13.12.2017

13.15 Kolme vuotta ja neljä päivää romahtamisesta

Aika kuluu nopeasti. Siitä on tasan kolme vuotta ja neljä päivää, kun romahdin työterveyspsykologin luona. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. On ollut niin ylä- kuin alamäkiä. Olen monesti kirjoittanut, että onneksi romahdin. Ilman romahtamista olisin menettänyt kaikkein tärkeimmän asian elämässäni. Perheeni.

Kun miettii tätä kolmea vuotta, on epätoivo työtilanteestani ja parantumisestani ollut vahvasti läsnä. Vasta useiden vastoinkäymisten jälkeen sain työuupumuksen ja keskivaikean masennuksen lisäksi diagnoosin traumaperäinen stressihäiriö (esimiestyöstä aiheutunut). Diagnoosin jälkeen olen saanut oikeanlaista hoitoa ja työtehtäväni kyseenalaistettiin. Nyt työtehtäväni ovat vaihtuneet, eikä minun tarvitse tehdä enää esimiestöitä. Työtehtävien vaihtamisen jälkeen parantumiseni on edennyt huimasti eteenpäin.

Matka jatkuu

Olen käynyt terapiassa läpi koko elämäni ja käsitellyt monenlaisia tunteita. Epätoivoa, surua, vihaa, väsymystä, iloa jne. Raskaista vuosista huolimatta on ilo huomata omien arvojeni muuttuneen. Nyt elämäni tärkein asia on perhe ja vapaa-aika.

Olen kiitollinen, että minulla on ollut aviomies, joka on tukenut minua koko tämän haastavan matkan. Matkan, joka ei ole todellakaan ollut helppo. Matka jatkuu edelleen, mutta uskon sen olevan päivä päivältä helpompaa. Kuten kappaleessa 3.7 kirjoitin: Haluan tuntea ”Nyt aurinko paistaa, horisontti siintää edessä.”  / Cheek. 


Odotan edelleen tuota päivää ja tiedän että se on lähempänä kuin uskonkaan!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti