15.9.2017

12.12 Väsyttää

Vielä pari viikkoa työkokeilua jäljellä. Sitten alkaa normaali työarki. Tällä viikolla minua on väsyttänyt töissä lähes joka päivä. Kesäloman jälkeen olen ollut hyvässä kunnossa, mutta jostain lievä väsymys on hiipinyt päälle.

Torstaina teki mieli nukkua kesken työpäivän. Jouduin oikein taistelemaan, että saan tartuttua kiinni töihin. Katselin kelloa koko ajan ja odotin vain seuraavaa taukoa. Olen pitänyt edelleen pidennettyjä taukoja. Yritin piristää jaksamistani tehden töitä aina välillä seisten. Tuntui, että nostin sähköpöytääni päivän aikana usein ylös ja sitten hetken päästä alas. Kävin keittiössä täyttämässä vesilasiani jatkuvasti. Tästä johtuen kävin useasti vessassa. Söin hedelmiä välipalaksi. Kulutin siis aikaani erilaisin tavoin. Tarkoituksenani oli jaksaa olla työpäivän loppuun asti. Kotona meninkin sitten päiväunille.


Hämmentävää

Mitä jos väsymys palaa takaisin, nyt kun olen 1,5 kuukautta tehnyt normaalisti töitä? Jos en ole vieläkään kunnossa? Olenko tehnyt liikaa töitä, vaikka työtahti on ollut todella verkkaista? Toivottavasti tämä on ohimenevää, sillä en halua pettyä. En halua pettää työnantajaani enkä työyhteisöäni. Haluan olla kunnossa, haluan jaksaa tehdä töitä, haluan ansaita luottamuksen työnantajaltani takaisin.

Parempi olisi, että en miettisi koko asiaa. Hyväksyisin väsymyksen ajattelematta sen kummempia. Mutta niin monen vuoden sairastelun jälkeen väkisinkin sitä alkaa miettiä, että jos tämä sairastelu ei ollutkaan tässä…Tänään, perjantaina, lopetin työt hyvissä ajoin ja lähdin kotiin päiväunille. Viikonlopun suunnitelmiin ei kuulu muuta kuin nukkua pitkät yöunet ja nauttia päiväunista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti