4.2.2017

4.1. Elämä on ihanaa – minä elän!

Kesäloman 2015 jälkeen elämä alkoi maistua. Aloin tehdä elokuun alusta lähtien jälleen normaalia työpäivää. Harrastin liikuntaa ja tapasin ystäviä. Vietin perheen kanssa aikaa. Olin läsnä. Olin iloinen. Olin onnellinen. Lenkille lähtiessäni teki mieli hyppiä ja tanssahdella ilosta. Luonto näytti kauniilta ja nautin lenkkeilystä.

Töissäkin oli hienoa. Minulla oli energiat palanneet ja jaksoin hyvin tehdä täyttä työpäivää. Kaikki olivat hyvällä tuulella ja töitä tehtiin normaaliin tapaan. Olin mielestäni onnekas, että myös työnantajani oli tukenut minua tässä parantumisessa ihan 100 %. Ja nyt olisin terve, ihan mahtavaa!

Sain ”terveen paperit”

Joulukuun alussa 2015 kävin viimeisen kerran psykologilla. Totesimme, että olen päässyt yli kaikesta. Jihuu, mikä fiilis! Tunsin niin eläväni. Ihan mahtavaa! Aloin katsoa tätä vuoden taistelua positiivisena tapahtumana. Jos tätä ei olisi tapahtunut, olisin edelleen siinä oravanpyörässä. Minulla olisi edelleen paha olla.

Matkan varrella minulla oli ollut ihana psykologi apuna. Tuntui haikealta jättää psykologin käynnit. Hän halasi minua kyyneleet silmissä. Halasin takaisin. Hän oli ollut minulle niin hyvä tuki ja turva. 


Elämä on ihanaa. Olen selviytynyt!

Olen taistelija. Olen selviytyjä. Olen tässä ja nyt!

Olen kiitollinen kaikesta saamastani tuesta. Olen kiitollinen, että olen selviytynyt elämän kolhuista. Olen siunattu ihanalla perheellä ja ystävillä. Suojelusenkeli on ollut monesti mukana matkassani. Olen onnellinen, että selätin masennuksen ja työuupumuksen. Olen onnellinen kaikesta, mitä ympärilläni on.

Kaikki mitä olen uskaltanut toivoa, olen saanut sen. Perheen, terveet lapset, aidon rakkauden, opiskellut alaa jota rakastan, työn jota haluan tehdä jne.  Ja ei, kaikki ei ole ollut niin itsestään selvää. Olen taistelija. Olen selviytyjä. Siksi olen tässä ja nyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti