20.1 Raskas syksy

Ei ole pitkään aikaan ollut fiilistä kirjottaa. Ajatukset ovat koko syksyn pyörineet oman jaksamisen ja terveyden ympärillä. Työterveyslääkäri on ollut ihmeissään, että mikä minua vaivaa. On otettu vaikka mitä verikokeita ja yritetty selvittää mistä väsymys ja kehon särky johtuu. On otettu kaiken maailman reumakokeet, borreoloosit, selvitetty kroonista väsymysoireyhtymää jne. Mutta mitään ei ole selvinnyt. Nyt odotetaan sitten uniapneakokeen testituloksia.

Jaksamista on auttanut ihana projekti ystävän kanssa, josta olen saanut voimaa. Tuon projektin avulla olen jaksanut sinnitellä kaikki vastoinkäymiset, mitä töissä on tullut.

Olen huomannut, että työroolini on pikkuhiljaa alkanut palaamaan entisiin mittoihin. Yhtäkkiä olen jokaisessa projektissa mukana jollain tavalla, projektipäälliköstä asiantuntijarooliin. Jostain syystä minulle on palautunut se rooli takaisin, että minulle voi valittaa kaikista asioista. Tyytymättömyys ympärilläni on kasvanut viikosta toiseen. Huomaan, että olen lähtenyt oravanpyörään mukaan. Paha olo on ollut jatkuvasti läsnä työpäivinä.

Firstbeat Hyvinvointianalyysi

Työnantaja antoi mahdollisuuden osallistua Firstbeat Hyvinvointianalyysiin. Siinä kehoon kiinnitetään mittarit vähintään kolmeksi vuorokaudeksi. Analyysi auttaa tunnistamaan stressaavat tekijät työssä ja vapaa-ajalla sekä kuvaa palautumisen tasoa. Viimeksi kun mittausviikot olivat käynnissä, olin pitkäaikaisella sairaslomalla. Nyt kun tuli uusi tilaisuus, olin valmis testeihin. Pidin mittareita kehossani viisi arkipäivää, koska halusin nähdä useamman päivän tulokset.

Kun analyysin tulokset tulivat, ne olivat kauheat. Stressitaso oli jatkuvaa, aamusta seuraavaan aamuun. Kehoni ei palautunut juuri ollenkaan. Vaikka nukuin 8-9 tuntia yössä, kehon palautuminen yössä oli noin tunnin luokkaa. Sain todella huonot tulokset, suorastaan hälyttävät.

Lisää testejä

Jostain kumman syystä osallistuin myös maksuttomaan SuomiMies seikkailee -kampanjaa. Ajattelin, että jos nämä testitulokset jotenkin näyttäisivät paremmilta. Mutta eivät näyttäneet, sain yleiskunnoksi hälyttävän.

Sekavia ajatuksia

Ajatukset ovat siis edelleen sekavia. Mistä kaikesta tämä ahdistus ja väsymys johtuu? Pitäisikö jo luovuttaa ja ottaa vaikka lopputili? Muuttuisivatko asiat sitten parempaan suuntaan vai ei?

19.6 Lisää rautaa...

Nyt olen sitten käynyt Esa Sopilla. Odotukset olivat korkealla. Petyin hieman, sillä tuntui, että olin vain yksi potilas muiden ”valittajien” joukossa. Ehkä lääkäreilläkin on kiire ja välillä vähän huonompia päiviä. Näin se varmaan oli, sillä hänellä luonaan käyntejä kun on kehuttu aika paljon.

Mutta pääasia on se, että hänen mielestään minulla on edelleen raudan puute, eikä ferritiiniarvoni 39 ole hyvä arvo. Ensimmäiseksi tavoitetilaksi hän asetti arvon 100. Siihen nyt aluksi täytyy pyrkiä. Ajallisesti se kuulemma kestää minulla noin 9 kuukautta. Rautatabletit vaihdettiin toiseen merkkiin. Ensimmäiset pari viikkoa mennään yhdellä kappaleella ja sitten siitä eteenpäin yksi aamuin ja illoin. Näin mennään pari kuukautta ja sitten labroihin katsomaan onko uusilla rautatableteilla ja annoskoolla ollut vaikutuksia. Myös keliakian kokeet otetaan tuolloin.

Erikoinen tunne

Käynnistä jäi erikoinen tunne. Mutta silti helpottunut siinä mielessä, että esimerkiksi liikunnan jälkeinen hidas palautuminen johtuu kuulemma raudan puutteesta. Sain tavallaan varmuuden siitä, etten kuvittele olevani kipeä liikunnan jälkeen. 

En tiedä mikä osuus raudan puutteen vaikutuksella on työuupumuksesta toipumisen kanssa. Voisin kuvitella, että raudan puute on vain pitkittänyt toipumisprosessia. Sillä työuupumus, romahdus ja masennus ovat totista totta. Tavallaan on toiveikas olo, että kun saan rauta-arvot kohdilleen, toipuminen etenisi. Mutta samaan aikaan on epätoivoinen olo. En jaksaisi olla toipilas enää. Muutenkin tarvitsee olla tarkka työelämässä, etten uuvuta itseäni. Ja sitten vielä tämä raudan puute ”kiusaa” minua koko ajan. Olen kyllästynyt olemaan väsynyt.

19.5 Toivoa

Jotenkin tuo uniapnean mahdollisuus ei tunnu ns. omalta. Väsymykseni on välillä niin omituista, sillä en palaudu pienestäkään liikunnan määrästä. Olen lomallani tehnyt kaikenlaista kivaa. Nauttinut ja liikkunut. Mutta nyt on keho laittanut tälle stopin. Joka paikkaan on särkenyt ja keho on ollut tosi kipeä. En ole muutamaan päivään oikein pystynyt tekemän mitään muuta, kuin ottamaan rauhallisesti ja huilaamaan. Epätoivo on vallannut mielen.

Jostain mieleeni juolahti, että varaan Esa Sopilta ajan, vaikka hänelle on jopa kuukausien jonot. Odotan vaikka loppuvuoteen, jos on pakko. Esa Soppi on se lääkäri, joka on tuonut esiin julkisuudessa paljon varastoraudan puutteeseen liittyviä ongelmia. Myös facebookin rautaryhmässä hän on yksi kehutuimmista lääkäreistä. Haluan kuulla nyt alan ammattilaiselta, johtuvatko minun oireet varastoraudan puutteesta vai ei? Oman lääkärini mielestä eivät johdu, mutta olen jo niin epätoivoinen, että haluan kuulla tämän myös Esa Sopilta.

Aloin tutkimaan mahdollisia aikoja. Ihan mieletön tuuri… ehkä joku peruutusaika (?) oli aktivoitunut ja juuri kotikaupungissani. Sain siis ajan elokuun puoli väliin! Nyt olen taas toivoa täynnä.

19.4 Ferritiini ja uniapnea?

Tällä viikolla mulla oli työterveydessä jälleen kerran aika. Nyt oli tarkoituksena katsoa, onko rautavarasto, eli ferritiini, yhtään noussut. Ja olihan se. Maaliskuussa ferritiiniarvo oli 10,1 ja nyt se näytti lukua 39. Mahtavaa, että tuo arvo on noussut!

Se mikä ei ole mahtavaa, niin olotila ei ole kohentunut juuri ollenkaan. Energiaa ei ole tullut lisää yhtään sen enempää. Keho vaan ei tahdo jaksaa kuin pieniä asioita kerrallaan.

Olen kuitenkin ollut itsestäni ylpeä, sillä olen saanut itseni liikkeelle väsymyksestä huolimatta. Vaikka keho tuntuu raskaalta, olen käynyt silti kävelylenkillä silloin tällöin. Nyt olen pitänyt muutaman päivän taukoa, sillä palautuminen on todella hidasta.

Epätoivo

Olen ollut välillä tosi epätoivoinen. Tulenko koskaan näkemään sellaista päivää, että tuntisin itseni terveeksi kokonaisen päivän verran? Energisiä hetkiä on joka päivä, mutta heti kun teen jotain, niin väsyn. Tuntuu, että olen reilu nelikymppinen nainen vanhan mummon kehossa. Näin kerroin myös lääkärille. Minusta alkaa tuntumaan, että lääkärikin alkaa olla jo epätoivoinen kanssani.

Uniapnea?

Lääkäri otti esiin uniapnean ja esitti siihen liittyviä kysymyksiä. Sain lähetteen uniapnean tutkimuksiin. Hän haluaa sulkea pois tämän mahdollisuuden, sillä jatkuva väsymys  ja ”unessa oleva keho” voivat viitata siihen, että en nuku kunnolla. Vaikka itsestäni tuntuu, että nukun kuin tukki. Joten nyt sitten käännetään tämäkin mahdollisuus.

Kesäloma jatkuu

Nyt on kaksi viikkoa kesälomaa takana. En ole asettanut mitään tavotteita lomalle. Ollaan vähän mökkeilty ja tehty kaikkea pientä - jaksamiseni mukaan. Vielä pari viikkoa jäljellä!

19.3 Selviytymistarina?

Muistan kun muutama vuosi sitten aloitin kirjoittamisen ja päätin perustaa tämän blogin. Olin aivan varma, että blogistani tulisi selviytymistarina. Sellainen, joka muuttuu alun vaikeuksista positiiviseksi. En olisi ikinä uskonut, että romahduksesta ja sen seurauksista toipuminen voi kestää näin kauan. Nyt on monta vuotta täysromahduksesta, ja vieläkin tämä selviytyminen jatkuu.

On ollut hyvää terapiaa itselle kirjoittaa tunteista ja näistä toipumisen vaiheista. Vaikka blogi ei vielä ole selviytymistarina, olen kuitenkin päässyt sieltä pohjalta hyvin eteenpäin. Aika, jolloin tulevaisuus oli pelkkää mustaa, on ohi. En usko enää palaavani uudestaan sinne pohjalle. Ja nyt kun selaan kirjoituksiani, on ihan mielettömän upeeta huomata, kuinka paljon asiat ovat kuitenkin muuttuneet parempaan suuntaan.

Olen näinä vuosina oppinut paljon itsestäni. Arvoni ovat muuttuneet täysin. Tai oikeastaan, nyt elän arvojeni mukaan. Välillä menetetyt vuodet lasten kanssa harmittaa ihan vietävästi. En ollut vuosiin läsnä. Olin huono äiti ja olin etääntynyt lapsista. Olen asiasta keskustellut terapiassa ja psykiatrilla. Molemmat ovat muistuttaneet minua siitä, että olin tuolloin ajautumassa tähän sairauteen, joten voidaan sanoa, että olen ollut sairas. Menneisyydessä ei kannata rypeä, vaan tärkeää on antaa itselle anteeksi ja ymmärryksen silloiseen tilanteeseen. Tärkeää on, miten elän nyt.

Ihanaa kesää kaikille!

19.2 Naarmuja vain

Istun nojatuolissa takkatulen ääressä. Otin läppärin syliini kirjoittamista varten ja olo on jotenkin ihanan levollinen. Välillä tuijotan ikkunasta ulos järvelle. Olemme mökillä. Nyt on perjantai-ilta, eikä siitä ole montaa tuntia, kun olin henkisesti hetken aivan maassa.

Auto osui aitaan

Olen ollut tänään väsynyt, mutta sinnittelin töissä koko päivän. Ja sain kuitenkin töitä tehtyä, mikä on tosi hienoa. Mutta kun ajoin autolla kotiin, olin tosi poissaoleva. Havahduin, kun käännyin kotipihaan ja tunsin kolahduksen. Pihamme on rajattu noin metrin korkealla kiviaidalla. Olin ajanut aitaa päin siten, että auton kylki osui aitaan. Aitaa kaatui jonkin verran. Autoni kyljessä on nyt lommo ja naarmuja.

Sammutin auton ja menin sisälle itkemään. Itsesyytökset alkoivat saman tien. Miksi olen näin väsynyt? Miksi olin poissaoleva? Miten voin onnistua ajamaan tuolla tavalla kotipihaan? Syytin väsymystä, uupumusta ja masennusta tapahtuneesta.

Henkinen naarmu

Tuli henkisesti tosi isosti takapakkia, sillä tämä viikko on ollut aika lupaava. En ole nukkunut päiväunia muutamaan päivään. Ehdin jo ajatella, että nyt tästä lähtee nousukausi. Mutta tämän päivän väsymys ja tuo tapaturma veivät mielen tosi matalaksi.

Päätin vaihtaa ajatukset positiiviseksi. Olen kuitenkin edistynyt. En jäänyt asiaa murehtimaan muutamaa tuntia enempää. Mitään henkilövahinkoja ei sattunut. Pieni henkinen naarmu vain. Nyt olen mökillä ja mieli levollinen. Kyllä luonto vaan rauhoittaa ja saa jotenkin pään tyhjäksi.

19.1 Kesäkausi alkaa

Viikonlopun jälkeen mieli on hieman jopa korkealla – lupakohan tämä hyvää?! Ja ihan mahtavaa, kesäkuu on alkanut. Kesäloma on lähempänä kuin sitä uskoisikaan. Hankimme viime syksynä kesämökin ja olemme nyt olleet siellä yhden yön ja sitten muutamia iltoja/päiviä. Meiltä kotipihasta mökkipihaan ajaa vajaat 40 minuuttia. Eli tuntuu siltä, että mökki on aivan tuossa vieressä.

Syksyllä mökin ostamisessa kävi niin kuin kävi. Ostimme sen irtaimistoineen, mutta kun saavuimme mökille, niin se oli lähes tyhjä. Hyvin on kuitenkin nuo synkät muistot jääneet taakse ja mökki tuntuu aivan ihanalta.

Ensi viikonloppuna pidän mökillä ystävieni kanssa siivousviikonlopun. Vaikka mökistä oli pidetty huolta kuin kultakimpaleesta, haluan kuitenkin pestä kaikki kaapit, ikkunat, lattiat jne. Ihanat ystävät ovat luvanneet tulla apuun. Toki samalla sitten syömme, saunomme ja istumme iltaa mökillä. Odotan kovin tulevaa viikonloppua.

Toukokuu pelkkää selviytymistä

Toivottavasti tämä kesäkuu ja kesä ylipäätänsä olisi energiatasoltaan suurempi kuin toukokuu. Toukokuussa olin aika paljon jaksamisen äärirajoilla, jälleen kerran. Toivottavasti nyt jaksan kesälomaan asti (alkaa heinäkuussa). 

Mukavaa kesän alkua kaikille!

18.10 Luulosairas?

En oikein enää tiedä, mikä ihme minua vaivaa. Se, että jaksan, on koko ajan päällimmäisenä ilmassa. Jaksaminen on alkanut määrittelemään arkea jo liikaa. Joka asiassa minun täytyy miettiä, että jaksanko sitä tai jaksanko tätä. Nukun joka päivä päiväunet töitten jälkeen. Sitten yritän jaksaa tehdä jotain. Kerään esimerkiksi voimia, että jaksan lähteä kauppaan. Ja kun tulen kaupasta, toivon että mieheni on kotona, koska en jaksa purkaa kauppakasseja. En voi sopia arki-iltaan enempään kuin ns. yhden asian / tehtävän. En jaksa hoitaa jotain muuta asiaa ja vaikka yhdistää siihen kaupassa käyntiä.

Sekaisin tiedosta

Uuvuttaako minut työtehtävät, työpaikka, raudan puutos vai masennus? Nyt on niin paljon kysymyksiä ilmassa, enkä löydä niihin vastauksia. Olen liittynyt facebookissa Raudan puutos ilman anemiaa -ryhmään, jossa on yli 20 000 ihmistä mukana. Kaikilla alhainen ferritiini, mutta hemoglobiini normaali.

Olen lukenut sieltä paljon tietoa ja ihmisten kokemuksia ferritiinistä ja sen vaikutuksia. Olen tällä hetkellä ”sekaisin” tiedosta. Olen tulkinnut, että vakava raudan puutos voi aiheuttaa samanlaisia oireita kuin masennus. Entä jos en olekaan masentunut? Entä jos syön turhaan lääkkeitä? Mutta kun järkeilen, tunnistan kyllä masennuskauteni ja olen varma, että sairastan sitä. Tai ainakin olen sairastanut silloin romahduksen jälkeen.

No sitten ne kaikki muut oireet, mitä alhainen ferritiini aiheuttaa. Juuri uupumista, aivosumua, hiusten lähtöä, liikunnasta pahaa oloa, pahan olon tunne kurkussa jne. Eli onko minulla nyt nuo ferritiinin aiheuttamat oireet päällä? Enkä olekaan uupunut työstä vaan keho huutaa rautaa?

Tuntuu siltä, että kun olen uupumus- ja masennuspotilas, niin kaikki oireeni selitetään masennuksella. Tässä uudessa masennuslääkkeessä on piristäviä aineita. Mutta ne eivät ole piristäneet minua ollenkaan, vaan uupumus on yhtä edelleen vahvasti läsnä.

En halua sairaslomalle

Melkein tiedän, että jos pyytäisin sairaslomaa tämän uupumuksen vuoksi, niin saisin sitä. Mutta en halua. En halua olla taas se ihminen, joka loistaa töissä poissaolollaan.

18.9 Jälleen uuvuksissa

Loma meni tosi hyvin. Aurinko paistoi juuri sopivasti, ei ollut liian kuuma eikä kylmä. Aika tuulista oli, mutta siihen Suomessa on jo tottunut. Tuli nukuttua pitkiä yöunia ja aina myös päiväunet. Syötiin hyvin ja kierreltiin erilaisissa paikoissa. Käytiin katsomassa paikallista jalkapallo-ottelua, jossa oli yleisöä jopa 11 300. Aika huikea tunnelma oli. 

Oli niin paljon koko ajan uutta nähtävää, että lääkityksen aiheuttama lievä pahaolokaan ei haitannut ollenkaan. Ympäristön vaihdos teki niin hyvää mielelle ja keholle.

Tsekkauskäynti lääkärissä

Loman jälkeisenä perjantaina minulla oli jälleen kerran tapaaminen työterveydessä. Kerroin huonosta olosta, mitä lääkkeen ottaminen edelleen aiheuttaa. Lisäksi olen huomannut, että kun käyn reippaalla kävelylenkillä, minulle tulee helposti paha olo. 

Jaksamisen suhteen en osannut vastata mitään. Sairasloman jälkeen on ollut lyhyitä työviikkoja ja sitten loma. Jaksamisen näkee sitten, kun tulee taas täysinäinen työviikko. Raudan suhteen kerroin lopettaneeni rautatablettien oton ja ostaneeni nestemäistä rautaa. Lääkärin mielestä se oli hyvä idea. Sovittiin, että edetään tällä lääkityksellä vielä jonkin aikaa ja katsotaan kesällä, miten kaikki etenee.

Täysi työviikko takana

Ensimmäinen täysi työviikko takana. Se ei mennyt oikein hyvin. Perjantaiaamuna olin jo niin poikki, etten olisi jaksanut mennä töihin ollenkaan. Päätin tehdä kevyitä työtehtäviä, kun olo tuntui niin raskaalta. Epähuomiossa sitten lähetin sisäisen sähköpostin, jossa oli asiakas lähetyslistassa mukana. Sisältö ei ollut mitenkään vaarallista, eikä virhe ollut paha. Mutta…minulta meni ”hermot” totaalisesti. Kiroilin kuin pikkukakara. Sain peruutettua viestin, mutta silti se harmitti. Kiroilun jälkeen silmäni kostuivat ja itku oli herkässä.

Tajusin, että olen aivan uupunut. Lähdin hyvissä ajoin viettämään viikonloppua.

18.8 Kiitos ja kunnia

Olimme perjantaina Olli Lindholmin muistokonsertissa. Vaikka julkisuudessa on puitu konsertin todellista tarkoitusta, halusin kuitenkin osallistua. Ja kyllä se kannatti. Konsertti alkoi Suvi Teräsniskan esittämänä ”Kun maailma on kaunis” -kappaleella. Koskettava alku. Samalla kuitenkin mietin, olenko kylmä ihminen, kun en vetistellyt ollenkaan (vieressä olevat siis kyynelehtivät). No, ei siihen sitten tarvittu kuin seuraava kappale ”Laulu rakkaudelle” Pauli Hanhiniemen esittämänä. Liikuttuneena vedet silmissä kuuntelin sitä.  

Dingo vai Yö?

Olen sitä ikäluokkaa, joka ala-asteella kinasteli kavereiden kanssa, että kumpi on parempi, Dingo vai Yö. ”Yö lyttyyn, vessan pyttyyn, vedetään alas, Dingo on paras”. Näin meidän seudulla lälläteltiin. Itse olin vannoutunut Dingo-fani. Kuitenkin kuuntelin salaa isoveljeni Yön ensimmäistä vinyylilevyä. Muistan kun istuin olohuoneen lattialla Varietee levyn kansi kädessä tuijottaen sitä, samalla musiikkia kuunnellen. Yön kappaleet ovat kulkeneet minun matkassa omasta nuoruudesta aina aikuisuuteen asti. Oikeastaan siihen asti, kun aloin tuntemaan uupumuksen merkkejä. Silloin musiikin kuuntelu vaihtui Yöstä Cheekiin 2010 -luvun vaihteessa.

Takaisin konserttiin

Juha Tapio lähetti terveiset Ollille ”sinne taivaan rannan taa” ja aloitti Vie mut minne vaan -kappaleen esittämisen. Ihanat muistot valtasivat sydämeni. Kun tyttäreni oli alle kouluikäinen, tämä oli hänen lempikappaleensa. Aina autossa laulettiin sitä yhdessä. Poikani puolestaan lauloin mieluummin Apulantaa, mutta osasi varmasti myös tämänkin.

Muistokonsertin aikana liikutuin monesti. Kaikenlaisia muistoja nousi pintaan, niin hyviä kuin huonojakin. Jonne Aaron esitti kappaleen ”Kiitos ja kunnia”. Koko yleisö nousi seisomaan. Kylmät väreet tuntuivat koko kehossa. Lavan taustaseinällä pyöri kuvia Ollista hänen lapsuudesta aina viime aikaisiin kuviin. Se pisti mietteliääksi, kuinka lyhyt meidän aikamme täällä on. Ja kuinka se voi päättyä odottamatta. 

Elämästä pitää nauttia. Ei sen kuuluisi tuntua tällaiselta jatkuvalta taistelulta, jota nyt esimerkiksi itse käyn tällä hetkellä terveyteni takia. Minunkin kannattaisi keskittyä vain kivoihin asioihin. Se on vaan välillä vaikeaa, sillä oireet ovat todellisia ja päivittäisiä. Mutta aion yrittää. Hiljaa hyvä tulee.

Sanonta Kaikella on tarkoituksensa, tuli mieleen konsertin lopussa. Konsertti päättyi lauluun Minne tuulet vie, jossa lauletaan "Mitä tapahtuu, jos lähden tuntemattomaan? Loppuuko maailma siihen, vai alkaako vaan uudestaan?"

Kiitos ja kunnia.
Olli Lindholmin muistolle.

18.7 Lomalle lompsis

Tänään on vihdoin se päivä, kun hyppäämme junaan ja lähdemme kohti Vantaan lentokenttää. Illalla lähtee lento aurinkoon. Jotenkin tämä päivä tuli tosi äkkiä, en oikein ole osannut odottaa koko matkaa, kun keskittyminen on mennyt pääosin omaan hyvinvointiini.

Nyt viikko taas töitä takana viime kirjoituksesta. Olen ottanut sitä puolikasta masennuslääkettä aamuisin ja iltapäivällä sitten loput. Pahaolo on hiukan vähentynyt, mutta tilalle on tullut aamuinen päänsärky. Kai se on tätä kehon tottumusta tilanteeseen. 

Väsymys on edelleen olemassa. Joten olen vahvemmin sitä mieltä, että väsymys johtuu vakavasta raudanpuutteesta. Ferritiiniarvoni oli siis 10,1. En ole rautaa syönyt kuin vähän aikaa ja nyt olen pitänyt taukoa siitä. Rautatabletti sekoitti vatsani ja nyt tauon myötä tilanne senkin suhteen on rauhoittunut. Onneksi. Nestemäinen rauta odottaa minua nyt jääkaapissa lomalta palatessani. Aion koittaa sitä seuraavaksi.

Kuva meidän mökin laiturilta 27.4.2019. 

Olen aika hyvässä kunnossa lähtemään lomalle, vaikka sitä viikko sitten vähän pelkäsinkin. Hyvillä mielin siis lähden lomalle tänään. Odotan sitä, että saan olla vaan ja syödä hyvin. Mukavaa toukokuun alkua kaikille lukijoilleni!

18.6 Huono olo vaan jatkuu

Viikko töitä takana. Tai oikeastaan neljä päivää, kun viime viikolla oli pitkäperjantai. Tosiaan, kävin työterveydessä tsekkauskäynnillä. Lääkäri oli sitä mieltä, että en ollut vielä täysin kunnossa, mutta ei estellyt, kun kerroin haluavani mennä töihin. Oliko se sitten kannattavaa vai ei, en oikein osaa sanoa.

Aamuisin on edelleen huono olo jonkin aikaa. Sovittiin, että alan ottamaan puolikkaan lääkeannoksen aamulla ja sitten iltapäivällä toisen. Jos tuo aamuinen pahaolo loppuisi. Epähuomiossa unohdin tämän ohjeen (en kyllä tiedä miten se on mahdollista), ja tänään on vasta toinen päivä, kun olen toiminut ohjeen mukaan. Ajattelin samalla pitää rautakuurista taukoa, sillä haluan nyt selvittää, kummasta se huono olo oikein tulee.

”Kerran se kirpaisee”

Minua on jo alkanut kaduttaa koko lääkkeenvaihto, rautakuurin aloittaminen ja hormonikierukan hankkiminen lähes samaan aikaan. Olisi kannattanut kuunnella omaa ääntä ja tehdä nuo muutokset yksi kerrallaan. Nyt tuntuu, että keho on koko ajan sekaisin jostakin. Toisaalta ”kerran se kirpaisee” ajatusmallilla kärsii yhdellä kertaa kaikki. Mutta olen vaan niin lopen kyllästynyt tuntemaan oloni jatkuvasti sairaaksi.

Lähdemme mieheni kanssa viikon päästä etelän lämpöön ja minua pelottaa, että pilaan hänen matkansa, kun minulla on koko ajan joku huonosti tai joku paikka kipeä. Toivottavasti siihen mennessä olisi jo tämä aamuinen pahaolo väistynyt, jotta voisin nauttia matkasta.

Matkan jälkeen minulla on taas aika työterveydessä ja voinnista keskustellaan. Jos sen jälkeen vointi on edelleen huono, en tiedä mitä teen.

Kaduttaako lääkityksen aloittaminen?

Lääkkeen vaihdon yhteydessä olen miettinyt lääkitystä kokonaisuudessaan. En olisi päässyt sieltä suosta ylös ilman lääkitystä, työterveyttä, terapiaa ja perheen tukea. Mutta väkisinkin sitä on alkanut miettimään, että kuinka monta vuotta joudun ”taistelemaan” tämän terveyteni kanssa. 

Juttelin asiasta myös lääkärin kanssa. Hän nimesi minun sairaudekseni uusiutuva masennus. Ja totta, voin olla taas syksyllä ns. pohjalla lääkityksestä huolimatta. Se tässä sairaudessa on, että kukaan ei sitä voi tietää, milloin masennuskausi tulee. Ei ole siis lääkkeen syy, että niitä tulee. Hän oli sitä mieltä, että nyt täytyy vaan jaksaa hoitaa itseäni kuntoon. Kai minä sitten taas yritän.

18.5 Pieniä askeleita eteenpäin

Enää ei ole huono olo kuin aamuisin uuden lääkkeen oton jälkeen. Huono olo jatkuu noin puoleen päivään saakka, sitten olen mielestäni jo ihan kunnossa. Olen jaksanut puuhailla kotona kaikenlaista pientä. Edelleen joudun istumaan sohvalle ja pitää taukoa. Mutta ei se haittaa. Pääasia, että enää ei okseta eikä heinäsirkat pidä konserttia päässäni.

On jännä huomata, että edelleen tunnen häpeää, kun olen sairaslomalla. Vältän päiväsaikaan kaupassakäyntiä, ettei kukaan tuttu tule vastaan. Enkä oikein kehtaa lähteä päivällä ulos kevyelle lenkillekään. Joten olen päivisin lähes koko ajan kotona. No, tuleepahan siivottua, sillä se puoli on jäänyt viime kuukausina hoitamatta. Sain jopa talviverhotkin jo poistettua keittiön ikkunasta. Tosin uusia en samaan hyömyyn jaksanut laittaa, mutta kaivoin ne kyllä jo esiin.

Kuva: pixabay.com

Vielä viikko sairaslomaa

Aina iltaisin ajattelen, että pystyisin tekemään töitä ja tunnen huonoa omaatuntoa sairaslomasta. Mutta aamuisin, kun tuo paha olo tulee, ymmärrän, että työnteko ei olisi mitenkään vielä järkevää. Ensi viikko on vielä sairaslomaa jäljellä. Toivonkin, että aamuinen paha olo loppuu ja voisin mennä viikon päästä töihin.

Energiantasosta en oikein osaa sanoa. Nukun noin 10-12 tuntia yössä ja välillä huilaan iltapäivällä puoli tuntia. Kun työt alkavat, jäävät yöunet yleensä noin 8-9 tuntiin. En oikein tiedä, jaksanko sitten taas normaalia työrytmiä ja kuinka kauan. Tiistaina minulla on työterveyslääkärissä ns. tsekkauskäynti, niin katsotaan mitä mieltä lääkäri on.

Pieniä askeleita

Olen kiinnittänyt nyt ruokailuun entistä enemmän huomiota. Olen täydentänyt aterioita ravintoterapeutin vinkeillä. Aika haastavaa, sillä tulen niin helposti täyteen. Mutta pikkuhiljaa etenen ja kaikki parannus on koko ajan eteenpäin.

Viime viikolla olin ystäväni kanssa lenkillä ja katsoessaan minua hän kysyi: oletko laihtunut? Poskissani on kuopat ja näytän aika riutuneelta. Kotiin päästyäni minun oli pakko käydä puntarissa. Mitään muutosta ei ole tapahtunut suuntaan tai toiseen. Ehkä tämä lääkkeen vaihdos, väsymys ja kaikki muut ovat koetelleet kehoani vaan niin paljon, että se on alkanut näkymään kasvoissani.

18.4 Sitkeä luonne

Istuin pimeän wc-tilan lattialla. Tuskan hiki otsalla, päässä jyskytti. Oksetti. Olin juuri leikannut toiseksi viimeisen palan tapettia tapettipöydällä… Kyllä, luit ihan oikein.  

Viime viikonloppuna oli lääkityksen vaihdosta johtuen ne kamalimmat päivät. Päässä soi heinäsirkat ja jokainen liikahdus aiheutti pahan olon tunnetta. Kaikesta huolimatta, olin päättänyt tapetoida pojan kanssa hänen huoneensa. Mieheni oli aiemmin tehnyt seinien pohjustustyöt, jotta me voisimme tapetoida. Olin luvannut opettaa poikaani tapetoimaan, sillä olen joskus tehnyt työkseni reilun puoli vuotta remonttitöitä. Työ sisälsi tapetointi-, maalaus- ja mattotöitä kerrostaloasunnoissa. Tapetointi on siis hallussa.

En voinut siirtää tapetointityötä, koska poikani oli viikonloppua odottanut. En halunnut olla taas se äiti, joka ei jaksa tai kykene. Minulle tuli sellainen taistelijan olo, että en anna lääkkeen vaihdoksen pilata tätä suunniteltua projektia. Haastetta oli olotilassa ja etenimme hitaasti vuota kerrallaan. Loppuvaiheessa tosiaan oli pakko sulkeutua pimeään wc-tilaan vähäksi aikaa. Olo oli niin hirveä. Mutta, huone saatiin tapetoitua ja siellä asustaa nyt tyytyväinen teini.

Pieni kävelylenkki lähimetsässä.

Koomista...

Kun istuskelin pimeässä, minua alkoi huvittaa koko tilanne. Mistä ihmeestä sain voimaa ja sitkeyttä hoitaa tuon tapetointityön? Viimekertainen kirjoitus oli sitä syvintä pettymystä ja luovuttamisen tunnetta. Luovuttaminen oli vahvasti läsnä. Mutta nyt tuo jopa koominen tapetointiviikonloppu antoi uskoa, että sisimmässäni en ole luovuttaja. Kyllä minä jotenkin tästä aion selvitä.

Ensimmäinen sairaslomaviikko

Tämän kuluneen viikon olen elänyt kuin hidastetussa elokuvassa. Liikkuminen ja tekeminen on täytynyt olla hidasta. Jos tekee äkkinäisen liikkeen, alkaa huimata. Sohvalla on siis kulunut paljon aikaa. Viime perjantain jälkeen kävin ekaa kertaa tiistaina ulkona. Tein pienen kävelylenkin, jonka jälkeen olin aivan poikki. On ihan käsittämätön tunne, kuinka keho voi olla näin väsynyt. Sitä ei oikein tahdo uskoa millään.

Olen ollut aina perusterve ja liikunnallinen ihminen. Romahduksen jälkeen on tuntunut, etten ole mitään muuta tehnyt kuin sairastellut ja yrittänyt selviytyä aina jostakin takaiskusta. Jokatapauksessa, taas tuntuu siltä, että minä selviän.

18.3 Olen aivan loppu

On perjantai ja tuijotan tyhjyyteen istuessani työterveyden vastaanottoaulassa. On parempi, että katse ei harhaile, vaan se keskittyy hakemaani kiintopisteeseen. Niin pahaa minun tekee. Olen viikko sitten aloittanut masennuslääkityksen vaihdon. Alkuviikko meni hyvin, ei mitään ylimääräisiä oireita. Mutta nyt olo on aivan hirveä.

Tuttu työterveyslääkäri kutsui minut sisään ja toteaa samalla että ”et taida olla oikein kunnossa”. Keskustelimme lääkkeen vaihdon aiheuttamasta huonosta olosta. Lääkäri kannusti minua kestämään muutamat päivät, sillä kyseisestä lääkkeestä on niin paljon positiivisia kokemuksia. Hän valoi minuun uskoa, että kaikki kääntyy vielä parhaaksi päin. Lisäksi kävimme läpi, miten olen viime sairasloman jälkeen jaksanut tehdä töitä ja viettää vapaa-aikaa. Mitään muutosta sairasloma ei tehnyt jaksamiseen. Edelleenkään, en jaksa tehdä yhtään mitään. Töissä käynti on todella raskasta. 

Lääkärin kanta ferritiiniarvojen suhteen oli muuttunut. He olivat saaneet uutta faktatietoa ferritiinistä. Nyt minulla on työterveyslääkärin suustakin kuultu raudanpuute (ferritiiniarvo 10,1). Vaikka minun teki koko ajan todella pahaa, oli rohkaisevaa kuulla, etten ole ollut luulosairas ferritiiniarvoni suhteen. Harmikseni lääkäri kertoi, että ferritiinin nousu normaaliin tasoon voi kestää jopa vuoden.

Ei vaan jaksaisi enää tätä sairastelua

Itsekseni olin ajatellut, että kunpa saisin ensi viikon huilata. Lääkäri kuitenkin määräsi minut kolmeksi viikoksi sairaslomalle. Kahden viikon päästä olisi tsekkauskäynti, jossa katsotaan, tarvitseeko sairaslomaa jatkaa edelleen.

Kun pääsin kotiin, minun teki mieli huutaa. Huutaa niin lujaa, että koko maailma kuulisi. Miksi?! Miksi nämä takaiskut eivät lopu!? Miksi en vaan voisi olla terve!? Mitä jos rauta ei imeydy kehooni ja joudun vielä vuoden tätä hirveää väsymystä kestämään? Tuntuu niin pahalta. Tuntuu, etten kestä enää yhtään takaiskua. 

Miten kehtaan ilmoittaa töihin, että jään taas sairaslomalle? Mitä muut oikein ajattelevat minusta? Kuinka kauan perheeni jaksaa tällaista? Haluan olla terve! Haluan olla se energinen, iloinen minä. Olen niin loppu, että tekisi mieleni luovuttaa. Luovuttaa, ja lopettaa uskomasta, että kyllä minä selviän.