Luvut 13 - 14


13. PALUU ARKEEN

3 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisesta blogista! Luin koko blogisi ja samantyyppisen burnout-historian kokeneena haluan sanoa, että vaikka tähän elämänjaksoon on sisältynyt todella rankkoja vaiheita (vaikea masennus yhdistettynä pienen lapsen hoitoon) ja toipumisaikaa on edessä vielä pitkään, en haluisi pyyhkiä tätä aikaa elämästäni pois, sillä tämä on ollut sellainen mahdollisuus henkiseen kasvuun, jota en olisi mitenkään muuten voinut saada. Minullakin oli pitkään kova tarve päästä takaisin normaaliin elämään ja kokopäivätyöhön, mutta sitten todella tuskaisten pohdintojen kautta ymmärsin, että mikään muu kuin vaikea masennus ei olisi saanut minua pysähtymään ja miettimään elämäni perusasioita uusiksi. Olin elänyt suorituskeskeistä elämää ja määrittänyt itseni sen kautta, mitä muut minusta ajattelevat (toistuvan masennuksen diagnoosi ja lääkkeiden syöminen yhä uudestaan tuntui silloin todella pahalta ja hävettävältä). Olin hakenut arvostusta itselleni itseni ulkopuolelta (yleisesti arvostetusta ja hyväpalkkaisesta työstä jne.). Kun ymmärsin, että vain minä itse voin lopulta antaa itselleni sen tarvitsemani arvostuksen, eikä minun tarvitse suorittaa mitään tai miellyttää ketään, olo helpotti pikkuhiljaa. Löysin sisältäni hätääntyneen lapsen ja opin lohduttamaan sitä. Onneksi löysin myös psykiatrin ja terapeutin, jotka ymmärsivät tilanteeni kasvukriisinä. Matkaa täyteen toipumiseen on vielä ja kroppa/hermosto on vielä sekaisin pitkän stressin jälkeen, mutta annan itselleni aikaa parantua ja kasvaa rauhassa ilman mitään aikataluja ja jään pitkälle opintovapaalle työstäni. Hyväksyn sen, että tarve saada arvostusta muilta hyväksynnän kautta on iskostunut mieleeni niin syvälle, että mieleni tuottaa vielä pitkään sen mukaisia automaattisia ajatuksia. Riittää kuitenkin, että tiedostan sen, enkä jää tunnereaktioideni valtaan ja vähitellen minulle on vapautunut ja vapautuu koko ajan voimia keskittyä siihen, mihin todella haluan. Voimia paranemiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi. On hienoa, että olet sinut sairastumisesi kanssa. Itse luulin selättäneeni kaiken ja nyt kolmas masennus aiheutti pienen pettymyksen. Käsittelen asiaa ja sen hyväksyminen on käynnissä. Olen samaa mieltä siitä, että en vaihtaisi kuitenkaan tätä romahdusta/sairastumisia pois, sillä ne ovat kasvattaneet minua todella paljon. Hyvää on seurannut mm. perhe on säilynyt ja osaan nauttia rakkaimpieni seurasta. Olen päässyt työelämän oravanpyörästä pois jne. Voimia myös sinun paranemiseen!

      Poista
    2. Kiitos bloggaajalle, olen seurannut tätä pitkän aikaa. Myös Anonyymin vastaus yllä on kuin olisin sen itse kirjoittanut. Sillä erolla, että minä *tiedän* kaiken tuon, mutta käytännön toteutus on vielä puolitiessään. Miten käytännössä lohduttaa itseään, miten hyväksyä automaattiset ajatuksensa ja kuinka irroittautua tunnereaktioistaan? Jos Anonyymi huomaat tämän kommentin, niin kertoisitko, oletko päässyt eteenpäin puhumalla, kirjoittamalla tai kenties tekemällä jotain tehtäviä? Toivon meille kaikille luottamusta tulevaisuuteen :)

      Poista