17.8.2018

15.11 Outoa


On omituista, että meitä on enää vain kolme kotona. Ei sitä oikein vielä tajua. Tein yhtenä päivänä päivällistä ja huomasin kattavani automaattisesti neljälle. Ruokaa on kulunut jonkin verran vähemmän eikä musiikki enää kantaudu tyttäreni huoneesta. Jännä juttu, sillä tyttäreni on ollut useita kertoja viikon kestävillä leireillä sekä yhtenä kesänä kolmen viikon kielikurssilla. Silloin en ole havainnut näin selkeästi poissaolon merkkejä kuten nyt.

On ollut hienoa huomata, että yhteydenpito on säilynyt näinä muutamina päivinä. Vielä ei ikävä ole painanut, vaikka päivittäin olen häntä miettinyt.



Raskas viikko takana

Olen ollut tällä viikolla todella väsynyt. Kun eilen tulin töistä kotiin, söin nopeasti ja menin sohvalle nukkumaan. Tänään olin töissä niin väsynyt, että olisin ollut valmis lähtemän kotiin jo aamulla yhdeksän aikaan. Väsymyksestä johtuen oli aika tuskainen työpäivä. Kun pääsin kotiin, sama kaava toistui kuin eilen. Ruoka ja päiväunet.

Luulen ja toivon, että väsymys johtuu siitä, että olen jännittänyt tätä muuttoasiaa. Minulla on ollut vatsa sekaisin pari viikkoa ja kaksi huuliherpestä lähes peräkkäin. Se yleensä puhkeaa stressin vallassa tai stressin purkautumisen jälkeen.

Onneksi nyt alkoi viikonloppu eikä tarvitse herätä kellon soittoon. Lisäksi teemme päiväreissun toiseen kaupunkiin synttäreille ja sunnuntaina suunnitellaan ystävän häitä. Mukava viikonloppu siis tiedossa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti