3.11.2017

13.6 Kaipuu

Olin viime viikonloppuna poikkeuksellisesti töissä yleisötapahtumassa, jossa oli paljon lapsiperheitä. Tapahtuma ei ollut kotikaupungissani, joten olin poissa kotoa muutaman päivän. Huomasin katselevani haikein mielin lapsiperheiden kulkemista tapahtumassa.   
Kaipaan niitä aikoja, jolloin lapset olivat pieniä. Ennen kuin romahdin, elin työuupumuksen vuoksi vuosia sumussa. En osannut nauttia arjesta, vaan suoritin elämää niin töissä kuin kotona. En oikein muista aikaa, jolloin tytär oli ala-asteen loppupuolella ja poika aloitti koulumaailman. Kyseisinä vuosina en muista esimerkiksi auttaneeni lapsia koulun parissa. Olen vain ollut omissa oloissani, toisessa maailmassa. Näistä menetetyistä vuosista olen tosi harmissani.



Perhe voi hyvin

Romahtamiseni jälkeen on perheessämme kuitenkin tapahtunut edistystä paljon. Meidän perheessä on rauha. Äidin hyvinvointi heijastuu muihinkin. Olen iloinen siitä. Tiedän, että minun ei kannata surra niitä vuosia, jolloin elin sumussa. Että kunpa asiat olisivat toisin. Niitä vuosia kun ei saa muutettua mitenkään. Niiden vuosien takia olemme tässä ja nyt. Pitää elää tätä päivää, eikä haikailla menneisyyttä. Menneisyyteen en pysty enää vaikuttamaan, mutta tulevasuuteen pystyn. Sen olen onneksi tiedostanut. Välillä kuitenkin se kaipuu iskee aikaan, jolloin lapset olivat pieniä…

Nykyään monet lapsiperheet elävät kiireessä ja suorittavat arkea lasten monien harrastusten vuoksi. Tekisi mieleni kertoa kaikille, että rauhoittukaa ja nauttikaa arjesta, sillä tulette sitä jossain vaiheessa kaipaamaan. Tilanteestani huolimatta en varmasti ole ainoa vanhempi, joka kaipaa takaisin aikaan, jolloin lapset ovat pieniä? Enkä varmasti ole ainoa vanhempi, joka ajattelee, että olisi voinut tehdä asioita toisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti