24.10.2017

13.5 Vanhojen kaivelua

Lupasin auttaa työkaveriani hänen opiskeluun liittyvässä tehtävässä. Olimme sopineet haastatteluajan. En tiennyt hänen valinneen tehtävän aiheeksi ongelmatilanteet työpaikalla ja miten esimiestyön kautta niitä hoidetaan. Hän otti suoraan esimerkin vaikeasta alaisestani, miten hänen kanssa ongelmatilanteet selvitettiin. Kuin olisi puukko työnnetty suoraan sisuksiin. Siltä se tuntui. Aihe on näemmä minulle erittäin arka yhä edelleen. Eikä hän voinut tietää ”oikeudenkäynnistä” ja mitä kaikkea siihen on liittynyt.

Kerroin haastattelussa pintapuolisesti mitä voin vaitiolovelvollisuuden nimissä kertoa. Hän näki, kuinka arka tämä aihe minulle oli, koska ääneni värisi puhuessani. Luulin, että olen käsitellyt asian kokonaan ja olisin voinut asiasta puhua normaalisti ilman tunteita. Mutta ei, en ole vieläkään täysin asiaa selättänyt.

Haastattelun jälkeen olo oli turtunut ja voimaton. Pala kurkussa jatkoin töitä vielä vähän aikaa ennen kotiin lähtöä. Jotenkin tuli hassu olo haastattelun jälkeen. Ihan kuin olisin pettynyt itseeni, huomatessani kuinka tunteet tulivat pintaan aiheesta puhuessani.

Viikonloppuna oli vaikka mitä kivaa tekemistä. Mutta aihe tuli aina välillä mieleeni ja sai minut ärtyneeksi. Tein itsekkään päätöksen ja ilmoitin työkaverilleni, että en halua enää keskustella aiheeseen liittyen ja näin ollen en voi enää auttaa häntä tehtävässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti