10.2.2017

5.3 Miksi masennusta hävetään?

Työterveydessä nostettiin siis kädet pystyyn ja minut passitettiin psykiatrille. En halua olla masentunut. En halua olla uupunut. Haluan olla terve.

Olin hämmästynyt, että tämä jatkuu edelleen. Ei tämä ole enää todellista. Viimeksi lääkkeet auttoivat, miksi ne eivät enää auta? Miksi, vaikka maaliskuussa 2016 lääkehoito osa 2 aloitettiin. Sama lääke ja sama annoskoko, joiden avulla minut todettiin jo kerran terveeksi. Nyt on elokuu. Miksi lääkkeet eivät ole vielä vaikuttaneet?

Miksi masennusta hävetään?
Yritän muistuttaa itselleni, että masennus ei ole oma valinta eikä tahtotila. Se on yksi sairaus, joka ei näy ulospäin. Sairaus, jota on niin helppo hävetä. Sairaus, josta ihmiset ajattelevat ristiriitaisesti. 

Olisi helpompi sanoa, että jalka on poikki. Tai että minulla on jokin sydänsairaus ja syön päivittäin lääkkeitä tähän sairauteen. Mutta mieleltään sairastuminen tuo jostain syystä häpeän mukanaan. Leimataanko minut hulluksi? Olenko muiden silmissä heikko ja saamaton? Olenko niin huonossa jamassa, että syön mielialalääkkeitä joka päivä? En haluaisi olla häpeissäni. Silti vieläkin olen.

Miksi masennusta hävetään?

Sairauksille kasvot

On tosi hienoa, että osa julkisuuden henkilöistä ovat olleet rohkeita ja tuoneet mieleltään erilaisia sairauksia julki. Mieleltään sairastuneet voivat silti pärjätä, menestyä ja elää normaalia elämää. Tämä keventää ihan varmasti myös muita mieleltään sairastavien häpeää. Ja julkituominen auttaa myös terveitä ihmisiä näkemään asiat eri tavalla. Toivon ainakin niin.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti