31.3.2017

9.4 Askel eteenpäin

Olen todella räjähtäneen näköinen. Monen vuoden taakka on tullut kropastani väkisin pois. Kasvot näyttävät todella riutuneilta ja posket ovat lommollaan. Näytän ulospäin sairaalta. Viiden vuoden paineet ovat purkautuneet ulos. Jaa että miksi viiden vuoden? Nyt toukokuussa tulee kolme vuotta kuluneeksi ”oikeuden käynnistä”. Tuota päivää ennen työelämäni oli yhtä helvettiä pari kolme vuotta. Kaiken kaikkiaan vähintään viisi vuotta on mennyt tämän asian kanssa. 

Olen jo niin usein ollut pohjalla ja tuo paniikkikohtaus oli toivottavasti se alin pohja, josta nyt noustaan ylöspäin. Ihan pikkuhiljaa, sillä en aio pitää kiirettä. En rääkkää kehoani kuntoilemallakaan. Olen tehnyt pieniä kävelylenkkejä, jotta saan raikasta ilmaa. Se saa riittää tässä vaiheessa. 

Otin valokuvan kasvoistani. Haluan nähdä konkreettisesti tulevan muutoksen olemuksestani. Valokuvan avulla voin katsoa vaikka puolen vuoden päästä, onko väsymys alkanut poistua kasvoiltani. 

Minä aion selviytyä ja oikea suunta on alkanut. Pohjalta ylöspäin.

Yksi askel eteenpäin

Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta minun tapauksessa tieto on helpottanut tuskaa. Se tieto, että minun ei tarvitse enää palata esimiestyöhön ja minun sairauteni on otettu todesta. Terapeuttikin sanoi tällä viikolla, ”Hei, huomasitko, sinähän naurat. ” Se oli todella kiva kuulla. 

Energiavarastoni on alkanut kasvamaan pikkuhiljaa. En muista, koska viimeksi olisin hyvin mielin tehnyt jotain kotitöitä. Pyykinpesu on sujunut tämän sairauden ajan rutiinilla, samoin ruuan laitto. Mutta on kulunut jo kuukausia, että en ole edes sänkyä pedannut. Olen vaan laittanut makuuhuoneen oven kiinni. Nyt olen jopa muutaman kerran saanut inspiraation pedata sängyn. Lisäksi olen viimeisen viikon aikana imuroinut kaksi kertaa. Viime viikonloppuna tein mieheni kanssa vähän pihatöitäkin! 

Minulla on myös pientä kivaa tekemistä. Olen edelleen pikkuhiljaa kaivanut tietoa Aloe verasta. Se vaan kiinnostaa ja ne tuotteet, joita siitä on tehty. On hyvä, että minulla on jotain muuta ajateltavaa. 

Olen onnekas, että ystävät soittelevat ja lähettelevät viestejä. On hienoa huomata, että kaiken tämän sairastelun aikana ystävät ovat pysyneet. Toisten kanssa olen yhteydessä tiheämmin ja toisten kanssa hiukan harvemmin. Mutta pääasia on, että he ovat edelleen ystäviäni, terveydestäni huolimatta. Myös perheeni voi paljon paremmin ja kotona on hyvä olla. Siitä olen erittäin iloinen. 



Mielialapäiväkirja

Olen pitänyt mielialapäiväkirjaa siksi, että minun on helpompi mennä psykiatrille kertomaan, miten kulunut kuukausi on mennyt. En tee mitään tarkkoja merkintöjä, vaan laitan joka päivälle jonkinlaisen hymiön. Kirjaan myös ylös, milloin olen jaksanut harrastaa liikuntaa tai milloin olen ollut väsynyt ja/tai nukkunut päiväunet. Ihan yksinkertaista ns. kirjanpitoa. 

Nyt kun katson mielialapäiväkirjaa, niin psykiatrin lausunnon jälkeen tilanne on aika paljon muuttunut. Olen vastaanottokäynnin jälkeen ollut melko erilainen. Päiväunia on jäänyt pois ja olen merkinnyt hymynaamoja usealle päivälle! Kun selaan päiväkirjaa, niin nämä lähipäivien hymynaamat antavat minulle toivoa, että minä selviydyn ja oikea suunta on alkanut. Pohjalta ylöspäin :)


Niin, mä toivon vaan,
et vielä ei tuu loppumaan,
tää mitä meille on annettukaan,
niin haurasta, niin kaunista, niin korvaamatonta.
- Cheek


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti