19.11.2017

13.9 Valmistautuminen kehityskeskusteluun

On taas se aika vuodesta, kun on jokavuotisten kehityskeskustelujen aika. Käydään läpi kulunutta työvuotta ja suunnitellaan seuraavaa vuotta: miten voin kehittää itseäni työelämässä ensi vuonna. 

Olen lopen kyllästynyt yritysmaailman asettamiin tavoitteisiin. Tottakai ymmärrän, että kehittyä pitää, muuten yritys ei pääse eteenpäin. Myös työntekijän pitää kehittyä, että työ säilyy mielenkiintoisena jne. Mutta silti heitän ajatuksen: miksi aina pitää parantaa ja kehittää itseä vuodesta toiseen (työelämässä)?

Riittääkö mikään?

Olen ollut työelämässä liki 20 vuotta ja tehnyt intohimolla töitä. Koko tämän ajan olen kehittänyt itseäni ja pyrkinyt eteenpäin. Ja kuinka kävikään. Olen jo kolme vuotta paininut työuupumuksen kanssa. Ei minua kiinnosta tällä hetkellä mennä kehityskeskusteluun pohtimaan, miten voisin itseäni työssä kehittää. Minulle riittää tällä hetkellä se, että olen työkuntoinen.

Tai entä jos haluaisin käyttää kaiken ylimääräisen energiani itseni kehittämiseen vapaa-ajalla, perheeni parissa? Jos ensi vuoden kehitystavoitteeksi asettaisin tämän? Tai entä jos keskittyisin nyt vaan siihen, että työkykyni säilyy ensi vuonna? Olen tehnyt niin monta vuotta töitä antaumuksella, että nyt on minun aikani elää tätä elämää asettamatta itselleni tavoitteita vähään aikaan. Ehkä joskus tunnen taas paloa kehittää itseäni, mutta nyt ei ole oikea aika. 


Muuttunut asenne

Jotenkin on ahdistavaa alkaa valmistautumaan kehityskeskusteluun. Joka vuosi sama juttu: kun kuluvan vuoden kehitystavoitteet on suoritettu, asetetaan taas uudet kehitystavoitteet. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin itsensä kehittäminen työelämässä.

Asenteeni on muuttunut todella paljon näiden sairasvuosien aikana. Enää työ ei ole tärkeysjärjestyksessä ykkönen vaan perhe. Sen olen oppinut. Työ ei tule olemaan minulle enää koskaan niin tärkeä, että käyttäisin kaiken energiani ja itseni kehittämisen siihen.

Mahdetaanko tulevassa kehityskeskustelussa ymmärtää näkökantaani?


3 kommenttia:

  1. I feel You. Olin töissä hyvämaineisella työnantajalla. Kiusaaminen rehotti, töitä ihan hullun lailla... Uuvuin ja jouduin sairaslomalle. Opiskelin, kehitin itseäni. Oli kova halu tuoda osaamistani suuren työnantajan hyödyksi. Mitään kiinnostusta ei ollut.

    Yhdessä kohdassa alettiinkin kiinnostua. Luvattiin, ettei työ saisi vaarantaa terveyttä. Mutta kun tuli aika lunastaa lupaukset... Oltiin taas lähtöruudussa.

    Työterveyshuolto ja työsuojelu yrittivät kaikkensa. Työnantaja piti jääräpäisesti kiinni kannastaan, eikä muuttanut mitään.

    Oli pakko lähteä. En tiedä, miten tulen koskaan luottamaan yhteenkään työnantajaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Hei, kiitos viestistäsi. Tuo on niin tyypillistä nykypäivän työelämässä. Jos luet blogiani taaksepäin, jouduin myös itse useaan otteeseen keskustelemaan työtehtävien muutoksesta. Lopulta siihen suostuttiin ja luovuin esimies- ja johtotehtävistä. Työnantaja ymmärsi asian vakavuuden vasta sitten, kun lääkäri kertoi suoraan miten asiat ovat.

      Poista