21.4.2017

9.11 Elämän arvokeskustelua

Olemme terapiassa keskustelleet elämän arvoista. Olin saanut kotitehtävän, jota purettiin terapiassa. Arvoni olivat muuttuneet oikeaan suuntaan. Muutama vuosi sitten työuupumuksen oravanpyörässä pyöriessäni, elämäni tärkein arvo oli työ. Nyt kotitehtävän tuloksissa työn arvo oli viimeisten joukossa. Tämä oli ilo huomata. Tärkeimmiksi arvoiksi olin merkinnyt perhe, parisuhde ja vanhemmuus. 




Millaista elämä olisi ilman perhettä?


Olen aiemmin kirjoittanut, kuinka olen laiminlyönyt perheeni täysin, jotta selviytyisin työstäni. Keskustelimme siitä, millaista elämäni nyt olisi, jos olisin jättänyt perheeni työn vuoksi. Pelkkä ajatuskin sai minut itkemään terapiassa. Oli ihan hirveää miettiä, miten olen voinutkaan ajatella noin. Ja se ajatus, että eläisin ilman heitä, on hirveä. Terapeutti lohdutti, että olen tuolloin ollut todella sairas, enkä ole nähnyt muuta vaihtoehtoa selvitäkseni. Nämä ajatukset kuitenkin kaduttavat minua edelleen todella paljon. Valitettavasti mennyttä ei saa takaisin ja siellä on turha ryvetä.

Yritän kääntää tämän menetetyn ajan jollain tapaa positiiviseksi. Yritän olla hyvä vanhempi ja puoliso. Nykyään on niin ihana katsella omia lapsia. Tekisi mieleni halata heitä koko ajan. No, teinit eivät niin kauheasti äidin lähentelyistä välitä, mutta saan ujutettua itseni välillä halaamaan tai koskettamaan jollain tavalla. Yritän näyttää rakkauttani heille enemmän kuin koskaan. Sama koskee puolisoa. Pyrin kuuntelemaan häntä enemmän ja jättää omien murheideni puinti terapiaan. Koen sen onnistuneen jollain tavalla.

En halua, että puoliso joutuu enää olemaan minun toinen terapeuttini, vaan annan hänelle tilaa. Onneksi puolisoni on sitkeää sorttia, eikä antanut pahimpina aikoina periksi. Meillä on nykyään hyvä olla. 




Oon eksyksissä mun pään sisällä, anna mulle anteeks
Siksi paskaa fiilistä tuottanut oon varmaan sulle tarpeeks 
Kaipaan takas sun luo sinne missä mun hyvä on
Mun koti on siellä missä mun sydän on
-cheek


Vähemmän ahdistunut


Ennen kolmikantakeskustelua minulla oli saman päivän aamulla aika psykiatrille. Psykiatrilla käynti ei kuitenkaan liittynyt mitenkään kolmikantakeskusteluun, vaan aika oli sattumalta varattuna samalle päivälle. 

Mieleni oli kevyt, mutta hieman jännittynyt tulevasta iltapäivän keskustelusta. Keskustelimme ja tein muutamia testejä. Testien mukaan olin vähemmän ahdistunut kuin koskaan aiemmin psykiatrilla käydessäni. Lisäksi enää oli kyse vain lievästä masennuksesta. Saattaa olla, että kesällä tullaan vähentämään lääkitystä. Edelleen minulla on kuitenkin diagnoosina traumaperäinen stressihäiriö sekä taipuvuutta dissosiaatioon.

Olen kuulemma ottanut ison harppauksen eteenpäin parantumisessani. Tätä on auttanut oma päätökseni, että ”tänään” saadaan päätös työsuhteen jatkamisesta tai lopettamisesta. Psykiatri tarjosi minulle rauhoittavaa lääkettä, jota voisin ottaa ennen kolmikantakeskustelua. Olin niin varma olostani, että kieltäydyin. Näin jälkeen päin ajatellen, ehkä olisi kannattanut ottaa…


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti