10.7.2018

15.7 Tein sen!


Nyt se on sitten tehty. Keräsin rohkeuteni ja jätin hakemuksen yrittäjäkoulutukseen. Voi kuulostaa hassulle, mutta hakemuksen jättäminen oli minulle iso askel eteenpäin... Olen siirtänyt hakemuksen tekoa päivä päivältä eteenpäin. Tänään sain tartuttua toimeen!

Hakemus ei vielä takaa koulutukseen pääsyä, sillä elokuussa osa hakijoista kutsutaan haastatteluun. Paikkoja on rajoitetusti. Toivottavasti työssäkävijät otetaan yhtä hyvin valinnoissa huomioon kuin työn hakijat.

5.7.2018

15.6 Jarrut päällä…


Haaveilen edelleen jostain uudesta työstä, joka toisi uutta tuulta työelämääni. Jotain, joka saisi minut innostumaan ja syttymään liekkeihin. Sellaista tunnetta työrintamalta kaipaan.

Paikkakunnallani järjestetään yrittäjäksi aikoville yrittäjäkurssi. Kurssin sisältö on todella mielenkiintoinen. Siinä tehtäisiin yritysideasta liiketoimintasuunnitelma ja opeteltaisiin sitä kautta perustamaan yritys. Olen tässä jonkin aikaa pyöritellyt yhtä ideaa päässäni ja tekisi mieleni hakea kyseiselle kurssille.



Jokin kuitenkin estää minua toimimasta. Entä jos en jaksakaan töitten jälkeen käydä kurssilla? Lisäksi pelkään, että oma yritys veisi minut mennessään uupumuksen ääriin. Innostun niin kovin helposti ja silloin annan kaikkeni asialle. Pelkään myös masennusta. Nyt kun viimeisestä masennuskaudesta on kulunut jo jonkin aikaa, pelkään että lääkityksestä huolimatta nämä kaudet tulevat kuulumaan elämääni. Miten silloin kykenisin toimimaan yrittäjänä? Olla vastuussa, että yritys pyörii masennuskaudesta huolimatta.

Jotenkin on sellainen olo, että koettu työuupumus ja masennuslääkitys rajoittavat tulevaisuuden suunnitelmia. En uskalla luopua vanhasta, turvallisesta työpaikasta ja hypätä uuteen tuntemattomaan. 

28.6.2018

15.5 Milloin työuupumus on selätetty?


Nyt on sellainen fiilis, että työuupumuksesta toipumisen suhteen alan olla loppusuoralla. Vaikka viimeinen vuosi on ollut monivaiheinen ja haastava masennuksesta johtuen, olen mielestäni osannut tehdä töitä normaalia tahtia. Vaikeina hetkinä hitaammin, mutta en kuitenkaan koskaan nopeasti suorittaen. Tämä on ollut tärkeä oppia. Ja kun teen normaalia tahtia töitä, en tunne alisuorittamista. Olen selvästi ymmärtänyt mitä normaali työntekeminen on.

On ollut ilo huomata, että työhön keskittyminen on edistynyt viikosta toiseen. Olen myös huomannut pystyväni oppimaan uusia asioita. Nämä havainnot ovat saaneet minut hyvälle tuulelle!

Milloin voin hyvin mielin todeta, että olen toipunut työuupumuksesta? Pitääkö odottaa vuoden päivät vai rohkenisinko jo nyt kertoa selviytyneeni?

20.6.2018

15.4. Muutoksia tulossa


Niin ne vuodet vaan vierivät ja tulee sen aika, kun ensimmäinen lapsi, tyttäreni on muuttamassa pois kotoa. Hän lähtee syksyllä opiskelemaan toiseen kaupunkiin. Koko viimeisen lukiovuoden ajan olen ollut tietoinen, että kotikaupungista ei löydy hänelle mielenkiintoista opiskelupaikkaa. Olen siis koko vuoden henkisesti valmistautunut hänen lähtöönsä.

Nyt kun päätös opiskelupaikasta tuli, asia muuttui jotenkin todelliseksi. Minulla on sellainen olo, että ei ihan vielä haluaisi ”luovuttaa” tytärtä maailmalle. Ei sitä, etteikö hän pärjäisi, vaan tuntuu kuin meiltä jäisi jotain kesken. Vaikka koko tämän minun sairasteluajan meillä on mennyt päivä päivältä paremmin, silti mielestäni emme ole vielä saavuttaneet sellaista äiti-tytär suhdetta, jota olin toivonut. Nyt tuntuu, että kaikki jää kesken.



On todella hienoa, että hän pääsi juuri sinne opiskelemaan, minne halusinkin. Tuemme ja kannustamme häntä 110%. Olemme onnellisia hänen puolestaan. Silti minua pelottaa, että tyttäreni ei pidä yhteyttä minuun. Ei viestittele tai soittele ja kerro kuulumisia. Käy harvoin kotona viikonloppuisin jne. Tottakai äitinä minun täytyy päästää irti, mutta mitenkähän selviydyn syksyllä ikävästä…



15.6.2018

15.3 Työtehtävien muutoksesta kulunut vuosi


Kesäkuun alussa tuli kuluneeksi vuosi, kun luovuin esimies- ja johtotehtävistä. Minut nimettiin työrooliin, jota ei aikaisemmin kukaan ollut talossamme päätyökseen tehnyt. Olin vain kiirevuosina haaveillut, että kyseinen työtehtävä olisi hyvä ja järkevä ratkaisu yrityksen kannalta perustaa.

Vuoristorataa

Melkoista vuoristorataa tämä viimeinen vuosi on ollut. On ollut työkokeilua, uupumusta, masennuksesta parantumista, uudelleen sairastumista ja epätoivoa. Lisäksi olen ollut aika hukassa työroolini suhteen. Olen myös etsinyt uutta työpaikkaa ja pohtinut mitä haluaisin tehdä ”isona”.



Viimeisten viikkojen aikana olen huomannut, että työroolini on alkanut löytyä ja asettua paikoilleen. Myös työkavereille on alkanut kirkastua, että mitä minä teen. Olen alkanut tuntea itseni tarpeelliseksi, kuuluvani joukkoon. Työtehtäviä on riittävästi ja rutiinitöiden lisäksi on myös mielenkiintoisia tehtäviä. Työpäivät kuluvat nopeammin kuin kuukausiin. Pystyn jo keskittymään pidemmäksikin aikaan johonkin tehtävään. Tämä on ollut hieno huomata.

Kesäloma lähestyy

Heinäkuun alusta alkaen jään neljän viikon kesälomalle. Muutosta entiseen on lomalle jäämisessäkin. Olen monet vuodet ollut jo kesäkuun alusta niin poikki, että olen odottanut lomalle jäämistä kuin kuuta nousevaa. Useat kesälomat ovat menneet työvuodesta toipumiseen. Nyt ensimmäistä kertaa vuosiin tuntuu siltä, että kesäloma tulee todella äkkiä. En ole ollenkaan uupunut. Jospa tänä kesälomana teen muutakin kuin keräilen voimia töihin paluuta varten. 😊



11.6.2018

15.2 Tukiverkoston tärkeys


Kun miettii näitä vuosia taaksepäin, en olisi tässä ilman tukiverkostoa. Olen saanut apua työterveyslääkäriltä, psykoterapeutilta, psykiatrilta, perheeltäni ja ystäviltäni. Kuinka onnekas olenkaan ollut saadessani noin laajan tukiverkoston. Minua on kuunneltu, lohdutettu, vedetty mukaan päivän askareihin, patisteltu ja autettu. Olen saanut tuntea, että minusta ja minun hyvinvoinnistani välitetään.  

Aluksi sairastelu oli vaikeaa, koska en kehdannut kertoa siitä kenellekään. Sen jälkeen, kun valitsin avoimemman linjan, on ollut paljon helpompaa. Aina on ollut joku, jolle puhua. Ja jos en ole halunnut puhua, sekin on riittänyt. Ei ole tarvinnut selitellä, miksi mikään ei huvita. Blogin kirjoittaminen on myös auttanut minua todella paljon. Blogin kautta tulleet rohkaisevat viestit ovat luoneet uskoa parantumiseen.




Mitä jos tukiverkostoa ei ole?

Mitä jos masentunut on yksin, ilman ystävien tai perheen tukea? Pelkkä ajatuskin tuntuu pahalta. Ilman tukiverkostoa minun olisi ollut vaikea uskoa tulevaisuuteen. Tukiverkosto voi olla masentuneelle juuri se, mikä pitää kiinni tässä elämässä. Tukiverkoston olemassaolo on todella tärkeää.

Läheisten lisäksi säännölliset seuranta-ajat työterveydessä pitivät minut kiinni paranemisprosessissa. Entä jos tukiverkostoa ei ole myöskään ammattiauttajien puolelta? Esimerkiksi lääkäri määrää lääkkeen ja masentunut jää omilleen. Ei jälkiseurantaa eikä terapiaa. En tiedä kuinka yleistä tällainen on, mutta joitakin keskusteluja nettimaailmassa on vastaan tullut.

Kuukausi ilman kakkoslääkettä

Olen ollut noin kuukauden ilman kakkoslääkettä ja tuntuu edelleen hyvälle. Lääkkeen lopetus oli hyvä ratkaisu. Olen iloinen ja energinen. Olen oma itseni, vihdoinkin! Työt maistuvat ja jaksan tehdä kokonaisen työpäivän töitä. Sekin tuntuu hyvälle. Kotona on myös kaikki hyvin :)

5.6.2018

15.1 Lakkiaiset


Viikonloppuna meillä juhlittiin tyttären lakkiaisia. Lisäksi poikani päätti peruskoulun. Sää suosi ja juhlat olivat onnistuneet. Minulla oli niin hyvä fiilis koko ajan. Olin ylpeä lapsistani, perheestäni. Tuli sellainen olo, että voiko asiat enää paremmin olla. Olen päässyt sisäisesti tasapainoon. Olen onnellinen.

Tunteet pinnassa ennen juhlia

Juhlien järjestely oli henkisesti melko raskasta. Silmiini pisti, että tyttärelläni ei ollut hyvä olla. Hän oli hermostunut koko ajan ja poti selvästi sydänsuruja. Vaikka hän ei huolistaan mitään kertonutkaan, kyllä äidin vaisto vaan havaitsee, että kaikki ei ole hyvin. Yritin olla ystävällinen, mutta sain jatkuvasti ”sontaa” niskaani. Ajattelin, että se on äidin rooli. Jollekin se paha olo on purettava ja se sattuu meidän perheessä olemaan minä.

On aika haasteellista, kun näkee oman lapsen painivan rakkausasioiden parissa. Sitä kun ei halua, että lapseen sattuu. Halusin niin lohduttaa ja kertoa, että asiat kyllä järjestyy. Mutta sellainen kuilu meidän välissä vielä on, että en tätä tehnyt. Tiedän, että olisin tullut torjutuksi. Ja kun tarkemmin miettii, en minäkään oman äitini kanssa sydänsuruistani olisi koskaan halunnut puhua.


Järjestelyjen tiimoilla huomasin, että paineen sietokyky on nykyään paljon alempi kuin ennen. Ja kyllä minulta itku jossain vaiheessa pääsi. Olin niin surullinen ja huolissani tyttäreni puolesta. Halusin niin kovin, että hän nauttisi juhlien järjestelyistä. Hyvin pystyin kuitenkin hallitsemaan tunteeni ja pysymään kasassa.

Ikimuistoinen päivä

Tunteikkaista järjestelyistä huolimatta, meillä oli ikimuistoinen lakkiaispäivä. Seuraavaksi ”jännitetään”, mihin lapset pääsevät jatko-opiskelemaan.



28.5.2018

14.27 Lääkkeen unohdus

Minulla on ollut niin hyvä olo, että olen unohtanut tämän sairauden… ja siinä samalla olen unohtanut ottaa lääkkeen. Tämän huomasin melko karulla tavalla.


Melkoinen reaktio

Perjantai-iltana alkoi päässäni soimaan heinäsirkat. Siinä samalla ymmärsin, että olin unohtanut ottaa aamulla lääkkeen. Ohjeiden mukaan ei enää illalla lääkettä kannattanut ottaa. Aamulla sitten, tuumailin.

Lauantaiaamuun herääminen ei ollutkaan niin ruusuista. Herätessäni yöpuku oli aivan hiestä märkä. Päässä jyskytti, oli kaamean krapulainen olo. Aamupala ei maistunut. Teki pahaa. Kun päätä liikutti, teki vielä enemmän pahaa. Vatsa meni sekaisin ja jouduin ravaamaan vessassa useita kertoa. En tiedä, oliko lääkkeen ottaminen jäänyt vain yhden päivän tiimoilta tai jopa useamman. Melkoisen reaktion lääkkeetön/lääkkeettömät päivät joka tapauksessa aiheuttivat.





Lakkiaisjärjestelyitä

Viikon päästä meillä olisi tyttären lakkiaiset. Olimme suunnitelleet viikonlopuksi supersiivousta. Ahkeroisimme aamusta iltaan koko perheen voimin. Oma panokseni lauantaina oli aika heikonlaista. Tein kuitenkin mitä pahalta ololtani pystyin. Oli sellainen olo, että nyt vaan on pakko järjestellä juhlia.

Vielä sunnuntainakin oli heikko olo. Ruoka ei oikein maistunut ja vatsa oli vielä hieman sekaisin. Juhlien järjestely jatkui siitä huolimatta koko päivän. Illalla ei pahasta olosta ollut enää tietoakaan. Onneksi.

Ehkä jatkossa muistan ottaa aamuisin lääkkeen ;)

16.5.2018

14.26 Hyvä olla


Tällä hetkellä minulla on tosi hyvä olla. En oikein osaa kuvailla, tuntuu vaan hyvältä. Töissä jaksan tehdä täyden työpäivän ja työtkin ovat alkaneet pikkuhiljaa maistumaan. Kotona kaikki palaset ovat kohdillaan. On jotenkin tosi rauhallinen olo sisältä. Tällaista tunnetta ei ole ollut pitkään aikaan.

Tietynlainen väsymys kuitenkin jatkuu. Nukun edelleen lähes joka päivä päiväunet. Viikonloppuisin ei tuota mitään ongelmia nukkua kellon ympäri. Jotenkin huvittaa, että nukun lähes yhtä kauan kuin meidän nuoriso. Jossain vaiheessa olin huolissani suuresta unen tarpeestani. Nyt en enää viitsi murehtia asiaa. Minulla on loppukesästä työterveydessä tsekkausaika. Jos tämä unentarve vielä jatkuu yhtä suurena, otan asian puheeksi.

Nyt toivon vaan, että hyvä olo jatkuu ja voin nauttia kesästä :)




10.5.2018

14.25 Fiiliksissä


Viime viikonloppu oli ”se viikonloppu”, jota olimme poikani kanssa joulusta asti odottaneet. Joulupukki oli tuonut meille Cheekin jäähallikonserttiin liput, joka oli siis lauantaina Turussa. Lähdimme jo päivällä reissuun, koska meillä oli yöpaikat sukulaisten luona. Koko automatkan kuuntelimme meidän lempikappaleita ja arvuuttelimme mitä illalla kuulisimme konsertissa.

Olin varmuuden vuoksi hankkinut liput permannolta. Ajattelin, että 15-vuotias poikani voi sitten mahdollisesti ottaa etäisyyttä minuun, jos ei halua, saati kehtaa olla seurassani. Noista teineistä kun ei ikinä tiedä ;). Olin todella yllättynyt, että poikani vietti koko illan seurassani. Siellä me sitten jorasimme vierekkäin ihan fiiliksissä. Meillä oli tosi kivaa.

Olin miettinyt etukäteen, että mahtaako konsertista tulla minulle liian tunteikas. Tuleeko tunteet pintaan, sillä olen vaikeina hetkinä kuunnellut niin paljon Cheekin kappaleita saaden niistä voimaa. Onneksi näin ei tapahtunut ja sain nauttia täysillä konsertista.

Kaikista hienointa kuitenkin oli se, että meillä oli hieno reissu poikani kanssa.

5.5.2018

14.24 Anteeksi anto?


Anteeksi antaminen hyödyttää eniten itseä. Luin aikakausilehdestä kyseisellä otsikolla nimetyn artikkelin. Artikkeli sai minut miettimään, olenko antanut anteeksi elämäni pysäyttävimmän päivän aiheuttamat tapahtumat?

3.5.2014. Siitä kaikki alkoi. Tai itse asiassa sitä ennen jo vuosia pikkuhiljaa, mutta tuona päivänä kaikki räjähti. Mutta tämä päivä aloitti myös minun uuden elämäni. En oikeastaan tiedä missä olisin ilman näitä tapahtumia. Kaikella on tarkoituksensa. Ja juuri tuo tapahtuma oli tarkoitettu, jotta minä pysähtyisin. Tapahtuma, joka ajoi minut todella pohjalle, mutta josta olen nyt vuosien kuluttua nousemassa pikkuhiljaa normaaliin elämään.

Olen ollut aivan varma, että päivämäärä 3.5. merkitsisi minulle ikuisesti piinaavaa päivää. Että eläisin joka vuosi uudelleen ja uudelleen kaikki tapahtumat. Tuo päivämäärä oli tällä viikolla. Onnekseni voin todeta, että tänä vuonna tuo päivämäärä ei nostanut juuri minkäänlaisia tunteita. En tuntenut oikeastaan mitään. En ahdistusta, vihaa enkä häpeää.

Olenko antanut anteeksi? En oikein tiedä. Ehkä olen, ehkä en. Olen ainakin käsitellyt asiat ja hyväksynyt menneet. Olen päässyt eteenpäin ja voin keskittyä nykyhetkeen. Ehkä tämän voi tulkita jonkinlaiseksi anteeksi annoksi?

1.5.2018

14.23 Onnistunut loma


Palasimme eilen etelän lämmöstä. Loma oli mielestäni onnistunut ja se tuli ajankohtaisesti todella tarpeeseen. Tuntuu, kuin olisin ollut jossain muussa maailmassa vähän aikaa. Olen todella levännyt ja sisältä tuntuu rauhalliselta.

Pidin koko lomaviikon nettitaukoa. En tiennyt ns. maailman menosta yhtään mitään. Ei uutisia eikä somea, vaan pelkkää läsnäoloa perheen kanssa. Sain hyvin katkaistua kaikki ajatukset ja elin hetkessä. Oli hienoa huomata, kuinka läsnä osasin olla. Muistan myös viettäneeni niitä perhelomia, kun rentoutuminen oli minulle vaikeaa. Nyt ei ollut mitään ongelmaa tämän suhteen.



Kun katselin lasteni ja mieheni pelaamista uima-altaassa (altaassa oli liian kylmää vettä minulle), kiitollisuus valtasi mieleni. Olen todella kiitollinen, että vaikeina vuosina mieheni piti meistä lujaa kiinni. Ei halunnut luovuttaa, vaikka minä välillä olisin. Kaiken tämän lisäksi hän on jostain saanut voimaa olla rinnallani nämä sairasteluvuodet. Kun katselin tuota pelaamista, minulla oli hyvä olla. Perheelläni on hyvä olla. 

Kiitollinen, siunattu, onnellinen,
matkannut tänne ohi ongelmien.
Mietin miten mä ansaitsen tän kaiken,
mitä ikinä uskalsin toivoa, mä sain sen.
-Cheek

Tältä minusta tällä hetkellä tuntuu.

22.4.2018

14.22 Piristystä ja väsymystä


Toisen lääkkeen lopetuksesta on kulunut jo muutama viikko ja energiatasoni on noussut. Nykyään jaksan tehdä kokonaisen työpäivän ihan hyvin. Iltapäiväväsymys työpäivän aikana on lähes kokonaan poissa. Tämä on hieno juttu.

Työpäivän päätyttyä iskee väsymys. Kun pääsen kotiin, teen nopeasti ruokaa perheelleni. Ruokailun aikana sohva huutaa jo syliinsä houkuttelevasti. Kun olen syönyt, rojahdan sohvalle uupuneena. Nukun maksimissaan puoli tuntia. Toisinaan pidän vain silmiä kiinni enkä nukahda. Sekin on jo mielestäni edistystä.

Levottomia öitä on edelleen vähän väliä. En tiedä mistä ne johtuvat. Olen saanut ohjeeksi, että jos on muutama levoton yö peräkkäin, on ”putki” katkaistava iltalääkkeellä. Tällöin nukun kunnolla ja saan katkaistua levottomuusputken. Näin ei kerry univelkaa ja pidän omaa jaksamista yllä.

Lomalle

Otimme äkkilähdön ja lähdemme huomenna etelän lämpöön. On hienoa lähteä matkalle koko perheen voimin. Jos tällä matkalla ei ärsyyntyminen olisi niin pinnassa kuin alkuvuoden matkalla. Odotan eniten sitä, että ei tarvitse aamuisin herätä kellon soittoon. Lisäksi tuntuu mahtavalta, että ei tarvitse viikkoon tehdä ruokaa...sopii minulle oikein hyvin! Loman jälkeen täytyykin alkaa valmistelemaan tyttären lakkiaisia. 

Mukavaa huhtikuun loppua lukijoille :)

15.4.2018

14.21 Luopuminen vanhasta roolista on vielä kesken


Huomasin joku päivä, että uuden tittelin mieltäminen omakseni on vielä kesken. Koen sen muutoksen ilmeisesti edelleen merkitsevän minulle työssä epäonnistumista. Vaikka tittelit ovat titteleitä, en olisi ikinä uskonut, että se olisi minulle jotenkin tärkeää.

Viime viikolla kollegallani oli asiakastapaaminen toimistollamme. Asiakas oli minulle entuudestaan tuttu, sillä olin hänen kanssaan aiemmin tehnyt yhteistyötä. Suhteellisen uusi kollegani ei tätä tiennyt ja esitteli meidät toisillemme kuin entuudestaan tuntemattomat, titteleineen päivineen. Sydämestäni vihlaisi. Vaihtaessamme kuulumisia, mieleeni tuli ajatuksia: ”Ajatteleeko asiakas nyt, että olen epäonnistunut aiemmassa työssäni. Miksi minut on alennettu, siihen täytyy olla jokin negatiivinen syy”. Epävarmuus iski minuun, enkä oikein tiennyt miten päin olisin ollut.

Miksi tittelin muutos vaivaa minua edelleen?

Tilanne laittoi minut hyvin mietteliääksi. Miksi titteli tuntuu minulle nyt kovin tärkeältä? Ihmisiä tavatessani en yleensä edes itse muista, mikä henkilö on ”miehiään.” Töitä tehdessäni minulle on aivan sama, mikä kyseisen henkilön titteli on. Suhtaudun ihmiseen ihan samalla tavalla, oli hän missä roolissa tahansa.

Mutta miksi tämä oma tittelin muutos vaivaa minua? Kulminoituuko se minulle työssäni epäonnistumiseen? Vaikka enhän minä ole epäonnistunut, olen sairastunut työssäni. Ja olin työssäni hyvä. Minut olisi haluttu jatkavan siinä, mutta terveydellisen tilanteeni vuoksi en voinut. Minun täytyisi tämä jotenkin sisäistää paremmin. Luopuminen vanhasta roolista on vielä kesken.



11.4.2018

14.20 Lääkärin soitto


Olimme sopineet työterveydessä, että lääkäri soittaa minulle, kun kaksi viikkoa on kulunut lääkkeen lopetuksesta. Toiveena olisi, että työpäivän loppupuolella oleva väsymys ja saamattomuus loppuisivat. Lääkäri siis aiemmin epäili, että kyseinen lääke voisi vaikuttaa minuun tuolla tavalla.

Kaksi viikkoa on kulunut tosi nopeasti

Vieroitusoireista kirjoitinkin aiemmin ja niitä tosiaan oli jonkun verran. Nyt ne ovat pääosin loppuneet. Yöt ovat vielä hieman levottomia. Ilokseni olen huomannut, että olen nyt kahtena työpäivänä jaksanut tehdä töitä kahdeksasta neljään. Keskustelimme lääkärin kanssa tästä havainnosta ja toivomme nyt molemmat, että lääkkeen lopetus on tosiaan vaikuttanut positiivisesti. 

Edelleen lääkäri korosti, että jos mielen kanssa tulee ongelmia, on minun oltava yhteydessä häneen. Muussa tapauksessa olen syömättä kyseistä lääkettä ja seuraava tsekkauspalaveri olisi kesän lopulla. Aika hienoa! Toivottavasti nuo kaksi energistä työpäivää olisi vain alkua ja iltapäiväväsymys jäisi pois. 

Jäljellä on enää vain masennuslääkityksen käyttö. Ja sen käyttäminen on kuulunut tästä vuodesta lähtien minun normaaliin arkeen. Sen olen jo hyväksynyt. Onneksi lääke sopii minulle ja pitää minut normaalina.