16.2.2017

7.3 Masennus ja alkoholi

Tänään sunnuntaina, lähdin aamulla pitkälle kävelylenkille. Ulkona on kaksi astetta pakkasta, tuulee vimmatusti ja taivaalta tuiskuu lumihiutaleita. Oli pakko lähteä ulos yksin kasaamaan ajatuksia.

Perjantaina meillä oli työpaikan pikkujoulut. Kaikki odottivat innolla, sillä meitä on hyvä porukka ja pidämme aina yhdessä hauskaa. Oli hieno laittaa mekko päälle, hiukset kivasti ja kynsiin vähän kimallelakkaa. 

Alkoholia enemmän kuin masennus sallii

Työpaikan pikkujouluissa tuli otettua enemmän kuin ”laki” sallii. Toisin sanoen, enemmän kuin masennus sallii. Masennus ja alkoholi. Siinäpä pulma. Emme ole olleet vuoteen työporukan kanssa missään juhlimassa. En edes ajatellut, että minulla pitäisi olla ns. jarru päällä, vaan olin menossa mukana. Tai oikeastaan en halunnut ajatella, että minun pitää muistaa koko ajan seurata alkoholinkäyttöäni ja olla varuillaan, koska olen sairas.

Haluaisin välillä unohtaa tämän sairauden ja olla menossa mukana ihan kuin joskus ennenkin. Kuluvan vuoden aikana on kaikki (muutamat) juhlat menneet kivasti, eikä mitään ongelmia ole tullut lääkityksestä huolimatta. Ehkä lääkkeet ovat tehnet sen, että jossain vaiheessa iltaa ei enää maistu ja jarru tulee automaattisesti päälle. Mutta perjantaina pikkujouluissa tuota jarrua ei tullut päälle.


Minulla ei ollut hauskaa – esitin vaan

Alkoholi ja masennus eivät sovi yhteen. Eikä minun tapauksessa ainakaan työporukan kanssa, koska juuri työpaikka on osittain ”syyllinen” tähän tilanteeseeni. Kyllä, itsehän olen itseni piippuun ajanut. Kukaan muu ei sitä puolestani ole tehnyt. Mutta se traumatisoitunut kokemus toukokuussa 2014, joka vei jalat alta ja pysäytti elämäni. Se sattui juuri työpaikalla. Enkä taida olla siitä vieläkään täysin toipunut.

Yökerhossa tuli yhtäkkiä todella tyhjä olo. Osa traumaan liittyvistä asioista palautuivat mieliini. Tajusin, että nämä ihmiset tahtomattaan muistuttavat minua tästä tapahtumasta. Olimme yökerhossa pitämässä hauskaa, mutta minulla ei ollut hauskaa. Teki mieli vajota istumani sohvan pohjaan ja alkaa itkeä. Toisaalta, teki mieli huutaa niin kovaa, että koko yökerho kuulisi minuun sattuvan -  vieläkin. Miksi en tajunnut lähteä vaan kotiin? En, vaan otin lisää juotavaa ja esitin että minulla oli kivaa, vaikka sisimmässäni olo oli tyhjä.

Miksen voi elää normaalia elämää?

Aamulla heräsin. Olo oli edelleen tyhjä. Miksi minun täytyi juoda niin paljon? Olo on niin kurja. Minun olisi pitänyt olla varautunut ja kontrolloida itseäni. Mutta juuri tuo varautuneisuus ja kontrollin pitäminen on voimia vievää. Eikä sitä halua lähteä juhlimaan muistuttaen koko ajan itselle että ”olen sairas”. Jälleen on sellainen fiilis, että miksen voi elää normaalia elämää? Pitäisikö lopettaa juhlissa käyminen? Vai pitäisikö lopettaa alkoholin käyttö juhlissa?

Olen sosiaalinen ihminen. Haluan olla tapahtumissa mukana ja pitää ystävien kanssa hauskaa. Tosiaan, ystävien kanssa. Nyt kun alkaa miettimään, ystävien kanssa minun ei tarvitse muistaa tätä sairautta, eikä minun tarvitse olla varautunut. Itse asiassa, nuo traumaattiset asiat eivät tule edes mieleeni ystävien seurassa. Tarkoittaako tämä siis sitä, että en voi käyttää alkoholia työpaikan juhlissa vai pitääkö juhlat jättää kokonaan väliin?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti