17.8 Ei jaksa eikä huvita

Olen uupunut. Kahden viikon joululoma ei riittänyt palautumiseen, vaan olen koko alkuvuoden ollut tosi väsynyt. Aamuisin on tuskaa herätä töihin ja taistelen pään sisällä kuuluvaa ääntä vastaan. ”En jaksa” lause soi päässäni monta kertaa, kunnes saan itseni ylös. Matkalla töihin päätän, että tänään on hyvä päivä. En lähde negatiivisuuteen. Mutta ei kestä kauaa, kun olen jo ärtynyt töitä tehdessäni. On niin paljon töitä, että järjestelmällisyyteni on mennyt sekaisin. Kaikki asiat vaan ärsyttävät.

Olen vaipunut töissä negatiivisuuteen ja levitän sitä ihan varmasti ympärilleni. En tajua, että miksi. Juon työpäivän aikana normaalia enemmän kahvia, kuvittelen saavani siitä energiaa jaksamiseen. Jos puhelin soi, ärsyttää jo vastata siihenkin. Meillä on aika härdelli aina alkuvuodesta, enkä ole saanut tehdä töitä keskittyneesti ollenkaan. Koko ajan tulee keskeytyksiä, suoritan tehtäviä vaan pois alta. Lähimuistikin on selvästi alkanut takkuamaan, koska en tahdo muistaa esimerkiksi viime viikolla palaverissa sovittuja asioita.

Kotiin päästyäni, en jaksa laittaa takkia naulakkoon vaan se jää eteisen lattialle. Ruuan jälkeen istun sohvalla ja illalla tajuan, etten ole tehnyt yhtään mitään. Olen lukenut kännykästä vaan uutisotsikoita ja tuijottanut telkkaria. Jos olen lähtenyt kauppaan, toivon ettei ketään tuttua tulisi siellä vastaan. En jaksaisi jutella kenenkään kanssa.

Mieheni ehdotti viikonloppureissua kylpylään. Paikkaan, jossa voisi harrastaa liikunnallisia aktiviteetteja ulkona. Hiihtämistä, vuorelle kiipeämistä, retkiluistelua jne. Myös laivamatkaa hän katseli, mutta kylpyläreissu olisi ollut enemmän hänen mieleen. Yleensä valitsisin reissun, jossa liikutaan ulkona. Mutta pelkkä ajatuskin siitä, että minun tarvitsisi tehdä jotain, tuntui liian raskaalta. Ehdotin, että mennään laivalle, niin saan nukkua ja syödä valmiista pöydästä.

Masennustesti ja uupumustesti

Yksi uutisotsikko pisti silmääni. Siinä kerrottiin työuupumisesta ja samassa yhteydessä oli ohjaus ylen työuupumus testiin. Päätin kokeilla testiä. Niinhän se lopputulos sitten kertoi… Olen selkeästi siinä pisteessä, että minun kannattaisi ottaa yhteyttä ammattilaiseen. Testi ei ole diagnoosi, mutta antaa suuntaa tilanteesta. Samalla tuli mieleeni, että teenpä masennustestinkin. Ensimmäiseksi tein ylen sivuilta testin, jonka tulos oli yllättävä. Pisteet olivat lähes maksimissaan. Tein toisen tason testin ja tulos oli sama. Molemmissa kehotettiin ottamaan yhteyttä ammattilaiseen.

Ei tämä voi olla totta. En halua olla uupunut tai masentunut. Onko loppusyksyn miellyttävät työtehtävät imeneet sittenkin minusta kaiken mehun, vaikka kuinka yritin jarrutella työtahtiani?

Metsästä voimaa?

Olen sopinut syksyllä, että alkuvuodesta olisi normaali tsekkauskäynti työterveydessä. En ole vielä saanut aikaiseksi tilata lääkäriä… En halua vielä mennä lääkäriin todetakseni, että kaikki ei ole nyt hyvin. Jotenkin en halua antaa periksi ja myöntää tätä. Jos katsoisi vielä pari viikkoa, olisiko tämä vain ohimenevä alamäki.

Huomenna osallistun Metsämieli-retkelle, jossa mennään metsään metsämieliohjaajan kanssa rentoutumaan ja tekemään voimaannuttavia harjoituksia. Toivon, että saan retkeltä tarvittavaa energiaa ja tyhjennettyä aivoni.

17.7 Vaikea päätös

Vuosi alkoi haastavassa tilanteessa. Kaksi tärkeää tapahtumaa on samaan aikaan, kumman valitsen? Toinen tapahtuma on perheelleni ja ennen kaikkea miehelleni tärkeä. Tapahtuma on kotikaupungissamme. Toinen on jokavuotinen työtapahtuma pääkaupunkiseudulla, jossa olen aina ollut töissä.

Olen aiemminkin kirjoittanut, kuinka hienoa kyseisessä tapahtumassa on olla töissä. Se on varsinainen piristysruiske tähän työelämään. Nautin kyseisestä työtehtävästä suunnattomasti, koska se on niin erilaista kuin arkityöni. Tapahtumaa järjestellään tiuhaan tahtiin koko alkuvuoden. Siitä puhutaan töissä päivittäin, kehitetään kaikkea uutta ja muistellaan ns. vanhoja hauskoja kommelluksia.

Levottomia päiviä ja unettomia öitä

Olen viettänyt levottomia päiviä ja unettomia öitä. Kumman tapahtuman oikein valitsen? Olen pallotellut molemmista hyviä ja huonoja puolia. Mieheni mielestä voin mennä töihin jos haluan, mutta olisi kiva jos tulisin perheen kanssa hänelle tärkeään tapahtumaan. Päätös olisi kuitenkin minun. Tämä teki asiasta vielä vaikeamman.

Huomasin, kuinka vaikeaa päätöksen teko on minulle. Päivisin työn imussa tein aina päätöksen, että menen töihin. Kun pääsin töistä kotiin, tein aina päätöksen, että osallistun perheeni tapahtumaan. Tätä jatkui muutamia päiviä. Päivisin keksein syitä jättää perhetapahtuman väliin ja iltaisin pohdein, miten selitän töissä jääväni työtapahtumasta pois. 

Huomasin alkavani keksimään enemmän syitä, miksi minun kannattaisi osallistua työtapahtumaan. Tapahtumassa tehdään monta päivää ylitöitä, joten korvauksetkin ovat sen mukaisia. Saisin mukavan lisän palkkaan tai vapaapäiviä, joita rakastan.

Asia esiin ystävien kanssa

Keskustelin päätöksen vaikeudesta kolmen ystäväni kanssa. Kaksi ystävistäni olivat sitä mieltä, että minun kannattaisi mennä töihin. Varsinkin tuo palkkio kuulosti niin hyvälle ja houkuttelevalle. Tai sitten vapaapäiviä tulisin tarvitsemaan, koska saattaisi olla, että tarvitsisin työn lomassa ylimääräistä lepoa. 

Esitin asian kolmannelle ystävälleni. Hänen reaktionsa oli päinvastainen. Hän valitsisi perhetapahtuman rahasta tai vapaapäivistä huolimatta. Hänen näkemyksensä sekoitti ajatukseni ihan täysin.

Päätös

Lähdin kävelylle, jotta pääni tyhjentyisi koko asiasta. Kun olin kävellyt vähän aikaa, päätös tuli jostain syövereistä mieleeni. Minä valitsen perheeni, tottakai. Miksi en valitsisi, perhehän on paljon tärkeämpi kuin työ. Paljon tärkeämpi kuin ylimääräinen raha tai vapaapäivät. Miksi tämä oli päässyt hämärtymään? Onko työimu ottanut minusta taas valtaa?

Kun tein päätöksen, olin todella helpottunut. Iso taakka putosi harteitani. Otin asian töissä esiin ja keskustelin tapahtuman vastuuhenkilön kanssa. Päädyimme ratkaisuun, että osallistun tapahtumaan arkipäivinä. Lähden perjantai-iltana sitten junalla takaisin kotiin, jotta voin osallistua lauantaina perheeni tapahtumaan.

Kotiin päästyäni, kerroin miehelleni päätöksestä. Näin hänen kasvoiltaan, että hän tavallaan yllättyi päätöksestäni, mutta oli iloinen. Tajusin, että ennen romahtamistani olin aina valinnut työn. Perheen täytyi aina ymmärtää minun työni vaatimat menot. Mitähän lapsetkin olisivat ajatelleet, että olisin kertonut (taas), että äiti menee töihin ja te osallistutte isän kanssa tapahtumaan. 

Olen ylpeä itsestäni, tein oikean päätöksen. Mutta olen myös hämmentynyt, miksi päätöksen teko oli näin vaikea?

17.6 Uusi vuosi ja uudet kujeet?

Nopeasti tarkastellen kulunut vuosi on mennyt kaikista tasaisemmin vuoden 2014 sairastumisen jälkeen. Vuoden alussa minulla todettiin jälleen uusiutunut masennus, jonka seurauksena aloitettiin pitkäaikainen lääkitys. Kun tämän sain hyväksyttyä itseni kanssa, on kulunut vuosi mennyt kaiken kaikkiaan hyvin. Minulla on ollut hyvä olla. 

Työtehtävät ovat muovautuneet juuri minulle sopiviksi. Ajauduin työn innoittamana suorittamiseen, mutta havahduin siihen itse nopeasti. Olen selvästi oppinut tuntemaan rajani, eikä suorittamista ole sen jälkeen tapahtunut. Vuosi meni siis hyvin ja vuodesta 2019 uskallan odottaa myös hyvää 😊.

”Uusia kujeita”

Kuitenkin jotain uutta kaipaisin kovasti. Jotain tekemistä vapaa-ajalle, josta innostuisi ja saisin energiaa. Kuluneena vuotena minun on ollut jotenkin vaikea tarttua mihinkään uuteen vapaa-ajallani. En myöskään ole saanut aikaiseksi liikkua, mikä tekisi hyvää mielelle ja tietysti koko olemukselle.

Nyt tähän alkutalveen sain kuin sainkin järjestettyä jotain uutta! Ilmoittaudun Metsämieli-ohjaajan järjestämälle talvikurssille. Tähän sisältyy neljä tapahtumaa metsässä, jossa kävellään puiden lomassa ja tehdään erilaisia hyvinvointia tukevia harjoituksia. Odotan tätä oikein mielenkiinnolla, sillä julkisuudessa on paljon ollut esillä luonnon vaikutuksesta ihmisen mieleen ja hyvinvointiin.

Lisäksi ilmoittaudun Ilkka Koppelomäen ”Saa mitä haluat” -luennolle. En oikein ole ennen jaksanut ajatella mitään hyvinvointiin liittyviä luentoja, mutta tällaiseen törmäsin ja ajattelin kokeilla. Tässä lainattu esittely luennosta: "Saa mitä haluat, on ajatus siitä, että jokaisen on mahdollisuus toteuttaa omannäköistä elämää ja tehdä elämässään haluamiaan asioita, riippumatta siitä tuntuvatko ne nyt mahdottomilta. Se on sitä, että otat vastuun omasta elämästäsi. Ajatuksen ytimessä on ihmisenä kasvaminen ja elämästä nauttiminen jo ennen kuin mikään muuttuu."

Hyvää Uutta Vuotta 2019 kaikille lukijoilleni!

17.5 Stressitehtävä

Viikko ennen joulua osallistuin ystäväni järjestämään hyvinvointi-iltaan. Hänellä on hyvinvointiin keskittyvä yritys ja olimme kyseisen illan ns. pilottiryhmä. Iltaan kuului kaksi tehtävää, hyvinvointituotteiden esittelyä sekä glögi-hetki.

Ensimmäinen tehtävä oli stressiin liittyvä. Jokaisen piti miettiä kyseisellä hetkellä stressaavia asioita ja kirjata ne ylös. Asioita saisi olla monia. Ilokseni huomasin, että minulle ei tullut yhtään stressaavaa asiaa mieleen. Yritin väkisin miettiä, mutta en vaan keksinyt mitään. Vaikka joulukin oli tulossa, mikään ei tuntunut stressaavan. Tehtävää helpotettiin siten, että ylös voisi kirjata myös itseä ärsyttäviä asioita. Pari ärsyttävää asiaa sain puristettua paperille, joskin nekin tuntuivat vähän turhilta. Energiaa en niihin ollut juurikaan käyttänyt.

Kun asiat oli kirjattu paperille, piti jokaisen asian kohdalla miettiä mihin voi itse vaikuttaa ja minkä suhteen voi tehdä päätöksiä. Minulle tehtävä antoi hyvän mielen, sillä tajusin, kuinka pitkälle olen toipumisessani päässyt. Niille, joilla stressi oli päällä, tehtävä auttoi hahmottamaan hyvin asioita.  

Toinen tehtävä liittyi arvoihin. Tämä oli tuttu tehtävä terapiasta, joten suoriuduin siitä nopeasti. Romahduksen jälkeen arvoni muuttuivat täysin. Tehtävä antoi minulle varmuutta, että olen oikeilla jäljillä edelleen.

Ilta avasi silmäni

En taida olla enää sitä kohderyhmää, joka kaipaa akuuttia apua stressin hallintaan, kiireisestä arjesta selviytymiseen tai työtehtävien organisoimiseen. Se, miten jatkossakin pidän yllä työssä jaksamista, siinä en koe vielä olevani valmis. Ilta oli onnistunut. Sain siitä tosi hyvän mielen ja uskoa tulevaisuuteen.

Hyvää Joulua!

Oikein hyvää ja rentouttavaa Joulua kaikille lukijoilleni. 

Otetaan ilo irti Joulupyhistä, levätään kunnolla
ja nautitaan läheisten seurasta.

17.4 Ymmärrys

Kehityskeskustelusta on kulunut jo pari viikkoa. Entisestä tiimistäni on nyt kaksi irtisanoutunut ja he vaihtavat työpaikkaa vuoden vaihteessa. Ehkä tämä oli tiedossa kehityskeskustelussa, jossa minulle ehdotettiin lisätöitä entisestä tiimistäni. Nyt tavallaan ymmärrän, miksi lisätöitä minulle tarjottiin.  

Nyt kun tekijöistä on pulaa, olen ollut valmiina mahdolliseen palaveriin lisätöistä. Olen tsempannut itseäni etukäteen pysymään lujana palaverissa, jossa minulle voidaan antaa potkut työtehtävistä kieltäytymisen johdosta. Tai ainakin vedota siihen, jos en ota lisätöitä.

Palaverikutsua ei ole tullut. Työtehtävät on nyt jaettu muille. Olen hieman hämmentynyt, mutta tyytyväinen. Minua sittenkin ymmärrettiin. Toki poden huonoa omaa tuntoa, että muilla työtaakka kuormittuu entisestään. Mutta minun oli tällä kertaa asetettava terveyteni edelle ja ajateltava itseäni.

17.3 Terveys edellä

Minulla on ollut koko viikon mieli hieman maassa tuon kehityskeskustelun jälkeen. Olen jotenkin todella pettynyt lisätöiden ehdottamiseen. En yleensä loukkaannu mistään, mutta nyt olen tietyllä tavalla loukkaantunut. 

Mielestäni olen ollut todella avoin sairastumisen suhteen niin kauan, kunnes löysimme minulle nykyisen työtehtävän. Luulin, että asia oli selvä, etten voi millään tavalla työskennellä vanhassa tiimissä. Työterveyslääkärikin oli silloin sitä mieltä, siksi työnkuvaa muutettiin.

Terveys edellä

Olen aina tehnyt mielelläni kaikenlaisia työtehtäviä ja teen nytkin, mutta terveyttäni en enää riskeeraa. Voisihan se olla, että paluu osittain entiseen ei avaisi mitään haavoja. Ja ehkä pohtisin asiaa eri tavalla, jos olisin voinut hyvin jo vuosia. Mutta nyt on kulunut liian vähän aikaa siitä, kun olen saanut asiat järjestykseen.

Tässäkin huomaan muuttuneeni, kuten tuossa arjen oivalluksia kohdassa kirjoitin. Entinen minä olisi vain nyökytellyt ja ottanut nuo tehtävät vastaan mitään mukisematta. Järjestellyt työt siten, että kaikki sujuu hyvin aikatauluissaan työn paljoudesta riippumatta. Ihana huomio omasta kehityksestä tässä kohtaa!

Neljä vuotta täysromahduksesta

Tänään on kulunut neljä vuotta täysromahduksesta. Osaan jo ajatella tapahtuneita ilman vihan tunteita. Nämä neljä vuotta ovat menneet todella nopeasti. Muistan, kun selvitin tapahtuneita asioita ja harkitsin todellisia oikeustoimia. Silloin minulle tuotiin esiin, että terveyden kannalta ei kannata lähteä käräjille. Käräjät voivat viedä mahdollisesti jopa kaksi vuotta, enkä sen aikana tulisi pääsemään eteenpäin elämässäni. Terveys voisi jopa pahentua kyseisenä aikana. Silloin kaksi vuotta tuntui todella pitkältä ajalta, lähes ikuisuudelta. Onneksi en lähtenyt noin radikaaliin toimiin.

En olisi osannut kuvitellakaan, että nykytilaan päästäkseni aikaa kuluisi neljä vuotta. Silloin en osannut kuvitella asioita edes päivää pidemmälle. Mutta onneksi näin, sillä olen oppinut itsestäni todella paljon ja näen elämän nykyään erilaisin silmin.

17.2 Erikoinen kehityskeskustelu

Täytin kehityskeskustelua varten valmiina olevan lomakkeen. Pari kehityskohtaa kirjasin ylös, joita olen itse ajatellut kehittäväni tulevaisuudessa. Laitoin kuitenkin kehityskeskustelun tärkeimpään kohtaan, että tavoitteena on säilyttää työkyky. Edelleen koen, että työkyvyn yläpitäminen tulee olemaan minulle haasteellista. Nyt kun työtehtäväni ovat mielenkiintoiset, lähden niin helposti suorittamaan urakkavauhdilla. Töitä kun piisaa.

Ajattelin, että laitan vain lyhyet kommentit joka kohtaan ja keskustellaan sitten niiden avulla lisää ja täydennetään vastauksia kehityskeskustelun edetessä.  

Keskustelu alkoi kiitoksella

Keskustelu alkoi jo perinteeksi muodostuneella kiitoksella. Kiitokset siitä, kuinka hyvin hoidan työni ja autan muita. Minusta kuulemma näkee, kuinka paljon pidän nykyään työstäni. Ja tottahan se tällä hetkellä onkin. Lisäksi sain kehuja siitä, kuinka haluan itse selvitellä ja opetella uusia asioita.

Keskustelimme nykyisistä työtehtävistä ja minun ajatuksistani kehittää itseäni. Löysimme yhteistuumin kehittämiskohteet ja kirjasimme ne ylös. Kävimme myös läpi, millainen on työssäjaksaminen tällä hetkellä.

Lisää työtehtäviä?

Kun olimme keskustelleet hyvässä hengessä kaikenlaista, minulle ehdotettiin lisää työtehtäviä. Vastasin heti, että en selviydy kyseisistä työtehtävistä. Luulin että minua ymmärretään, kunnes lisätehtäviä ehdotettiin uudelleen. Kieltäydyin ja sitten menimmekin toiseen aiheeseen… Asia jäi tavallaan ilmaan.

Pettynyt

Nyt jälkikäteen olen ollut todella pettynyt kehityskeskusteluun. Lisätyöt, joita minulle ehdotettiin, tarkoittaisi sitä, että palaisin osittain entiseen. Kuuluisin osittain tiimiin, jossa työskennellessäni olen sairastunut. En tarkoita työuupumukseen, vaan jossa olen sairastunut keskivaikeaan masennukseen ja traumaperäiseen stressihäiriöön. Miten minulle voidaan esittää tällaista työtehtävää?

En ole ikinä ennen kieltäytynyt minulle ehdotetuista töistä. Mutta nyt oli pakko. En voi ottaa sitä riskiä, että vanhat traumat avautuvat. Juuri nyt kun elämä on tasapainossa masennuksen ja stressihäiriön suhteen. 

Kehityskeskustelun alussa saamani kiitokset ja kehut menettivät merkityksensä. Tuli sellainen olo, että ne olivat tarkoituksellisia, jotta suostuisin ottamaan lisää työtehtäviä. Nyt vain ”odotan” sitä päivää, kun minut kutsutaan uudelleen asiasta keskustelemaan… ja minulle määrätään nuo työt. En oikein tiedä miten minun sitten pitäisi toimia.

Miksi tämän täytyi tulla juuri nyt, kun minun oli hyvä olla?

17.1 Arjen oivalluksia

Olen alkanut huomaamaan arjessa asioita, jotka ovat muuttuneet minussa. Ns. entinen minä olisi näissä tilanteissa toiminut eri tavalla. Asiat ovat selkeästi muuttuneet parempaan.

Nukuin pommiin

Yhtenä aamuna nukuin pommiin. Heräsin hiukan alle kahdeksan. Entinen minä olisi ensimmäiseksi kironnut asian maasta taivaaseen ja sitten juossut teinin huoneeseen herättämään häntä kiukkuisena. Olisin toiminut supertehokkaasti ja lähtenyt töihin ovet paukkuen. Matkalla olisin kiroillut koko ajan. Mutta nyt toimin ihan eri tavalla. Heräsin ja totesin, että kylläpäs uni maistui. En kironnut ollenkaan. Toimin kuitenkin nopeasti ja menin herättelemään teiniä. Varmistin hänen heräämisen ja menin aamupalalle. Tein aamutoimet vähän ripeämmin kuin yleensä ja lähdin töihin. Matkalla lempimusiikki pauhaamaan ja ajelin lauleskellen töihin. Päiväni ei mennyt pilalle mitenkään.

Käynti kosmetologilla

Olen käynyt tasaisesti monta vuotta samalla kosmetologilla. Hän on nähnyt kasvoissani niin väsymyksen kuin stressin aiheuttamat iho-ongelmat. Nyt kun olin hänen luonaan, hän kertoi kuinka hyvälle ihoni nykyään näyttää vanhaan verrattuna. Ei ole kuukausiin ollut iho-ongelmia. Vain arvet muistuttavat stressivuosista kasvoissani. Oli tosi hienoa kuulla hänen näkemyksensä ihoni kunnosta.

Vaateostoksilla

Kävin teinin kanssa etsimässä hänelle uutta talvitakkia. Viimevuotinen on käynyt pieneksi. Kiertelimme ja katselimme takkeja. Kaikki, mitä yritin ehdottaa, olivat rumia. Viime vuonna oli sama tilanne. Olin silloin koko ostoskierroksen ajan kiukkuinen, kun mikään ei kelvannut. Nyt osasin ottaa ihan rennosti, emmekä kiistelleet ollenkaan ostoksilla. Kotiin päästessämme, olin itseeni tosi tyytyväinen.

Motto

Minulta kysyttiin, mikä on minun tämän hetkinen mottoni. Entinen minä olisi vastannut heti samantien, että se on ”tajuutsä, duuni on mulle laatuaikaa” (Cheek). Tällä hetkellä motto on jotain aivan muuta. Siihen liittyy arjesta nauttiminen ja oma hyvinvointi.

Seminaari

Meillä oli jälleen jokavuotinen seminaari, jossa minulla on aina ollut esitys. Entinen minä käytti esityksen tekemiseen todella paljon aikaa. Kun esitys oli valmis, kertasin sen läpi monta kertaa ja pakotin välillä miehenikin kuuntelemaan esitystäni. Toisinaan myös harjoittelin esitystä ääneen kotona. Tänä vuonna tein esityksen valmiiksi ja kävin sen sitten ajatuksella pariin kertaan läpi. Nukuin yöni hyvin ja ajattelin että käyn esitystä läpi sitten bussissa matkalla pääkaupunkiseudulle. Päätinkin käyttää bussissa matkustamisen nukkumiseen, jotta olisin pirteä seminaaripäivänä. Käytin paljon vähemmän aikaa valmistautumiseen ja silti esitys meni hyvin. Tämä kertoo hyvin sen, että en vaatinut enää itseltäni sitä täydellistä esitystä. Vaan jos jotain tärkeää jäi vahingossa sanomatta, niin sitten jäi.

Jaksamisen raja

Jossain vaiheessa syksyllä kirjoitin, kuinka olin taas päätynyt töiden nopeaan suorittamiseen. Myös jaksamisen kanssa (yrittäjäkurssi) oli haasteita. Olen tyytyväinen, että tunnistin omat melko nopeasti. Osasin tehdä muutoksia ja vaikeitakin päätöksiä, etten ajaudu uupumisen pariin. Tämä havainto on luonut luottavaisen olon tulevaisuuteen.

16.17 Päätös syksylle

Viikonloppuna alkaa jo joulukuu… Syksy on mennyt mielestäni tosi hyvin. Olen selviytynyt vastoinkäymisistä hienosti. Esimerkiksi yrittäjäksi opiskelu oli liian raskasta ja osasin lopettaa opinnot ajoissa. Mökkikaupan suhteen oli suuria pettymyksiä, mutta pääsin niistä melko nopeasti yli. Suorittaminen oli ajaa minut uupumuksen maailmaan, mutta onneksi heräsin tähän ajoissa. Työtehtäväni ovat alkaneet muotoutumaan ja koen olevani yritykselle tarpeellinen. Tehtävät tuntuvat myös hyville ja uusia asioitakin olen oppinut tämän syksyn aikana.

Epävarmuus poissa

Olen myös huomannut, että asiakastilaisuuksissa epävarmuuteni on ollut poissa. Tässä suhteessa olen selvästi palannut siihen aikaan, kun olen ollut oma itseni. Kun sairastuminen pikkuhiljaa alkoi, myös epävarmuus asiakastilaisuuksissa oli voimakasta.

Hyvä olla

Nyt on sellainen tunne, että romahtamisen jälkeen ei ole näin pitkään sujunut hyvin. En tarkoita, että aina täytyisi olla hyvällä tuulella ja kaiken sujuvan ongelmitta... vaan olen osannut ”lukea” jaksamistani ja tehdä sen vaatimia oikeita ratkaisuja. Olen opetellut olemaan kiitollinen arjen asioista. Olen myös tehnyt paljon töitä, etten lähtisi negatiivisuuteen mukaan työpaikalla. Vielä on parannettavaa, mutta edistystä on tullut.

Marraskuinen pimeyskään ei ole tuntunut niin raskaalta kuin muina vuosina. Minulla on tällä hetkellä tosi hyvä olla. Tuntuu hienolta. Haluan uskoa, että tämä olotila säilyy pitkään.

”Kaikki on kohdallaan,

mul on all good everything”
-Cheek

16.16 Positiivinen muutos

Elokuussa meidän perheessä tapahtui iso muutos, kun esikoinen muutti toiselle puolelle Suomea opiskelemaan. Pelkäsin silloin, että syksy tulee olemaan minulle raskasta aikaa elää ikävän kanssa. Kauhukuvissani näin, että tytär ei pidä yhteyttä ja tulee harvoin käymään kotona.

Toisin kuitenkin on käynyt. Olen selviytynyt paremmin kuin uskoinkaan. Kauhukuvani olivat täysin turhia. Olemme yhteydessä muutaman kerran viikossa (lähinnä viestitellen) ja hän on tullut kotiin käymään lähes joka toinen viikonloppu.

Ikävä ei ole riipinyt sisintäni. Oikeastaan olen ollut vain ylpeä hänen rohkeasta ratkaisustaan seurata unelmiaan. Kun hän tulee kotiin, meillä on mennyt tosi hyvin. Me saatamme jopa keskustella ihan oikeista asioista. Tällaista ei ole hänen kotona asuessaan oikein tapahtunut.

Iso harppaus eteenpäin

Olen monesti kirjoittanut, kuinka heikko äiti-tytär suhteemme on ollut. Toipumisprosessini aikana se on kehittynyt hitaasti, pienin askelin eteenpäin. Mutta nyt syksyn aikana se on mielestäni ottanut ison harppauksen eteenpäin. Olemme mahtuneet jopa samaan aikaan keittiöön tekemään ruokaa yhdessä. Olemme käyneet myös kaupassa tekemässä ruokaostoksia onnistuneesti. Etäisyys toisiimme on ilmeisesti tehnyt hyvää meille molemmille. 

Ihan mielettömän hienoa!

16.15 Niin myötä- kuin vastamäessä

Tällä viikolla tulee kuluneeksi kymmenen vuotta, kun sanoimme toisillemme tahdon. Yhteistä taivalta on kuitenkin takana jo 21 vuotta. Kyllä aika kuluu äkkiä. Oikeastaan liian äkkiä.

Tuo lupaus, niin myötä- kuin vastamäessä, on koetellut meitä koko naimisissa oloajan. Aika kliseiseltä kuulostaa, mutta juuri naimisiinmenon jälkeen meidän vaikeudet alkoivat. Tein siihen aikaan jo töitä urakkavauhdilla, eikä se hiljentynyt missään vaiheessa. Kaikki vaikeudet työpaikalla alkoivat samoihin aikoihin ja vaikuttivat minun hyvinvointiini. Monta vuotta elämästäni kului pahaan oloon. En ollut läsnä perheeni kanssa ollenkaan. Olin tietämättäni sairas.

Kiitollisuus

Nuo vaikeudet ovat kuitenkin kasvattaneet meitä ihmisinä yhdessä ja erikseen. Olen todella kiitollinen nykyhetkestä. Kun tulen työpäivän jälkeen kotiin ja avaan ulko-oven, mieleni valtaa kiitollisuus. On hienoa tulla kotiin, jossa on hyvä olla.

Välillä minulle kuitenkin iskee haikeus, että menetin monta vuotta lasteni elämästä olemalla jossain muussa maailmassa. En jaksanut olla läsnä. Olen pyrkinyt muuttamaan ajatusmaailmaani siten, että olen kiitollinen romahduksestani. Sitä ilman me emme olisi nyt tässä.

Kun muistelin hääpäiväämme, niin oli pakko lukea tuo alla oleva pätkä korinttolaiskirjeestä, jonka tyttäremme luki meille kirkossa. Poika toimi sormuspoikana 😊. Jotenkin tuon kirjeen sanat koskettavat tällä hetkellä enemmän kuin 10 vuotta sitten.

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. 
Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,
ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, 
ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä 
vaan iloitsee totuuden voittaessa.
Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. 
Rakkaus ei koskaan katoa. 
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. 
Mutta suurin niistä on rakkaus.

16.14 Innovatiivisuus ja työmotivaatio

Tapasin kaupassa entisen pomoni. Hän on toinen nykyisen yrityksemme perustajista. Vaihdoimme kuulumisia. Se energisyys ja innostuneisuus mikä hänestä huokui, sai minut muistelemaan menneitä. Aikaa, jolloin yrityksemme oli vielä perheyritys. Kauppareissua jatkaessani tajusin, mikä nykyään meidän työyhteisöstä puuttuu täysin. Sen on innovatiivisuus ja työmotivaatio.

Perheyrityksessä innovoitiin lähes joka päivä

Meidän silloiset johtajat osasivat innovoida. Toki yrittäjillä on aina raha mielessä, mutta tuon innovoimisen tapa ”tartuttaa” muihin, oli erittäin taitavaa. Se, että saatiin ihmiset innovoimaan yhdessä... sitä ei esitetty sillä tavalla, että budjetista puuttuu rahaa ja nyt täytyisi keksiä millä se paikataan. Tällainen esitystapa vaan yksinkertaisesti tappaa kaiken innon. Asiat esitettiin aivan eri tavalla ja saatiin porukka mukaan. Onnistumisista iloittiin aidosti.

Koen, että ihmisillä oli silloin parempi olla. Kaikkea ei ajateltu raha edellä. Joka asiassa ei tarvinnut säästää. Toki tämä on mielipiteeni, sillä olin tuohon aikaan todella energinen ja motivoitunut. Olin unelmatyöpaikassani. Pääsin kehittymän hienossa työyhteisössä ja etenemään urallani johtotasolle. Mielestäni olin itsekin innovatiivinen tuohon aikaan. Ainakin minuun se saatiin helposti tartutettua.

Aito ilo onnistumisista puuttuu

Olemme viimeiset vuodet ylittäneet itsemme meiltä vaadituilla tuloksilla. Tänä vuonna olemme tehneet hurjia ennätyksiä monena kuukautena. Ja vielä reilusti yli asetettujen tavoitteiden. Miten onnistumiset tuodaan ilmi? Miten onnistumisista otetaan ilo irti ja motivoidaan työntekijöitä jatkamaan loistavaa työtä? Valitettavasti ei mitenkään.

Tehtävääni kuuluu laittaa kuukausittain luvut henkilökunnalle sähköpostilla. Samalla laitan pienen hehkutuksen, että ennätyksiä tehtiin taas… Mutta se ei ole sama, että kutsuttaisiin ihmiset koolle ja nostettaisiin maljat taas uusille ennätyksille. Ei, meillä vaan ei tehdä tätä. Toki itsekin olisin voinut järjestää maljan kohotukset henkilökunnalle. Kukaan ei sitä olisi estänyt. Tästä huomaan, että olen selvästi passivoitunut. Minulla ei ole enää energiaa luoda yhteenkuuluvuutta ja ajatella kaikkien hyvinvoinnin puolesta.

Monet ovat kertoneet minulle, että ennätyksiä ei nähdä enää onnistumisina, vaan ne nähdään haasteina tulevaisuuteen. Ensi vuonna meidän pitää taas parantaa. Tämä vuosi on mennyt työntekijöiden näkökannasta liian hyvin. Se tietää, että meidän täytyy rutistaa ensi vuonna vielä enemmän, että ylitämme tämän vuoden. Valitettavasti olen alkanut itsekin ajattelemaan samoin…

Aito ilo onnistumisista puuttuu. Se on harmillista, sillä se, jos mikä, motivoi ihmisiä työssään.

Innovatiivisuutta ja motivointia ei ole

Tällä hetkellä meitä johdetaan numeroiden ja tuloksien perusteella. Me vain suoritetaan ja suoritetaan. Kaikki päätökset tehdään raha edellä. Onhan näin ennenkin tehty, mutta se ei ole ollut niin läpinäkyvää.

Nykyinen johtajamme ei ole kuitenkaan ole epäonnistunut. Hänelle konsernin asettamat tavoitteet ovat toteutuneet joka vuosi. Hän osaa numerojohtajuuden. Mutta mielestäni työyhteisö kaipaa numerojohtamisen rinnalle innovatiivisuutta ja taitoa motivoida työntekijöitä.

En tarkoita, että ennen kaikki olisi ollut paremmin. Kaipaan vaan sitä innostuneisuuden ilmapiiriä, joka ruokki työmotivaatiota. Sitä, että onnistumisista iloitaan aidosti ja täydellä sydämellä.

Meillä on nykyään paljon asioita, jotka ovat kehittyneet parempaan suuntaan tai ovat paljon paremmin kuin ennen. Mutta innovatiivisuus ja motivointi– ne eivät ole kehittyneet, vaan loistavat poissaolollaan vuodesta toiseen.

16.13 Mielihyvää ostamisesta

”Ostin hyvää mieltä” luki isoilla tikkukirjaimilla lehdessä. ”Haetko ostamisesta helpotusta ikävystymiseen, pahaan mieleen tai huonoon itsetuntoon?” Artikkeli kertoi ostoriippuvuudesta ja sen aiheuttamista ongelmista. Esimerkkinä haastateltiin kahta ostoriippuvuudesta kärsivää henkilöä. Aloin pohtimaan omaa ostokäyttäytymistä.

Palkinnoksi jotain kivaa

Muutamat vuodet ennen romahtamista, rahan käyttöni muuttui pikkuhiljaa. Kun minulla oli ollut huono päivä töissä, lähdin kaupungille ostamaan itselleni jotain piristävää. Mielestäni olin ansainnut uusia vaatteita, koska töissä oli henkisesti niin raskasta. Tavallaan palkinnoksi kärsimyksestä.

Olin myös vahvasti sitä mieltä, että minulla ei ollut tarpeeksi vaatteita. Kun laitoin aamulla vaatteet päälleni, katsoin tylsistyneenä itseäni peilistä. Joka aamu olin sitä mieltä, että tarvitsen lisää vaatteita. Ja sitten kun löysin jotain uutta, olin tosi tyytyväinen. Perustelin vaatteiden ostamista itselleni siten, että en osta bilevaatteita vaan käyttövaatteita töihin. Pienten lasten äitinä käyttövaatteet olivat mielestäni sallitumpia ostaa kuin bilevaatteet.

Onneksi olen luonteeltani säästäväinen, joten en ostanut kalliita vaatteita enkä velaksi. Verkkokaupoistakaan en ostanut mitään, koska en pidä verkko-ostoksien tekemisestä. Säästäväisyyteni sai minut penkomaan aletankoja ja tekemään sieltä kaikenlaisia löytöjä. Ja löydöt olivat tosiaan niitä itselleni sallimia käyttövaatteita. Joskus en ostanut mitään, pääasia oli, että annoin itselleni mahdollisuuden ostaa jotain. Ihan huomaamattani olin ajautunut siihen, että aina kun jokin asia otti päähän, halusin lähteä ostoksille.

En tarvitse enää ostamista

Tuon artikkelin luettuani ymmärsin, että olin ottanut ensimmäisen askeleen ellen toisenkin lähemmäksi mahdollista ostoriippuvaisuutta. En tiedä, pelastiko romahdukseni minut vai säästäväinen luonteeni. Tai vaikka molemmat yhdessä.

Keskustelin asiasta ystäväni kanssa ja hän kertoi myös huomanneensa, että minulla oli aina jotain uutta. Esittelin usein tekemiäni hyviä löytöjä. Nykyään en osta juuri mitään. On sellainen olo, että en tarvitse mitään. En tarvitse ostamista enää mielihyvän tuottamiseen. Minulla on kaikki tarpeellinen elämässäni.

16.12 Puuta heinää

Mikä saa ihmiset ajautumaan puhumaan ”puuta heinää”? Muuntelemaan totuutta siten, että saa mahdollisuuden kertoa negatiivisen asian eteenpäin? Onko kyseisellä ihmisellä huono itsetunto vai miellyttämisen tarve? Hakeeko hän hyväksyntää muilta? Uskooko hän itse kyseisen asian pitävän paikkansa? 

Työviikko päättyi pettymykseen

Tällaisia asioita päädyin pohtimaan työviikon päätteeksi. Kiva työviikko päättyi pettymykseen. Siihen, että minun päätöksenteon perusteet oli muutettu täysin päälaelleen. Negatiiviseksi juoruksi, josta oli keskusteltu minun poissa ollessa.

Asia tuli erikoisella tavalla ilmi. Söimme eväitä lounasporukan kanssa. Jotenkin huomasin, että en ollut ihan perillä mistä muut puhuivat. Pyysin selvennystä ja kävi ilmi, että heille oli kerrottu valheellista tietoa minun tekemästä päätöksestä. Oikaisin asian kertomalla, että päätöstä ei ole tehty kyseisin perustein. Olin hämilläni, koska ihminen, joka oli tämän kertonut, tiesi tasan tarkkaan totuuden.

Loppupäivän olinkin todella pettynyt. Luulin, että kyseinen henkilö pitää minusta. Asia on vaivannut minua nyt koko viikonlopun. Olen pohdiskellut asiaa monelta kannalta. Olisiko hän esimerkiksi ymmärtänyt päätökseni väärin? Tulin siihen lopputulokseen, että ei. Selkeästi toin päätöksen teon perusteet esille. Eikä missään vaiheessa puhuttu siitä, mitä hän oli muiden antanut ymmärtää.

No, tässä työelämässä olen jo oppinut, että kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Jätän tämän asian nyt taakseni, enkä aio ottaa asiaa edes esille. Tiedän vain, että tästä lähtien meidän välissä on muuri. Voin tehdä töitä ja keskustella työasioista hänen kanssaan, mutta se on sitten siinä. En arvosta ihmisiä, jotka toimivat noin.