23.7.2017

11.5. En halua pettyä

Hmm… huomenna töihin. Vaikka ilmat eivät ole suosineet, on minulla ollut tosi kiva kesäloma. Olen todella levännyt ja rentoutunut. Ennenkaikkea olen energinen! Huomenna jatkuu työkokeilu kestäen seuraavat kaksi kuukautta. 



Kovat odotukset

Omat odotukseni ovat kovat. Toivon löytäväni työintoni ja -kykyni takaisin. Olen melko varma, että tulen pärjäämään ja jaksamaan. Kuitenkin pieni epäilys välillä hiipii mieleeni. Mitä jos romahdankin, enkä pysty työskentelemään normaalisti? Entä jos minulle iskee masennuskausi kesken työkokeilun? 

Vaiheita ja vaiheita

Tuntuu, että olen elänyt viimeajat pelkkiä vaiheita läpi. On puolikasta työpäivää, on sairaslomaa, on työkokeilun ekaa osaa, on lääkityksen vähentämistä, on vieroitusoireiden kausi jne. Ja huomenna alkaa työkokeilun toinen vaihe. Koko ajan on jotain vaiheita, mistä selviämällä hypätään seuraavaan vaiheeseen. Todella ärsyttävää.

Turhaan murehdin

Mieheni on tsempannut minua, että turhaan murehdin tulevia ”jos” asioita. Että en voi itse sille mitään, jos masennuskausi iskee päälle tai romahdus tulee. Ne tulevat, jos ovat tullakseen, mutta me selvitään niistä. Sairaudet ovat osa minua, vaikka en haluaisikaan. Minun täytyy oppia hyväksymään tämä tosia asia.

Näinhän se on. Turhaan tässä murehdin etukäteen. 



mun pahin vastukseni kattoo peilistä mua,
se haastaa ja aina pyrkii mun pään kääntämään

katse eteen ja suupielet ylöspäin,

teen vastoinkäymisistä voimaa,
katse eteen ja suupielet ylöspäin
antaa tulla, kestän kyllä, 
periks en tuu antamaan
-Elastinen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti