5.3.2017

8.6 Kolmas diagnoosi

Kävin aamulla psykiatrilla. Tarkoitus oli tsekata kunto ja miten tuo uusi iltalääke on vaikuttanut unen laatuun. Heräänkö aamulla pökkyräisenä, väsyneenä vai pirteänä. Mielestäni olen nukkunut nyt tosi hyvin. Vaikka aamulla on vaikea nousta ylös, oloni on pirteämpi kuin kuukausiin. Toteamme yhdessä, että iltalääke on tällä hetkellä hyvä juttu.

Traumaperäinen dissosiaatio

Psykiatri haastatteli minua ja tein taas erilaisia testejä. Sain uuden diagnoosin: traumaperäinen dissosiaatio. Menin hämilleni. En ollut tällaisesta ikinä kuullutkaan, saati lukenut. En osannut edes kysyä mitään, kuuntelin vain psykiatrin perusteluja diagnoosille. Muistan ainoastaan, että erilaiset tunteet eivät keskustele tällä hetkellä keskenään, ahdistus, tunnelukko, persoonallisuushäiriö, työperäinen trauma, stressihäiriö, läsnäolon puute…

Tuli sellainen olo, että koko ajan tulee iskuja vasten kasvoja. Mutta tavallaan olen helpottunut, että tälle omituiselle ololleni löytyi syy. Olen miettinyt itsekseni, että tässä sairastumisjakson kakkosvaiheessa en ole ollut aina oma itseni. Kuin olisin välillä ollut joku muu. Ihan kuin joutuisin näyttelemään itseäni ja olisin kadottanut oikean minäni. En oikein osaa selittää tätä tunnetta.

tsiigaan peiliin, mut en oo varma kuka edessä seisoo
- Cheek




Kahvittelua ystävien kanssa

Tapasimme parin ystäväni kanssa pitkästä aikaa. Kahviteltiin ja herkuteltiin. Pystyin olemaan rento oma itseni, koska ystäväni lukevat tätä blogia. Se, että he lukevat tätä blogia, on auttanut minua tapaamaan ystäviä omana itsenäni. Häpeän tunne on vallan poissa, eikä minun tarvitse tsempata itseäni olemaan läsnä. Olen ajatellut, että jos vaikka ”mieleni katoaa” jonnekin vähäksi aikaa, he ymmärtävät, eikä minun tarvitse hävetä näitä oireita.

Juttelimme niitä näitä ja tulevaisuuden suunnitelmia. Yhtäkkiä minulle tuli mieleen teininä haaveilemani ammatti. Ammatti, joka liippaa läheltä nykyistä ammattiani. Itse asiassa nykyinen tietämykseni tuossa teininä haaveilemassani ammatissa olisi isoa plussaa. Toki olisi paljon, mitä joutuisin opettelemaan. Minulle tuli toiveikas olo. Jospa se olisi siinä?!

Toinen, mitä tekisi mieleni tehdä, on auttaa ihmisiä, jotka ovat kokeneet työuupumuksen ja/tai masennuksen. Toimia vertaistukena ja auttaa muita selviytymään. Jahka kun itse selviydyn ja aion myös selviytyä. Myös elämän hyvinvointi kiinnostaa. Haluaisin löytää sisäisen rauhan. Olen odottanut jo pitkään, että löytäisin oman itseni uudelleen. Tuo tunne, että olen kadottanut oman itseni, selittyykin pitkälti uudella diagnoosilla.


Psykoterapiassa

Kerroin terapiassa diagnoosin ja ojensin psykiatrin antamat laput. Psykoterapeutti oli iloinen. Oikeastaan, hän melkein hyppäsi riemusta ylös tuolilta. Hän oli viime kerran jälkeen alkanut miettimään, että olisiko traumaperäinen dissosiaatio mahdollista. Psykoterapeutti oli erittäin positiivinen, että nyt muutetaan terapiaistuntoja oikeaan suuntaan ja tehdä diagnoosin vaativia harjoitteita. Tuo innokkuus sai minut hämilleni, mutta lopuksi se muuttui toiveikkaaksi.

Olen kantanut terapiassa ”oikeudenkäynti” kansiota monta kertaa. Emme ole vielä avanneet kansiota. En ole halunnut. Nyt minulle varattiin seuraavat neljä kertaa tupla-ajat ja käymme tämän työperäisen trauman ja ”oikeudenkäynnin” läpi juuri niillä sanoilla ja tunteilla, mitä tapahtumasta ajattelen. Tästä siis aloitetaan!

Lähdin terapiasta. Aurinko paistoi ulkona, on helmikuu. Oloni oli pitkästä aikaa toiveikas ja sisälläni on jollakin tapaa nyt rauha. Syyt ja seuraukset ovat löytyneet ja tulen saamaan diagnoosin edellyttämää hoitoa.

Ja mikä parasta. Tämä diagnoosi on parannettavissa oikeanlaisella terapialla!!


1 kommentti: