9.1.2018

14.2 Haaveilua koko automatkan

Kotimatkalla oli aikaa ajatella kaikenlaista. Millainen oli kulunut vuosi 2017? Parantumisprosessin suhteen vuosi oli melko tapahtumarikas. Jälleen kerran. Olen ollut jo lokakuusta lähtien normaalissa työnkuvassa. Se on hyvä merkki parantumisen etenemiseen. Toki, olen edelleen saanut työnantajan luvalla ottaa rennosti ja niin olen tehnytkin.

Työmotivaatio hukassa

Jotenkin työmotivaatio oli silti joulukuussa hukassa. Rennosti ottaminen ei ole lisännyt motivaatiota ollenkaan, päinvastoin. Minulla on ollut ajoittain tylsää töissä, enkä ole saanut oikein mitään tehtyä.

Mietiskelin, että onko tämä työ se mitä haluan tehdä. Saan edelleen päättää asioista, tehdä itsenäisesti töitä ja olla vastuussa palvelustamme. Kuulostaa hyvälle, mutta silti en tunnu saavani tästä työstä sitä mitä työltä tarvitsen. Työtehtävät ovat juuri niitä, joista haaveilin pitkään, kun olin uupunut. Syksyllä 2017 ostetun lisäpalvelun vastuuhenkilöksi nimeäminen tuntui olevan juuri se lisä, mitä kaipasin. Sain siis mitä halusin ja enemmänkin. Mutta joku nyt tökkii ja pahasti.

Haastoin ajatuksissani lisää itseäni. Mitä jos en olisikaan nykyisessä paikassa töissä? Mitä haluaisin tehdä isona? Miltä tuntuisi jättää nykyinen työ? ”Rakastan” palveluamme ja olen ollut sen kehityksessä pitkään mukana. Tunnen sen kuin omat taskuni ja opin silti lähes joka viikko jotain uutta. Mikä minua oikein vaivaa? Kaikki näyttäisi olevan kunnossa. En oikein päässyt ajatuksissani pidemmälle. Jatkoin tien tuijottamista.



Haaveissa kirjan kirjoittaminen

Tietä tuijottaessani vaivuin haaveisiin. Haaveilin, että kirjoittaisin kirjan kokemuksistani. Vaikka tässä blogissani olen kirjoittanut yksityiskohtaisesti lähes koko kolmen vuoden tapahtumaketjun, on alkuvaiheesta vielä paljon kirjoittamatta. Voisin kirjoittaa juuri niistä tapahtumista yksityiskohtaisemmin ja rakentaa niiden sekä tämän blogin avulla kokonaisuudesta kirjan.

Kirjan kirjoittamisen edellytys mielestäni on, että se ansaitsee onnellisen lopun. Olen nimennyt tämän luvun uudelleen ”Kohti parantumista nro 2”, sillä uskon, että tänä vuonna se koittaa. Saan jättää hyvästit tälle kaikelle ja kääntää tämän taistelun käännekohdaksi elämässäni. 

Tämä kirjan kirjoittaminen on haave. Ja tästä haaveesta huomasin saavani ajatuksissani intoa ja voimaa. Kotimatkalla päätin, että haave muuttuu suunnitelmaksi tulevaisuuteen. Milloin se sitten koittaa, sitä en osaa sanoa. 


2 kommenttia:

  1. Hei! Löysin blogisi ja olen lukenut sieltä täältä. Samankaltaisia kokemuksia ja tunteita olen käynyt läpi, ja uusiakin ajatuksia on herännyt. Kolmikantakeskustelu herätti ahdistavia muistoja, mutta toisaalta ihanaa tietää, etten ole ainoa. Tsemppiä sinulle, kirjaprojekti kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja jaksamisia myös sinulle!

      Poista