21.3.2017

9.1 Asenteesta kiinni?

Alkuvuosi ei mennytkään ihan niin kuin Strömsössä. Aloitin uuden vuoden niin toiveikkaana, että nimesin blogini luvun nro 8 ”Kohti parantumista.” Nyt olen taas sairaslomalla. 

Tosiaan, nukuin 15 tunnin yöunet, ja minut passitettiin sairaslomalle. Menin viemään töihin sairaslomalappua. Olin todella uupunut. Menin sulkemaan työkoneeni, ja työkaverini näki heti, että kaikki ei ole kunnossa. ”Onko kaikki hyvin?”, hän kysyi. Nieleskelin kyyneleitäni. ”Ei, ei ole. Joudun jäämään taas sairaslomalle.” 

Menin viemään esimiehelleni sairaslomalappua. Näin hänen kasvoistaan myös jo epätoivoisen ilmeen. Menimme neuvotteluhuoneeseen ja mietiskelin, että kunpa tämä olisi vaan unta. Heräisin painajaisesta ja olisinkin täysin terve. Hävettää taas niin paljon. 



”Ajattele positiivisesti”

Kerroin, että jään seuraavan viikon loppuun asti sairaslomalle, koska olen niin uupunut. Esimies harmitteli, että kunpa hän voisi auttaa minua jotenkin. Tuntui turhauttavalta kuulla tuo. Olen koko alkuvuoden esittänyt faktoja, miksi en voi, saati halua enää työskennellä esimiehenä. Tein myös ehdotuksen työtehtävienmuutoksista ja keskustelimme siitä useaan otteeseen. Olen kertonut myös työperäisestä traumasta. Mutta mikään ei vaan muutu. 

Tokaisin vain rauhallisesti, että et voi auttaa tässä asiassa enää minua. En jaksanut ottaa asiaa jälleen esille. Jos hän oikeasti haluaisi auttaa minua, olisi hän kuunnellut ja tehnyt työtehtäviin muutoksia. No, hän päätti sitten sanoa ne kuuluisat sanat, mitä kukaan sairas ihminen ei halua kuulla. ”Jos yrittäisit kääntää ajatuksesi positiiviseksi, niin kaikki kääntyisi parempaan suuntaan.” 

Jotain tuollaista. Onneksi olin jo ovella lähtemässä pois, etten sanonut mitään pahasti. Niin kuin tämä olisikin vain minusta ja asenteestani kiinni. Jos vain ajattelisin positiivisesti, niin parantuisin. Jos se olisi näin, en olisi tässä sairastelukierteessä. Eikä kukaan muukaan tässä maassa sairastaisi masennusta ym. 

Tiedän, että näitä sairauksia on vaikea ymmärtää. Mutta olen mielestäni tehnyt jo niin paljon töitä sen eteen ja käynyt keskustelua aiheesta, että kuvittelin jo esimieheni ymmärtävän tilanteeni. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti