9.10.2017

13.2 Valokuva

Selailin puhelimesta valokuvia ja silmiini osui valokuva minusta. Kuva on otettu viimeiseltä sairaslomaltani huhtikuussa 2017. Voisin melkein sanoa, että järkytyin, kun katselin kuvaa jonkin aikaa. Niin väsynyt ja riutuneen näköinen ihminen tuijottaa valokuvasta takaisin.

Tummat silmän aluset ”koristavat” väsyneitä silmiä. Posket lommollaan, kuin en olisi syönyt mitään pitkiin aikoihin. Iho harmaansävyinen, jotenkin elottoman näköinen. Ainoa, mikä kertoo elämästä, ovat stressin aiheuttaman aknen jättämät arvet ja näppylät kasvoilla. Hiukset ovat luonnottoman oloiset ja roikkuvan ohuet.

Uusi selfie

Otin itsestäni uuden selfien. Halusin verrata nykyistä kuvaani huhtikuiseen kuvaan. Ero on huomattava. Kasvot ovat pyöristyneet ja tummat silmän aluset ovat lähes kadonneet. Hiukset ovat terveemmän ja paksumman näköiset. On hienoa nähdä konkreettisesti muutos. Se antaa uskoa, että olen voimaantunut myös ulkoisesti.



Luin jokin aika sitten Työuupumus.netin sivulta artikkelin ”Työuupumushistorian tallentaminen”. Artikkelissa kerrotaan, kuinka olisi hyvä tallentaa ja seurata omaa parantumisprosessia. Tapoja on monia, kirjoittamisesta videopäiväkirjaan. 

Tämä kirjoittaminen on ollut minulle tärkeä osa parantumisprosessiani. Ja se on ollut myös minulle luontevin tapa purkaa tuntemuksia. Tuo videopäiväkirja on mielestäni hyvä idea. Jos pelkkä tuore valokuva sai minut näin hyvälle tuulelle, niin mitä kaikkea se videopäiväkirja olisikaan kertonut tästä kolmen vuoden matkasta? Se olisi ollut mielenkiintoista nähdä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti