10.7.2017

11.3 Pakoreitti?

Nyt se sitten tapahtui. Tiimistäni, siis entisestä, on jäänyt yksi tekijä sairaslomalle työuupumisen vuoksi. En oikein tiedä miten suhtautuisin tähän tietoon. Tätä minä esimiehenä olin jankuttanut vuosia. Että joku vielä tipahtaa, ellei mitään tehdä. Nyt en ole enää ainoa. Tekisi mieleni sanoa, että mitä minä sanoin. Olisitte kuunnelleet minua. Mutta päällimmäisenä on huoli työkaverista. Se kaikki, mitä itse olen työuupumuksen yhteydessä kokenut, en toivoisi sitä kenellekään.

Tunnen vastuuta

Edelleen, koen jollain tapaa olevani vastuussa entisestä alaisestani. Mielestäni yritin tehdä kaikkeni, jotta työuupumuksilta vältyttäisiin. Mutta se ei riittänyt. Tunnen olevani epäonnistunut esimiehenä, vaikka en ole virallisesti esimies enää ollutkaan 1.6. lähtien. Ei se silti muuta sitä, ettenkö välittäisi tiimin jäsenistä edelleen.



Valitsinko helpoimman reitin?

Minun täytyy nyt muistutella itseäni, että luovuin esimies- ja johtamistyöstä oman terveyteni vuoksi. En ole enää vastuussa entisistä tiimiläisistäni. Mutta väkisinkin mieleeni tulee paljon kysymyksiä. Luopumalla esimiestyöstä, valitsinko helpoimman reitin välttääkseni tulevan? Olisiko minulla esimiehenä ollut vielä jotain annettavaa? Olisinko pystynyt vakuuttamaan ylemmäs, että jotain täytyisi tehdä toisin? Entä olisinko itse keksinyt jotain ratkaisua töiden keventämiseen olemassa olevilla puitteilla?

Voisin hyvin todeta olevani hyvä ennustaja, joka ennusti tulevan tapahtuman ja teki oman ratkaisunsa sen avulla. Mutta ei, minun täytyy muistuttaa itseäni, että oma terveys on mennyt tämän kaiken edelle. Olen itse sairastunut vakavasti ja asettanut vihdoinkin itseni etusijalle. Nyt en ole enää vastuussa muiden jaksamisesta. En valinnut pakoreittä välttääkseni esimiehen vastuun muiden työhyvinvoinnista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti