13.7.2019

19.4 Ferritiini ja uniapnea?

Tällä viikolla mulla oli työterveydessä jälleen kerran aika. Nyt oli tarkoituksena katsoa, onko rautavarasto, eli ferritiini, yhtään noussut. Ja olihan se. Maaliskuussa ferritiiniarvo oli 10,1 ja nyt se näytti lukua 39. Mahtavaa, että tuo arvo on noussut!

Se mikä ei ole mahtavaa, niin olotila ei ole kohentunut juuri ollenkaan. Energiaa ei ole tullut lisää yhtään sen enempää. Keho vaan ei tahdo jaksaa kuin pieniä asioita kerrallaan.

Olen kuitenkin ollut itsestäni ylpeä, sillä olen saanut itseni liikkeelle väsymyksestä huolimatta. Vaikka keho tuntuu raskaalta, olen käynyt silti kävelylenkillä silloin tällöin. Nyt olen pitänyt muutaman päivän taukoa, sillä palautuminen on todella hidasta.



Epätoivo

Olen ollut välillä tosi epätoivoinen. Tulenko koskaan näkemään sellaista päivää, että tuntisin itseni terveeksi kokonaisen päivän verran? Energisiä hetkiä on joka päivä, mutta heti kun teen jotain, niin väsyn. Tuntuu, että olen reilu nelikymppinen nainen vanhan mummon kehossa. Näin kerroin myös lääkärille. Minusta alkaa tuntumaan, että lääkärikin alkaa olla jo epätoivoinen kanssani.

Uniapnea?

Lääkäri otti esiin uniapnean ja esitti siihen liittyviä kysymyksiä. Sain lähetteen uniapnean tutkimuksiin. Hän haluaa sulkea pois tämän mahdollisuuden, sillä jatkuva väsymys  ja ”unessa oleva keho” voivat viitata siihen, että en nuku kunnolla. Vaikka itsestäni tuntuu, että nukun kuin tukki. Joten nyt sitten käännetään tämäkin mahdollisuus.

Kesäloma jatkuu

Nyt on kaksi viikkoa kesälomaa takana. En ole asettanut mitään tavotteita lomalle. Ollaan vähän mökkeilty ja tehty kaikkea pientä - jaksamiseni mukaan. Vielä pari viikkoa jäljellä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti