1.2.2017

3.10 Liikunta on yksi parhaimmista lääkkeistä

Liikunta tekee mielelle hyvää. Joka paikassa ohjeistetaan liikkumaan, sillä liikunta on hyvä stressinpoistaja sekä ”lääke” masennukseen. Varsinkin masennukseen sairastuneille liikunnan tärkeyttä korostetaan todella paljon. Myös työterveyslääkärini ja psykologini muistuttivat tästä useasti.

Aivot narikkaan jalkapallon avulla

Olen aina tykännyt liikunnasta. Lähivuosina olen käynyt kaksi-neljä kertaa viikossa lenkillä ja pitänyt yleiskunnostani huolta. Muutama vuosi sitten löysin uudelleen rakastamani harrastuksen, jalkapallon. 

Liityin ystäväni houkuttelemana naisten harrastejalkapalojoukkueeseen. Olin lapsena harrastanut tuota lajia seitsemän vuotta. Kun tulin teini-ikään, alkoi minua kiinnostamaan muutkin asiat kuin jalkapallo. Tuohon aikaan sitä olikin sitten valittava joko kaverit tai täysillä panostaminen harrastukseen. Ei ollut muita vaihtoehtoja. Jätin jalkapallon ja aloin elämään nuoruuttani.

Nyt aikuisiällä sain tuosta upeasta lajista taas lisää voimaa. Kentällä pääsi todellakin irti työelämän murheista ja jalkapallo tuotti minulle sitä liikunnasta tulevaa mielihyvää todella paljon. Valitettavasti jouduin jättämään lajin melko pian, sillä jouduin jalkaleikkaukseen. Jatkoin kuitenkin kävelylenkkejä ja yleiskunnon ylläpitämistä leikkauksesta toivuttuani.



En ollut liikkunut vähään aikaan

Kun jäin sairaslomalle joulukuussa 2014, huomasin etten ollut koko syksynä jaksanut pahemmin liikkua. Tai oikeastaan en lähtenyt lenkille oma-aloitteisesti, vaan silloin kun joku ystävistäni pyysi. Oma-aloitteisesti en ollut liikkunut syksyn aikana juuri ollenkaan.

Lääkärin ja psykologin kehoituksesta päätin aloittaa liikkumisen uudelleen sairasloman aikana. Halusin panostaa parantumiseeni ja uskoin liikunnan olevan yksi keino siihen. Olin kuukausia suunnitellut, että uimaan olisi kiva mennä. Se kun tekee hyvää koko kropalle. Päätin, että aloitan liikkumisen uinnilla.


Halusin uimaan, mutta en saanut lähdettyä

Muistan, kuinka istuin sairaslomalla sohvalla ja mieli teki uimaan. Mutta en päässyt sinne. En vaan pystynyt nousemaan sohvalta ja lähteä uimaan. En, vaikka kuinka halusin. Meni viikko, ja joka päivä olin käynyt saman taistelun uudelleen ja uudelleen. En saanut lähdettyä uimaan. Mitä jos joku tuttu tulee siellä vastaan? Mitä sanon hänelle, miksi olen keskellä päivää uimassa enkä töissä?

Seuraavalla viikolla istuin sohvalla ja kävin samaa taistelua itsekseni. Päätin, että vaikka istuisin kuinka kauan sohvalla, lähden uimaan. Minulla kesti puolitoista tuntia, ennen kuin hyppäsin autoon ja ajoin kohti uimahallia. Jospa kääntyisin takaisin ja menisin vasta huomenna? Ei, nyt on vaan mentävä. Tästä se parantuminen sitten alkaa, jankutin itselleni.

Ihan kuin joku muu olisi kävellyt puolestani uimahallille

Kävelin parkkipaikalta sisään uimahallille. Tuntui, kuin jalkani olisivat olleet jonkun muun ja ne liikkuivat eteenpäin tahtomattani. Olin pukuhuoneessa todella kauan. Riisuuduin ja tarkistin monta kertaa, että pukukaapin ovi menee lukkoon. Tarkistin myös kaapin numeron. Arvelutti hieman, että miten muistan pukukaapin numeron?

Menin suihkuun ja suihkuttelin todella kauan. Menin saunaan, vaikka en koskaan mene saunaan ennen uimaan menoa. Suihkuttelin jälleen ja kävin sisäistä taistelua, että pääsen lähtemään lämpimästä suihkusta hallin puolelle uimaan. 


Pääsin kuin pääsin uimaan ja olo oli kuin voittajalla… kunnes selkäni takaa kuului ”Moi, onko sinulla joululoma jo alkanut?”. Katsoin hämilläni taakseni ja näin puolitutun henkilön. ”Joo”, vastasin epävarmasti. Puolituttu selitti vielä jotain ja jatkoi uintiaan oman seuralaisensa kanssa. Onneksi, ajattelin. En olisi jaksanut, saati halunnut jutella kenenkään kanssa. Sain kuitenkin keskityttyä omaan uimiseen ja kotiin päästyäni minulla oli hyvä fiilis. 
Tästä alkaa nyt minun nousuni, päätin hymyssä suin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti