12.2.2017

6.3 Lapsuusmuistoja

Omasta mielestäni minulla on ollut kiva lapsuus. Asuimme kerrostalolähiössä. Ei ehkä niin hyvämaineisessa, mutta ei sitä lapsena näin osannut ajatella. Paljon oli ympärillä perheitä, joissa oli työttömyyttä ja alkoholiongelmia. Niin meilläkin. Äiti ei juonut lainkaan, mutta isä senkin edestä. Positiivisesti ajatellen, isä ei juonut koskaan kotona. Minulla oli siis aina selvä ja huolehtivainen äiti kotona.

Meitä lapsia oli lähiössä paljon. Meidän jengi. Poikia ja tyttöjä. Eri ikäisiä. Pelattiin kimpassa nelimaalia tai keinupalloa, käytiin kirkonrottaa ja järjestettiin kisoja. Kaikki yhdessä. Kun menin ulos, oli aina kaveri. Koskaan ei tarvinnut leikkiä yksin.

Hyvät ystävät ovat rikkaus

Kun aloimme kasvaa nuoriksi, meidän jengin miespuoliset kaverit tuntuivat ”isoveljiltä.” Oman isoveljeni lisäksi. Hän oli tietenkinkin minulle tärkein. Me tytöt olimme niitä pikkusiskoja. Liikuimme tyttöjen kanssa missä tahansa, ”pahamaineisen” lähiön isoveljien maine suojeli meitä. Saimme rauhassa koheltaa joka paikassa ja käyttää alkoholia. Koskaan ei sattunut mitään. Taisimme kuvitella olevamme jonkin sortin ”koviksia”, vaikka näin ei todellisuudessa ollut.

Näin kymmenien vuosien jälkeenkin pahamaineisuus lapsuuden asuinpaikkaa ja meidän jengiä kohtaan on kuitenkin säilynyt tietyssä ikäryhmässä. Koomisimman kommentin kuulin mieheltäni, joka oli muutama vuosi sitten luokkakokouksessa. ”Otit sitten siitä jengistä itsellesi vaimon”, oli miehelleni tokaistu. Kyllä me ollaan naurettu tuota kommenttia.

Suurin osa ystävistäni ovat edelleen noita lapsuuden ystäviä, meidän jengistä. Toki elämän varrella on tullut mukaan muitakin tärkeitä ystäviä. Eri taustaiset ystävyyssuhteet ovat mielestäni juuri se rikkaus elämässäni. Rakastan teitä ystävät!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti