19.2.2017

7.6 Ehkä minusta ei ole enää esimieheksi

Olen saanut osalta tiimiä palautetta, että minun pitäisi puuttua uudelleen työrauhan häiritsemiseen ja työpäivän aikana pidettäviin taukoihin. Ja oikeassa he ovat.

Meidän tiimissä ei ole tällä hetkellä kunnon työrauhaa. Tiimillä on hyvä yhteishenki, joten juttua piisaa päivän aikana laidasta laitaan. Ja hyvä niin, että tulevat keskenään hyvin toimeen. Mutta kun tuo jutustelu alkaa olla pääpainona työpäivän aikana, alkaa se häiritsemään muita.


En pysty ottamaan asiaa esille

Minua itseänikin tämä ongelma on vaivannut jo viikkoja. Nyt pitäisi ottaa asia käsittelyyn uudelleen. Olen näistä asioista keskustellut kesäkuussa 2016 koko tiimin kanssa ja sitten vielä jokaisen kanssa henkilökohtaisesti. Vähäksi aikaa tulikin pientä muutosta, mutta nyt näin joulun lähestyessä tuntuu, että osalla homma on lähtenyt taas lapasesta. 

En pysty otamaan asiaa esille. Jokin estää minua toimimasta, vaikka haluaisinkin. Ja kun tästä samasta aiheesta nostin ”kissan pöydälle," romahdin sen jälkeen täysin. Lähdin itkien töistä kotiin. 
En kerta kaikkiaan pysty yksin selvittämään asiaa, vaan tarvitsen apua.  En halua ottaa sitä riskiä, että romahdan tai alan taas itkemään tiimiläisten edessä.




Haluan tarttua asioihin heti, kun tilanne on päällä

Minulle on luvattu apua asian hoitamiseen, mutta vasta joulun jälkeen. Nyt kun tilanne on ”kuumimmillaan”, olisin halunnut tarttua asiaan heti. Mutta, nyt näin joulun alla ei ole soveliasta ottaa asiaa puheeksi...
Miksi aikuisille ihmisille ei voi huomauttaa, että töihin tullaan tekemään töitä eikä juttelemaan? Miten he, jotka eivät noudata työpaikan sääntöjä, voisivat pahoittaa mielensä asian esille ottamisesta?

Minun mielestä ne, jotka noudattavat sääntöjä, tässä mielensä pahoittavat. Ne, jotka yrittävät keskittyä tekemään työnsä hyvin ja pitävät tauot silloin kun ne kuuluvat. Näiden ihmisten luulisi mielensä pahoittavan, kun asiaa ei oteta esiin, vaan annetaan tilanteen jatkua. 

Ehkä minusta ei ole enää esimieheksi

Miltä näytän näiden tunnollisten tiimiläisten silmissä esimiehenä? Saan palautetta asiaan liittyen ja lupaan hoitaa asian. Mutta mitään en saa tehtyä… en, vaikka tahtoisin. Ehkä minusta ei ole enää esimieheksi. En jaksa tällaisia asioita. En halua. Haluan, että kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti. Minusta ei ole enää puuttuman tällaisiin asioihin, joissa on vaarana saada ns. silmilleen. 


”Jokin työpaikalla on, mikä estää sinua parantumasta”

Nyt minulla alkaa lamppu syttymään. Viitaten aiempaan tekstiini, jossa kirjoitin mitä psykoterapiassa kävi ilmi. ”Jokin työpaikalla on, mikä estää sinua parantumasta." 

Voisiko se olla tämä esimiehen työ? Se, että en pysty enää ottamaan tarvittaessa vaikeita asioita esiin heidän kanssaan? Voisiko se traumatisoitunut  ”oikeuden käynti” vaikuttaa alitajunnassani jotenkin, että en pysty toimimaan enää esimiehenä niin kuin mielestäni kuuluisi? 

Haluan olla reilu ja oikeudenmukainen esimies. Tällä hetkellä koen, että en ole kumpaakaan. En voi sietää epäreilua toimintaa samassa työtehtävässä toimivien kesken. Ja nyt juuri itse joudun toimimaan vastoin periaatteitani, koska en pysty ottamaan ongelmia esiin. Saavatko ne mieleni pysymään masentuneena, koska en pysty vaikuttamaan asioihin periaatteitteni mukaisesti, vaikka haluaisin? En vaan yksinkertaisesti pysty. 

Ehkä minun ei kannattaisi olla enää esimies.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti