunnasta ja sen tuomasta ilosta. Nautin kävelylenkeistä ulkona. Koko päivän toimistossa istumisen jälkeen ulkoilma tekee hyvää ja piristää. Liikunnan jälkeinen olotila kehossa on mahtava. Minun on saatava se liikunnan ilo jälleen itseeni. Se on panostus tulevaisuuteen, jotta välttäisin mieleltä sairastumisen uudelleen.

Olen kolme vuotta sitten osallistunut ExtremeRun tapahtumaan. Se oli tosi kiva tapahtuma. Nyt asetin itselleni tavoitteen, että osallistun loppukesällä järjestettävään tapahtumaan ja siihen mennessä olen löytänyt liikunnan ilon takaisin itselleni. 

Loppukesään on pitkä aika, joten aloitan liikunnan hitaasti itseäni kuunnellen. En aio tehdä liikunnasta pakkopullaa, vaan yritän löytää sen ilon uudelleen. Hiljaa hyvä tulee, näin uskon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti