13.5.2019

18.8 Kiitos ja kunnia

Olimme perjantaina Olli Lindholmin muistokonsertissa. Vaikka julkisuudessa on puitu konsertin todellista tarkoitusta, halusin kuitenkin osallistua. Ja kyllä se kannatti. Konsertti alkoi Suvi Teräsniskan esittämänä ”Kun maailma on kaunis” -kappaleella. Koskettava alku. Samalla kuitenkin mietin, olenko kylmä ihminen, kun en vetistellyt ollenkaan (vieressä olevat siis kyynelehtivät). No, ei siihen sitten tarvittu kuin seuraava kappale ”Laulu rakkaudelle” Pauli Hanhiniemen esittämänä. Liikuttuneena vedet silmissä kuuntelin sitä.  

Dingo vai Yö?

Olen sitä ikäluokkaa, joka ala-asteella kinasteli kavereiden kanssa, että kumpi on parempi, Dingo vai Yö. ”Yö lyttyyn, vessan pyttyyn, vedetään alas, Dingo on paras”. Näin meidän seudulla lälläteltiin. Itse olin vannoutunut Dingo-fani. Kuitenkin kuuntelin salaa isoveljeni Yön ensimmäistä vinyylilevyä. Muistan kun istuin olohuoneen lattialla Varietee levyn kansi kädessä tuijottaen sitä, samalla musiikkia kuunnellen. Yön kappaleet ovat kulkeneet minun matkassa omasta nuoruudesta aina aikuisuuteen asti. Oikeastaan siihen asti, kun aloin tuntemaan uupumuksen merkkejä. Silloin musiikin kuuntelu vaihtui Yöstä Cheekiin 2010 -luvun vaihteessa.


Takaisin konserttiin

Juha Tapio lähetti terveiset Ollille ”sinne taivaan rannan taa” ja aloitti Vie mut minne vaan -kappaleen esittämisen. Ihanat muistot valtasivat sydämeni. Kun tyttäreni oli alle kouluikäinen, tämä oli hänen lempikappaleensa. Aina autossa laulettiin sitä yhdessä. Poikani puolestaan lauloin mieluummin Apulantaa, mutta osasi varmasti myös tämänkin.

Muistokonsertin aikana liikutuin monesti. Kaikenlaisia muistoja nousi pintaan, niin hyviä kuin huonojakin. Jonne Aaron esitti kappaleen ”Kiitos ja kunnia”. Koko yleisö nousi seisomaan. Kylmät väreet tuntuivat koko kehossa. Lavan taustaseinällä pyöri kuvia Ollista hänen lapsuudesta aina viime aikaisiin kuviin. Se pisti mietteliääksi, kuinka lyhyt meidän aikamme täällä on. Ja kuinka se voi päättyä odottamatta. 

Elämästä pitää nauttia. Ei sen kuuluisi tuntua tällaiselta jatkuvalta taistelulta, jota nyt esimerkiksi itse käyn tällä hetkellä terveyteni takia. Minunkin kannattaisi keskittyä vain kivoihin asioihin. Se on vaan välillä vaikeaa, sillä oireet ovat todellisia ja päivittäisiä. Mutta aion yrittää. Hiljaa hyvä tulee.

Sanonta Kaikella on tarkoituksensa, tuli mieleen konsertin lopussa. Konsertti päättyi lauluun Minne tuulet vie, jossa lauletaan "Mitä tapahtuu, jos lähden tuntemattomaan? Loppuuko maailma siihen, vai alkaako vaan uudestaan?"

Kiitos ja kunnia.
Olli Lindholmin muistolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti