6.2.2017

4.3 Suljetut muistot, jotka iskivät lujaa

Kirjoituksistani on varmaan tullut jo hyvin selväksi, että pidän Cheekin musiikista. Olin ostanut Alpha Omega jäähalli-kiertueelle liput. Ystäväni asui Tampereella, ja meillä oli tiedossa kiva tyttöjen ilta. Ensiksi shoppailemaan, sitten syömään ja nauttimaan pari olutta. Se pari olutta oli meidän raja, muuten konsertista ei pystyisi nauttimaan kunnolla. Odotin keikkaa innolla, sillä olin ostanut Alpha Omega cd:n heti julkaisun jälkeen ja kuunnellut sitä viikkoja autossa. Ja kyllä, olen vanhanaikainen. Ostan autoon musiikkia cd:nä.

Muistikuvia konsertista ei paljonkaan ole

Konsertti alkoi. Muistikuvia konsertista ei paljonkaan ole. Ei johtunut siitä parista oluesta, jotka nautittiin ennen keikkaa. Vaan keikan aikana esitetystä lyhytelokuvasta. Elokuvasta, jossa näytettiin pätkiä parisuhteesta, riidoista, peliriippuvuudesta, juhlimisesta ja mitä kaikkea ongelmia peli- ja alkoholimaailma tuokaan. Myös naisen huoli rakkaastaan tuli lyhytelokuvasta hyvin ilmi.

Seisoin jähmettyneenä areenan lattialla. Kuin olisin katsonut lyhytelokuvaa omasta, entisestä elämästäni. Sitä, johon kuului silloisen kumppanin peli, raha- ja alkoholiongelmat. En pystynyt nauttimaan konsertista täysillä. Oli tyhjä olo. Kaikki nuoruuden huonot muistot palautuivat mieleen. Ja nuo ”muistot ei kultakerrosta saa.”



Enkö sittenkään ole saanut käsiteltyä nuoruuden asioita?

Seuraavana päivänä ajelin kotiin ja mietin tunnetta, mikä minulla oli sisimmässäni. Enkö sittenkään ole saanut käsiteltyä asioita? Olin 16 vuotiaana tavannut mielestäni elämäni miehen. Molemmilla oli tuolloin taustalla vauhdikas yläaste menneisyys, johon oli kuulunut melko runsas alkoholin käyttö viikonloppuisin. Tavatessamme olimme molemmat kyllästyneitä siihen elämään. Viihdyimme yhdessä, harrastimme liikuntaa, katseltiin elokuvia ja herkuteltiin.



Peli, raha- ja alkoholiongelmat

Miehestä tuli vuosien varrella juuri sellainen, kuin tuossa konsertin lyhytelokuvassa esitettiin. Peli, raha- ja alkoholiongelmat tulivat osaksi miehen arkipäivää. Yritin elää vieressä normaalia elämää. Minulla oli kaikki ovet auki lähteä mukaan tuohon maailmaan. Onneksi jokin sai minut olemaan järkevä ja vahva, enkä lähtenyt siihen elämään mukaan. 

Jaksoin uskoa vuosia, että toinen muuttuisi takaisin entiselleen. Sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa olin elänyt normaalia elämää muutaman vuoden. Asiat vaan pahenivat, eikä mitään muutosta tapahtunut. Onneksi järki jossain vaiheessa voitti ja tiemme erosivat lopullisesti. Olinko haudannut nämä muistot vain jonnekin taka-alalle ja nyt ne ovat vuosien päästä purkautumassa ulos?

Harmitti ihan vietävästi

Ilman näitä tunteita, konsertti olisi ollut aivan mahtava. Upea show ja mahtavaa musiikkia. Kuitenkin olin koko konsertin ajan pala kurkussa näitten muistojeni takia. Harmitti ihan vietävästi, sillä olin odottanut konserttia tosi paljon.

Mutta olihan näillä nuoruuden tapahtumilla jotain hyvääkin. Tapasin nykyisen mieheni ja minulla alkoi ns. normaali elämä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti