1.7.2017

11.2. Painajaisia

Näen samaa painajaista usein. Painajaisessani olen menettänyt lapseni ja mieheni. He elävät omaa elämäänsä, enkä minä kuulu enää siihen. Olen unessa lähellä heitä, mutta silti niin kaukana. Itken ja kaipaan heitä. Olen pahoillani siitä, että olen ollut poissaoleva äiti ja puoliso. Uni tuntuu niin todelliselta. Olen helpottunut herätessäni. Onneksi uni ei ole totta.


Kunpa saisin aikakoneen
Toivottavasti nämä painajaiset loppuvat pian. Haluaisin keskittyä paranemiseen täysillä, mutta painajaiset vetävät minua menneisyyteen takaisin. En halua sinne. En halua, että unet jatkuvasti muistuttavat minua menneisyydestä. Tekisin niin paljon toisin. Kunpa saisin aikakoneen ja voisin palata takaisin aikaan, jolloin lapset olivat pieniä ja minä olin terve äiti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti