1.10.2017

12.14 Innokkuus vei energiat

Viimeinen työkokeiluviikko takana. Viikko oli osaltani superhieno ja superenerginen. Sain uuden vastuutehtävän, jonka otin innokkaasti vastaan. Uutta työtehtävää aloin pikkuhiljaa opettelemaan. Viikon aikana oli paljon kaikkea kivaa tekemistä ja uuden oppimista. Olin hyvällä tuulella ja tosi iloinen koko ajan.

Kun työpäivä perjantaina päättyi, olin superväsynyt. En muuta odottanut, kuin että saan ruuan uuniin ja päiväunille siksi aikaa. Nukahdin heti. Onneksi minulla oli kello soimassa, en tiedä kuinka kauan olisin nukkunut. Loppuilta kuluikin tv:tä katsellen.


Kahdet päiväunet

Lauantaiaamulla kun heräsin pitkien yöunien jälkeen, olo oli jotenkin vetelä. Vetelyydestä huolimatta tein vähän aikaa pihatöitä, kunnes päiväunet kutsuivat. Nukuin makeasti reilun puolen tunnin päiväunet. Päiväunet piristivät, mutta hetkeksi aikaa, sillä alkuillasta nukahdin sohvalle uudelleen.

En taida vielä olla kunnossa

Energinen viikko taisi viedä melko lailla mehut. Perjantai ja lauantai kuluivat selvästi palautumisessa. Tänään sunnuntaina olo on ollut ihan normaali. Olen mietiskellyt, mikä meni viime viikolla ”vikaan”. 

Mielestäni tein töitä normaalia tahtia. Veikö superinnokkuus ja uuden oppiminen liian paljon energiaa? En keksi oikein muutakaan. Tämä oli jotenkin hyvä muistutus, että en vieläkään ole täysin kunnossa. En tiedä, olisiko työkokeilua kannattanut sittenkin jatkaa? Täytyy nyt olla skarppina ja varovainen, ettei uuden työn imu saa minua uupumaan.

https://www.facebook.com/aionselviytya/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti