9.12.2018

17.3 Terveys edellä

Minulla on ollut koko viikon mieli hieman maassa tuon kehityskeskustelun jälkeen. Olen jotenkin todella pettynyt lisätöiden ehdottamiseen. En yleensä loukkaannu mistään, mutta nyt olen tietyllä tavalla loukkaantunut. 

Mielestäni olen ollut todella avoin sairastumisen suhteen niin kauan, kunnes löysimme minulle nykyisen työtehtävän. Luulin, että asia oli selvä, etten voi millään tavalla työskennellä vanhassa tiimissä. Työterveyslääkärikin oli silloin sitä mieltä, siksi työnkuvaa muutettiin.

Terveys edellä

Olen aina tehnyt mielelläni kaikenlaisia työtehtäviä ja teen nytkin, mutta terveyttäni en enää riskeeraa. Voisihan se olla, että paluu osittain entiseen ei avaisi mitään haavoja. Ja ehkä pohtisin asiaa eri tavalla, jos olisin voinut hyvin jo vuosia. Mutta nyt on kulunut liian vähän aikaa siitä, kun olen saanut asiat järjestykseen.

Tässäkin huomaan muuttuneeni, kuten tuossa arjen oivalluksia kohdassa kirjoitin. Entinen minä olisi vain nyökytellyt ja ottanut nuo tehtävät vastaan mitään mukisematta. Järjestellyt työt siten, että kaikki sujuu hyvin aikatauluissaan työn paljoudesta riippumatta. Ihana huomio omasta kehityksestä tässä kohtaa!


Neljä vuotta täysromahduksesta

Tänään on kulunut neljä vuotta täysromahduksesta. Osaan jo ajatella tapahtuneita ilman vihan tunteita. Nämä neljä vuotta ovat menneet todella nopeasti. Muistan, kun selvitin tapahtuneita asioita ja harkitsin todellisia oikeustoimia. Silloin minulle tuotiin esiin, että terveyden kannalta ei kannata lähteä käräjille. Käräjät voivat viedä mahdollisesti jopa kaksi vuotta, enkä sen aikana tulisi pääsemään eteenpäin elämässäni. Terveys voisi jopa pahentua kyseisenä aikana. Silloin kaksi vuotta tuntui todella pitkältä ajalta, lähes ikuisuudelta. Onneksi en lähtenyt noin radikaaliin toimiin.

En olisi osannut kuvitellakaan, että nykytilaan päästäkseni aikaa kuluisi neljä vuotta. Silloin en osannut kuvitella asioita edes päivää pidemmälle. Mutta onneksi näin, sillä olen oppinut itsestäni todella paljon ja näen elämän nykyään erilaisin silmin.




7.12.2018

17.2 Erikoinen kehityskeskustelu

Täytin kehityskeskustelua varten valmiina olevan lomakkeen. Pari kehityskohtaa kirjasin ylös, joita olen itse ajatellut kehittäväni tulevaisuudessa. Laitoin kuitenkin kehityskeskustelun tärkeimpään kohtaan, että tavoitteena on säilyttää työkyky. Edelleen koen, että työkyvyn yläpitäminen tulee olemaan minulle haasteellista. Nyt kun työtehtäväni ovat mielenkiintoiset, lähden niin helposti suorittamaan urakkavauhdilla. Töitä kun piisaa.

Ajattelin, että laitan vain lyhyet kommentit joka kohtaan ja keskustellaan sitten niiden avulla lisää ja täydennetään vastauksia kehityskeskustelun edetessä.  

Keskustelu alkoi kiitoksella

Keskustelu alkoi jo perinteeksi muodostuneella kiitoksella. Kiitokset siitä, kuinka hyvin hoidan työni ja autan muita. Minusta kuulemma näkee, kuinka paljon pidän nykyään työstäni. Ja tottahan se tällä hetkellä onkin. Lisäksi sain kehuja siitä, kuinka haluan itse selvitellä ja opetella uusia asioita.

Keskustelimme nykyisistä työtehtävistä ja minun ajatuksistani kehittää itseäni. Löysimme yhteistuumin kehittämiskohteet ja kirjasimme ne ylös. Kävimme myös läpi, millainen on työssäjaksaminen tällä hetkellä.

Lisää työtehtäviä?

Kun olimme keskustelleet hyvässä hengessä kaikenlaista, minulle ehdotettiin lisää työtehtäviä. Vastasin heti, että en selviydy kyseisistä työtehtävistä. Luulin että minua ymmärretään, kunnes lisätehtäviä ehdotettiin uudelleen. Kieltäydyin ja sitten menimmekin toiseen aiheeseen… Asia jäi tavallaan ilmaan.



Pettynyt

Nyt jälkikäteen olen ollut todella pettynyt kehityskeskusteluun. Lisätyöt, joita minulle ehdotettiin, tarkoittaisi sitä, että palaisin osittain entiseen. Kuuluisin osittain tiimiin, jossa työskennellessäni olen sairastunut. En tarkoita työuupumukseen, vaan jossa olen sairastunut keskivaikeaan masennukseen ja traumaperäiseen stressihäiriöön. Miten minulle voidaan esittää tällaista työtehtävää?

En ole ikinä ennen kieltäytynyt minulle ehdotetuista töistä. Mutta nyt oli pakko. En voi ottaa sitä riskiä, että vanhat traumat avautuvat. Juuri nyt kun elämä on tasapainossa masennuksen ja stressihäiriön suhteen. 

Kehityskeskustelun alussa saamani kiitokset ja kehut menettivät merkityksensä. Tuli sellainen olo, että ne olivat tarkoituksellisia, jotta suostuisin ottamaan lisää työtehtäviä. Nyt vain ”odotan” sitä päivää, kun minut kutsutaan uudelleen asiasta keskustelemaan… ja minulle määrätään nuo työt. En oikein tiedä miten minun sitten pitäisi toimia.

Miksi tämän täytyi tulla juuri nyt, kun minun oli hyvä olla?

2.12.2018

17.1 Arjen oivalluksia


Olen alkanut huomaamaan arjessa asioita, jotka ovat muuttuneet minussa. Ns. entinen minä olisi näissä tilanteissa toiminut eri tavalla. Asiat ovat selkeästi muuttuneet parempaan.

Nukuin pommiin
Yhtenä aamuna nukuin pommiin. Heräsin hiukan alle kahdeksan. Entinen minä olisi ensimmäiseksi kironnut asian maasta taivaaseen ja sitten juossut teinin huoneeseen herättämään häntä kiukkuisena. Olisin toiminut supertehokkaasti ja lähtenyt töihin ovet paukkuen. Matkalla olisin kiroillut koko ajan. Mutta nyt toimin ihan eri tavalla. Heräsin ja totesin, että kylläpäs uni maistui. En kironnut ollenkaan. Toimin kuitenkin nopeasti ja menin herättelemään teiniä. Varmistin hänen heräämisen ja menin aamupalalle. Tein aamutoimet vähän ripeämmin kuin yleensä ja lähdin töihin. Matkalla lempimusiikki pauhaamaan ja ajelin lauleskellen töihin. Päiväni ei mennyt pilalle mitenkään.

Käynti kosmetologilla
Olen käynyt tasaisesti monta vuotta samalla kosmetologilla. Hän on nähnyt kasvoissani niin väsymyksen kuin stressin aiheuttamat iho-ongelmat. Nyt kun olin hänen luonaan, hän kertoi kuinka hyvälle ihoni nykyään näyttää vanhaan verrattuna. Ei ole kuukausiin ollut iho-ongelmia. Vain arvet muistuttavat stressivuosista kasvoissani. Oli tosi hienoa kuulla hänen näkemyksensä ihoni kunnosta.

Vaateostoksilla
Kävin teinin kanssa etsimässä hänelle uutta talvitakkia. Viimevuotinen on käynyt pieneksi. Kiertelimme ja katselimme takkeja. Kaikki, mitä yritin ehdottaa, olivat rumia. Viime vuonna oli sama tilanne. Olin silloin koko ostoskierroksen ajan kiukkuinen, kun mikään ei kelvannut. Nyt osasin ottaa ihan rennosti, emmekä kiistelleet ollenkaan ostoksilla. Kotiin päästessämme, olin itseeni tosi tyytyväinen.

Motto
Minulta kysyttiin, mikä on minun tämän hetkinen mottoni. Entinen minä olisi vastannut heti samantien, että se on ”tajuutsä, duuni on mulle laatuaikaa” (Cheek). Tällä hetkellä motto on jotain aivan muuta. Siihen liittyy arjesta nauttiminen ja oma hyvinvointi.

Seminaari
Meillä oli jälleen jokavuotinen seminaari, jossa minulla on aina ollut esitys. Entinen minä käytti esityksen tekemiseen todella paljon aikaa. Kun esitys oli valmis, kertasin sen läpi monta kertaa ja pakotin välillä miehenikin kuuntelemaan esitystäni. Toisinaan myös harjoittelin esitystä ääneen kotona. Tänä vuonna tein esityksen valmiiksi ja kävin sen sitten ajatuksella pariin kertaan läpi. Nukuin yöni hyvin ja ajattelin että käyn esitystä läpi sitten bussissa matkalla pääkaupunkiseudulle. Päätinkin käyttää bussissa matkustamisen nukkumiseen, jotta olisin pirteä seminaaripäivänä. Käytin paljon vähemmän aikaa valmistautumiseen ja silti esitys meni hyvin. Tämä kertoo hyvin sen, että en vaatinut enää itseltäni sitä täydellistä esitystä. Vaan jos jotain tärkeää jäi vahingossa sanomatta, niin sitten jäi.

Jaksamisen raja
Jossain vaiheessa syksyllä kirjoitin, kuinka olin taas päätynyt töiden nopeaan suorittamiseen. Myös jaksamisen kanssa (yrittäjäkurssi) oli haasteita. Olen tyytyväinen, että tunnistin omat melko nopeasti. Osasin tehdä muutoksia ja vaikeitakin päätöksiä, etten ajaudu uupumisen pariin. Tämä havainto on luonut luottavaisen olon tulevaisuuteen.



29.11.2018

16.17 Päätös syksylle

Viikonloppuna alkaa jo joulukuu… Syksy on mennyt mielestäni tosi hyvin. Olen selviytynyt vastoinkäymisistä hienosti. Esimerkiksi yrittäjäksi opiskelu oli liian raskasta ja osasin lopettaa opinnot ajoissa. Mökkikaupan suhteen oli suuria pettymyksiä, mutta pääsin niistä melko nopeasti yli. Suorittaminen oli ajaa minut uupumuksen maailmaan, mutta onneksi heräsin tähän ajoissa. Työtehtäväni ovat alkaneet muotoutumaan ja koen olevani yritykselle tarpeellinen. Tehtävät tuntuvat myös hyville ja uusia asioitakin olen oppinut tämän syksyn aikana.

Epävarmuus poissa

Olen myös huomannut, että asiakastilaisuuksissa epävarmuuteni on ollut poissa. Tässä suhteessa olen selvästi palannut siihen aikaan, kun olen ollut oma itseni. Kun sairastuminen pikkuhiljaa alkoi, myös epävarmuus asiakastilaisuuksissa oli voimakasta.



Hyvä olla

Nyt on sellainen tunne, että romahtamisen jälkeen ei ole näin pitkään sujunut hyvin. En tarkoita, että aina täytyisi olla hyvällä tuulella ja kaiken sujuvan ongelmitta... vaan olen osannut ”lukea” jaksamistani ja tehdä sen vaatimia oikeita ratkaisuja. Olen opetellut olemaan kiitollinen arjen asioista. Olen myös tehnyt paljon töitä, etten lähtisi negatiivisuuteen mukaan työpaikalla. Vielä on parannettavaa, mutta edistystä on tullut.

Marraskuinen pimeyskään ei ole tuntunut niin raskaalta kuin muina vuosina. Minulla on tällä hetkellä tosi hyvä olla. Tuntuu hienolta. Haluan uskoa, että tämä olotila säilyy pitkään.

”Kaikki on kohdallaan,
mul on all good everything”
-Cheek


18.11.2018

16.16 Positiivinen muutos

Elokuussa meidän perheessä tapahtui iso muutos, kun esikoinen muutti toiselle puolelle Suomea opiskelemaan. Pelkäsin silloin, että syksy tulee olemaan minulle raskasta aikaa elää ikävän kanssa. Kauhukuvissani näin, että tytär ei pidä yhteyttä ja tulee harvoin käymään kotona.

Toisin kuitenkin on käynyt. Olen selviytynyt paremmin kuin uskoinkaan. Kauhukuvani olivat täysin turhia. Olemme yhteydessä muutaman kerran viikossa (lähinnä viestitellen) ja hän on tullut kotiin käymään lähes joka toinen viikonloppu.

Ikävä ei ole riipinyt sisintäni. Oikeastaan olen ollut vain ylpeä hänen rohkeasta ratkaisustaan seurata unelmiaan. Kun hän tulee kotiin, meillä on mennyt tosi hyvin. Me saatamme jopa keskustella ihan oikeista asioista. Tällaista ei ole hänen kotona asuessaan oikein tapahtunut.

Iso harppaus eteenpäin

Olen monesti kirjoittanut, kuinka heikko äiti-tytär suhteemme on ollut. Toipumisprosessini aikana se on kehittynyt hitaasti, pienin askelin eteenpäin. Mutta nyt syksyn aikana se on mielestäni ottanut ison harppauksen eteenpäin. Olemme mahtuneet jopa samaan aikaan keittiöön tekemään ruokaa yhdessä. Olemme käyneet myös kaupassa tekemässä ruokaostoksia onnistuneesti. Etäisyys toisiimme on ilmeisesti tehnyt hyvää meille molemmille. 

Ihan mielettömän hienoa!

14.11.2018

16.15 Niin myötä- kuin vastamäessä

Tällä viikolla tulee kuluneeksi kymmenen vuotta, kun sanoimme toisillemme tahdon. Yhteistä taivalta on kuitenkin takana jo 21 vuotta. Kyllä aika kuluu äkkiä. Oikeastaan liian äkkiä.

Tuo lupaus, niin myötä- kuin vastamäessä, on koetellut meitä koko naimisissa oloajan. Aika kliseiseltä kuulostaa, mutta juuri naimisiinmenon jälkeen meidän vaikeudet alkoivat. Tein siihen aikaan jo töitä urakkavauhdilla, eikä se hiljentynyt missään vaiheessa. Kaikki vaikeudet työpaikalla alkoivat samoihin aikoihin ja vaikuttivat minun hyvinvointiini. Monta vuotta elämästäni kului pahaan oloon. En ollut läsnä perheeni kanssa ollenkaan. Olin tietämättäni sairas.



Kiitollisuus

Nuo vaikeudet ovat kuitenkin kasvattaneet meitä ihmisinä yhdessä ja erikseen. Olen todella kiitollinen nykyhetkestä. Kun tulen työpäivän jälkeen kotiin ja avaan ulko-oven, mieleni valtaa kiitollisuus. On hienoa tulla kotiin, jossa on hyvä olla.

Välillä minulle kuitenkin iskee haikeus, että menetin monta vuotta lasteni elämästä olemalla jossain muussa maailmassa. En jaksanut olla läsnä. Olen pyrkinyt muuttamaan ajatusmaailmaani siten, että olen kiitollinen romahduksestani. Sitä ilman me emme olisi nyt tässä.

Kun muistelin hääpäiväämme, niin oli pakko lukea tuo alla oleva pätkä korinttolaiskirjeestä, jonka tyttäremme luki meille kirkossa. Poika toimi sormuspoikana 😊. Jotenkin tuon kirjeen sanat koskettavat tällä hetkellä enemmän kuin 10 vuotta sitten.

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. 
Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,
ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, 
ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä 
vaan iloitsee totuuden voittaessa.
Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. 
Rakkaus ei koskaan katoa. 
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. 
Mutta suurin niistä on rakkaus.

11.11.2018

16.14 Innovatiivisuus ja työmotivaatio

Tapasin kaupassa entisen pomoni. Hän on toinen nykyisen yrityksemme perustajista. Vaihdoimme kuulumisia. Se energisyys ja innostuneisuus mikä hänestä huokui, sai minut muistelemaan menneitä. Aikaa, jolloin yrityksemme oli vielä perheyritys. Kauppareissua jatkaessani tajusin, mikä nykyään meidän työyhteisöstä puuttuu täysin. Sen on innovatiivisuus ja työmotivaatio.

Perheyrityksessä innovoitiin lähes joka päivä

Meidän silloiset johtajat osasivat innovoida. Toki yrittäjillä on aina raha mielessä, mutta tuon innovoimisen tapa ”tartuttaa” muihin, oli erittäin taitavaa. Se, että saatiin ihmiset innovoimaan yhdessä... sitä ei esitetty sillä tavalla, että budjetista puuttuu rahaa ja nyt täytyisi keksiä millä se paikataan. Tällainen esitystapa vaan yksinkertaisesti tappaa kaiken innon. Asiat esitettiin aivan eri tavalla ja saatiin porukka mukaan. Onnistumisista iloittiin aidosti.

Koen, että ihmisillä oli silloin parempi olla. Kaikkea ei ajateltu raha edellä. Joka asiassa ei tarvinnut säästää. Toki tämä on mielipiteeni, sillä olin tuohon aikaan todella energinen ja motivoitunut. Olin unelmatyöpaikassani. Pääsin kehittymän hienossa työyhteisössä ja etenemään urallani johtotasolle. Mielestäni olin itsekin innovatiivinen tuohon aikaan. Ainakin minuun se saatiin helposti tartutettua.



Aito ilo onnistumisista puuttuu

Olemme viimeiset vuodet ylittäneet itsemme meiltä vaadituilla tuloksilla. Tänä vuonna olemme tehneet hurjia ennätyksiä monena kuukautena. Ja vielä reilusti yli asetettujen tavoitteiden. Miten onnistumiset tuodaan ilmi? Miten onnistumisista otetaan ilo irti ja motivoidaan työntekijöitä jatkamaan loistavaa työtä? Valitettavasti ei mitenkään.

Tehtävääni kuuluu laittaa kuukausittain luvut henkilökunnalle sähköpostilla. Samalla laitan pienen hehkutuksen, että ennätyksiä tehtiin taas… Mutta se ei ole sama, että kutsuttaisiin ihmiset koolle ja nostettaisiin maljat taas uusille ennätyksille. Ei, meillä vaan ei tehdä tätä. Toki itsekin olisin voinut järjestää maljan kohotukset henkilökunnalle. Kukaan ei sitä olisi estänyt. Tästä huomaan, että olen selvästi passivoitunut. Minulla ei ole enää energiaa luoda yhteenkuuluvuutta ja ajatella kaikkien hyvinvoinnin puolesta.

Monet ovat kertoneet minulle, että ennätyksiä ei nähdä enää onnistumisina, vaan ne nähdään haasteina tulevaisuuteen. Ensi vuonna meidän pitää taas parantaa. Tämä vuosi on mennyt työntekijöiden näkökannasta liian hyvin. Se tietää, että meidän täytyy rutistaa ensi vuonna vielä enemmän, että ylitämme tämän vuoden. Valitettavasti olen alkanut itsekin ajattelemaan samoin…

Aito ilo onnistumisista puuttuu. Se on harmillista, sillä se, jos mikä, motivoi ihmisiä työssään.



Innovatiivisuutta ja motivointia ei ole

Tällä hetkellä meitä johdetaan numeroiden ja tuloksien perusteella. Me vain suoritetaan ja suoritetaan. Kaikki päätökset tehdään raha edellä. Onhan näin ennenkin tehty, mutta se ei ole ollut niin läpinäkyvää.

Nykyinen johtajamme ei ole kuitenkaan ole epäonnistunut. Hänelle konsernin asettamat tavoitteet ovat toteutuneet joka vuosi. Hän osaa numerojohtajuuden. Mutta mielestäni työyhteisö kaipaa numerojohtamisen rinnalle innovatiivisuutta ja taitoa motivoida työntekijöitä.

En tarkoita, että ennen kaikki olisi ollut paremmin. Kaipaan vaan sitä innostuneisuuden ilmapiiriä, joka ruokki työmotivaatiota. Sitä, että onnistumisista iloitaan aidosti ja täydellä sydämellä.

Meillä on nykyään paljon asioita, jotka ovat kehittyneet parempaan suuntaan tai ovat paljon paremmin kuin ennen. Mutta innovatiivisuus ja motivointi– ne eivät ole kehittyneet, vaan loistavat poissaolollaan vuodesta toiseen.




8.11.2018

16.13 Mielihyvää ostamisesta

”Ostin hyvää mieltä” luki isoilla tikkukirjaimilla lehdessä. ”Haetko ostamisesta helpotusta ikävystymiseen, pahaan mieleen tai huonoon itsetuntoon?” Artikkeli kertoi ostoriippuvuudesta ja sen aiheuttamista ongelmista. Esimerkkinä haastateltiin kahta ostoriippuvuudesta kärsivää henkilöä. Aloin pohtimaan omaa ostokäyttäytymistä.

Palkinnoksi jotain kivaa
Muutamat vuodet ennen romahtamista, rahan käyttöni muuttui pikkuhiljaa. Kun minulla oli ollut huono päivä töissä, lähdin kaupungille ostamaan itselleni jotain piristävää. Mielestäni olin ansainnut uusia vaatteita, koska töissä oli henkisesti niin raskasta. Tavallaan palkinnoksi kärsimyksestä.

Olin myös vahvasti sitä mieltä, että minulla ei ollut tarpeeksi vaatteita. Kun laitoin aamulla vaatteet päälleni, katsoin tylsistyneenä itseäni peilistä. Joka aamu olin sitä mieltä, että tarvitsen lisää vaatteita. Ja sitten kun löysin jotain uutta, olin tosi tyytyväinen. Perustelin vaatteiden ostamista itselleni siten, että en osta bilevaatteita vaan käyttövaatteita töihin. Pienten lasten äitinä käyttövaatteet olivat mielestäni sallitumpia ostaa kuin bilevaatteet.

Onneksi olen luonteeltani säästäväinen, joten en ostanut kalliita vaatteita enkä velaksi. Verkkokaupoistakaan en ostanut mitään, koska en pidä verkko-ostoksien tekemisestä. Säästäväisyyteni sai minut penkomaan aletankoja ja tekemään sieltä kaikenlaisia löytöjä. Ja löydöt olivat tosiaan niitä itselleni sallimia käyttövaatteita. Joskus en ostanut mitään, pääasia oli, että annoin itselleni mahdollisuuden ostaa jotain. Ihan huomaamattani olin ajautunut siihen, että aina kun jokin asia otti päähän, halusin lähteä ostoksille.



En tarvitse enää ostamista
Tuon artikkelin luettuani ymmärsin, että olin ottanut ensimmäisen askeleen ellen toisenkin lähemmäksi mahdollista ostoriippuvaisuutta. En tiedä, pelastiko romahdukseni minut vai säästäväinen luonteeni. Tai vaikka molemmat yhdessä.

Keskustelin asiasta ystäväni kanssa ja hän kertoi myös huomanneensa, että minulla oli aina jotain uutta. Esittelin usein tekemiäni hyviä löytöjä. Nykyään en osta juuri mitään. On sellainen olo, että en tarvitse mitään. En tarvitse ostamista enää mielihyvän tuottamiseen. Minulla on kaikki tarpeellinen elämässäni.

4.11.2018

16.12 Puuta heinää

Mikä saa ihmiset ajautumaan puhumaan ”puuta heinää”? Muuntelemaan totuutta siten, että saa mahdollisuuden kertoa negatiivisen asian eteenpäin? Onko kyseisellä ihmisellä huono itsetunto vai miellyttämisen tarve? Hakeeko hän hyväksyntää muilta? Uskooko hän itse kyseisen asian pitävän paikkansa? 

Työviikko päättyi pettymykseen

Tällaisia asioita päädyin pohtimaan työviikon päätteeksi. Kiva työviikko päättyi pettymykseen. Siihen, että minun päätöksenteon perusteet oli muutettu täysin päälaelleen. Negatiiviseksi juoruksi, josta oli keskusteltu minun poissa ollessa.

Asia tuli erikoisella tavalla ilmi. Söimme eväitä lounasporukan kanssa. Jotenkin huomasin, että en ollut ihan perillä mistä muut puhuivat. Pyysin selvennystä ja kävi ilmi, että heille oli kerrottu valheellista tietoa minun tekemästä päätöksestä. Oikaisin asian kertomalla, että päätöstä ei ole tehty kyseisin perustein. Olin hämilläni, koska ihminen, joka oli tämän kertonut, tiesi tasan tarkkaan totuuden.



Loppupäivän olinkin todella pettynyt. Luulin, että kyseinen henkilö pitää minusta. Asia on vaivannut minua nyt koko viikonlopun. Olen pohdiskellut asiaa monelta kannalta. Olisiko hän esimerkiksi ymmärtänyt päätökseni väärin? Tulin siihen lopputulokseen, että ei. Selkeästi toin päätöksen teon perusteet esille. Eikä missään vaiheessa puhuttu siitä, mitä hän oli muiden antanut ymmärtää.

No, tässä työelämässä olen jo oppinut, että kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Jätän tämän asian nyt taakseni, enkä aio ottaa asiaa edes esille. Tiedän vain, että tästä lähtien meidän välissä on muuri. Voin tehdä töitä ja keskustella työasioista hänen kanssaan, mutta se on sitten siinä. En arvosta ihmisiä, jotka toimivat noin.



31.10.2018

16.11. Negatiivista ja positiivista


Vaikka viime viikkoina olen töitä tehdessäni uuvuttanut itseni (johtuu innostuneisuudesta), on minulla kuitenkin tällä hetkellä hyvä olla töissä. Mutta varsin monella muulla ei ole. Olen yrittänyt olla välittämättä siitä, mutta valitettavasti muiden huono olo välillä tarttuu minuun. Varsinkin viime viikkoina lähdin negatiiviseen ajattelutapaan täysillä mukaan. Kun on uupunut, niin helposti ajautuu itsekin siihen ja alkaa näkemään ja puhumaan asioista negatiivisesti. 

On kuitenkin kiva huomata muutos, joka on itsessäni tapahtunut pikkuhiljaa romahtamisen jälkeen. Vaikka kuinka olen ollut viime viikot uupunut, negatiivisuus on jäänyt aina työpaikalle. Myöskään työasiat eivät seuraa minua kotiin.

Positiivista energiaa

Viime viikonloppuna pääkaupunkiseudulla järjestettävä tapahtumamme on nyt ohi. Tapahtumassa oli niin hienoa olla töissä kuin muistinkin. Siellä työskentely on aivan erilaista kuin arkityöni. Vaikka tehtiin pitkää päivää, jaksoin hyvin joka päivä.

Tämä viikko on alkanut ihan eri tavalla. Sain viikonlopun tapahtumasta paljon positiivista energiaa, joka vaikuttaa mieleeni. Vaikka hieman on tapahtumaväsymystä, mieli on kuitenkin positiivinen. Olen aivan varma, että tähän positiivisuuteen on alkanut myös vaikuttamaan osallistumiseni ”Päivänpositiiviset” -ryhmään, josta aiemmin olen kirjoittanut. Sitä on alkanut jo helposti pitkin päivää ajattelemaan, että tämän minä laitan ryhmään illalla. Toivottavasti positiivisesta ajattelusta tulee tapa tämän ryhmän myötä.




20.10.2018

16.10 Kiky-tunteja ja suorittamista


Kolme arki-iltaa zombina kotona. Olen suorittanut, suorittanut ja suorittanut. Vaikka havahduin pari viikkoa sitten tähän asiaan, en ole huomannut hidastaa vauhtia kuin päiväksi.

Työtehtävät ovat olleet mielenkiintoisia ja energiaa on tosiaan piisannut jo muutaman viikon. Olen myös urakoinut vaadittuja Kiky-tunteja pois alta vaikka kuinka paljon. En ole tänä vuonna niitä aikaisemmin jaksanut tehdä. Lähiviikkoina olen mennyt aikaisemmin töihin ja suorittanut Kiky-tunteja hieman yli puolet. Ne on vaan pakko suorittaa pois. Eli urakan pitäisi vielä jatkua…

En tiedä onko noissa Kiky-tunneissa mitään järkeä, jos ne kostautuvat uupumisella. Ainakin ne ovat edistäneet minun tämän hetkistä uupunutta oloa.

Veto poissa

Tänään lauantaina olen ollut todella väsynyt. Koko kroppa on aivan uupunut ja olo on kuin krapulassa. En ole jaksanut tehdä yhtään mitään. Olen nukkunut kahdet päiväunetkin.

Harmittaa, sillä ensi viikosta pitäisi tulla hieno viikko. Viimeistelemme töissä pääkaupunkiseudulla järjestettävää tapahtumaa, joka on tulevana viikonloppuna. Tapahtumassa on ihan mahtavaa olla töissä ja lähden sinne jo torstaina. Mietityttää kuitenkin, että miten jaksan, kun olen jo nyt näin uupunut.


Miten löydän tasapainon?

Innostuneisuus ja energisyys ovat osa minua.  Olen näistä lähiviikoista nauttinut niin töissä kuin kotona. Mutta valitettavasti nuo ominaisuudet vievät voimani totaalisesti. Miten ihmeessä löydän tasapainon? En haluaisi elää siten, että aina kun nautin tekemisestä, tarvitsisi minun muistaa jarrutella itseäni. Mutta jos en jarruttele itseäni, uuvun uudelleen. Mitä minun pitäisi tehdä?

13.10.2018

16.9 Positiivisuus x 2


Melko erikoinen viikko takana. Maanantaina ystäväni lisäsi minut hänen perustamaansa Päivän positiiviset -ryhmään. Jokaisen ryhmäläisen on tarkoitus laittaa joka ilta kuukauden ajan kolme positiivista asiaa/tapahtumaa/huomiota omasta päivästään. Tarkoitus on saada ryhmäläiset pysähtymään miettimään arkea ja vaikka kuinka huono päivä olisi ollut, niin löytämään myös jotain positiivista kyseisestä päivästä. Positiivisuuden ei tarvitse olla mitään suurta ja mullistavaa, vaan riittää kun vaikka nostaa hyvän makuisen kahvihetken yhdeksi asiaksi. Ryhmä on siitä mielenkiintoinen, että en tunne siitä ketään muuta kuin ryhmän perustajan, ystäväni.

Jo muutamassa päivässä ryhmään kuuluminen on saanut minut miettimään kuluvan päivän aikana positiivisia asioita päivästä. Iltaisin olen jo odottanut, että mitähän muilla on kerrottavana. On ollut hienoa lukea millaisia huomioita muut ovat löytäneet arjestaan.

Tuntuu hyvälle kuulua tällaiseen ryhmään. Kuten tiedetään, positiivisuus ruokkii aina eteenpäin. Odotan mielenkiinnolla, mitä se saa aikaan minussa ja millaiset fiilikset minulla on kuukauden päästä. Onko jokapäiväinen positiivinen ajattelu muuttanut minussa jotain?

Helpotusta arkeen webinaari

Tässä oman toipumisen matkalla on tullut esiin, että en tosiaan ole ainoa tässä maailmassa, joka on sairastunut työuupumukseen. Toinen uupumuksen kokenut ystäväni on tehnyt ison elämänmuutoksen. Hän on opiskellut hyvinvointialaa ja työllistää nyt itsensä tällä saralla.

Tiistaina osallistuin hänen järjestämään webinaariin ”Viiden kohdan ohje sujuvaan arkeen.” Webinaari käsitteli hienosti arjen haasteita ja miten niistä selviää jo pelkän asenne- ja ajattelutavan muuttamisella. Sain paljon vinkkejä mm. aamuaskareisiin ja niiden vaikutuksiin miten päivä lähtee käyntiin. Webinaarissa tuli hyvin esiin kiitollisuuden tärkeys, palautuminen, arkiliikunta ja miten pienillä askelilla voi lisätä omaan päivään hyvää. Ja se, että muistaa olla itselleen armollinen.



Kiitollisuuden tärkeys

Webinaari sai minut ymmärtämään kiitollisuuden tärkeyden ja kuinka sen ymmärtämisellä voi vaikuttaa omaan elämään todella paljon. Muutamia käytännön asioita päätin ottaa kokeiluun. Mm. aamulla herätessäni, mietin mistä asioista olen kiitollinen. Illalla nukkumaan mennessä olisi myös hyvä ajatella kiitollisuutta. Se, mitä nukkumaan mennessä ajattelee, vaikuttaa unen laatuun ja millä fiiliksellä herää aamulla. Kuulostaa pieniltä asioilta, mutta kuitenkin niin suurilta.

Oikeaan aikaan

Kuulostaa ehkä hassulta, mutta en ole aiemmin oikein jaksanut keskittyä hyvinvointiin liittyviin ”koulutuksiin” tai lukemaan aiheeseen liittyviä kirjoja. Olen kokenut ne jotenkin raskailta ja energiaa vieviltä asioilta. En oikein osaa selittää tarkempaa.

Olen ihaillut näitä molempia ystäviä siitä, että he ovat jaksaneet kehittää koko ajan omaa hyvinvointia. Molemmat kouluttavat itseään tällä saralla ja opiskelevat uusia asioita. Itsellä tämä tiedon jano on alkanut vasta pikkuhiljaa heräilemään. Nämä molemmat, ryhmään liittyminen ja webinaariin osallistuminen, tulivat juuri oikeaan aikaan.

8.10.2018

16.8 Suorittamista?

Kun perjantai-iltana istahdin sohvalle odottamaan Possen alkamista, aloin miettimään kuluneita paria viikkoa. Mikä on saanut minut näin energiseksi? Olen tehnyt ahkerasti töitä jatkaen innokasta olemustani vapaa-ajalle. Olen käynyt lenkillä, tavannut ystäviä, leiponut, siivonnut, tehnyt pihatöitä jne.

Töistä lähtiessäni olen ollut tyytyväinen päivän suorituksiin. Olen saanut paljon aikaiseksi työpäivien aikana. Aamuisin aamutoimia tehdessäni olen jo miettinyt, mistä työtehtävästä aloitan päiväni.

Voimakas työimu

Melkein pelästyin tajutessani miten viimeiset pari viikkoa ovat kuluneet. Olen suorittanut arkea niin töissä kuin kotona. Olen tavallaan löytänyt entisen työminäni, joka on saanut mielihyvää urakkavauhdilla työskentelystä. Työimu on ollut voimakasta mielekkäiden työtehtävien vuoksi. Tunnetusti kiireinen työympäristö on napannut minut mukaansa. Olen suorittanut aamusta iltaan. Olen huomaamattani palannut siihen suorittamisen rytmiin, millainen se oli ennen romahdustani.



Tasapainon etsiminen

Jotenkin pelottavaa, kuinka huomaamatta tämä on tapahtunut. Ja vielä pelottavampaa on huomata, millaista mielihyvää tuo suorittaminen on minulle tuottanut. Toisaalta on hieno huomata, että olen ollut tyytyväinen työhöni. Nyt pitäisi vain nauttia työtehtävistä ajautumatta vauhtiin ja suorittamiseen. Löytää sellainen sopiva tasapaino. 

Pistää kyllä mietityttämään, että olenko riippuvainen vauhdista ja suorittamisesta. Niin hyväntuntuiset työviikot ovat takana.

Onneksi istahdin perjantaina sohvalle ja pysähdyin hetkeksi. Täytyy nyt tietoisesti välttää suorittamista.

1.10.2018

16.7 Hyvä viikko takana

Olen voinut todella hyvin sen jälkeen, kun päätimme jättää taaksemme mökkikaupan aiheuttamat pettymykset. Väsymys ja alakuloisuus ovat poissa. Väkisinkin sitä on tullut mietittyä, että koenko elämän vastoinkäymiset jatkossakin noin rajuina.

Työuupumuksen ja masennuksen kokenut tuttavani ”varoitti” minua joskus, että paineensietokyky ei välttämättä koskaan tule palautumaan ennalleen. Nyt vasta ymmärsin, mitä hän tarkoitti. Pienessä ajassa minulle tuli liikaa raskaita vastoinkäymisiä ja ne vaikuttivat minuun melko voimakkaalla tavalla.

Työviikko meni loistavasti. Minulla oli mielekkäitä työtehtäviä ja huomasin keskittymiskykyni parantuneen. Työpäivien jälkeen jaksoin käydä pari kertaa lenkillä ja nähdä ystäviä. Viikonloppuna juhlittiin poikani 16-vuotis syntymäpäiviä. Tytärkin tuli kotiin veljeä juhlimaan.



Irrottautumista

Työkuvani on alkanut muokkautumaan omakseni. Mutta tietynlainen rooli minulla on edelleen työpaikalla. Nyt kun esimerkiksi pikkujoulukausi on lähestymässä, minulle tuodaan kaikenlaisia ehdotuksia mitä voisimme tehdä. Minun oletetaan vievän sitten ehdotukset eteenpäin jne. Olen yrittänyt kauniisti sanoa, että en ole oikein suunnittelufiiliksellä. Olen myös sanonut, että voisin välillä vain osallistua. Mutta jotenkin minua ei ole kuunneltu tässä asiassa. Kun ylemmältä taholta tulee pyyntö juhlien järjestämiseen, kerron ystävällisesti jääväni järjestelyryhmästä pois.

On vaan sellainen tunne, että en halua olla enää kaikessa mukana. Olen niin monta vuotta ollut järjestelemässä kaikenlaista, että en vain halua antaa työpaikalle enää kaikkea ylimääräistä energiaa itsestäni. Käytän sen energian mieluummin vapaa-ajallani. Olen ollut vuosia niin syvällä työpaikan kuvioissa, että nyt on oikea aika hieman irrottautua sieltä.



22.9.2018

16.6 Maisemaa ei voi kukaan viedä


Olen aivan loppu. En ole jaksanut tehdä työpäivien jälkeen yhtään mitään. En ole halunnut edes nähdä ketään. Niin ovat voimat poissa. Keskustelimme mieheni kanssa tästä mökkiprojektista. Päätimme luovuttaa, sillä terveyteni ei tosiaan tule kestämään mahdollisia jatkotoimenpiteitä. Ei ne tavarat ole elämän tärkeimpiä asioita. Tulimme siihen tulokseen, että kukaan ei voi viedä sitä maisemaa meiltä, mikä avautuu mökin takapihalta. Se on jotain niin kauniin lumoavaa. Olemme etsineet tuota näkymää noin kahdeksan vuotta. Ei anneta huonon alun pilata tätä unelmaa. Tuodaan mökkiin omia tavaroita ja tehdään siitä oman näköisemme. Luodaan omia muistoja.

Päätöksen jälkeisenä aamuna minulla oli todella helpottunut olo. Mieli oli jo parempi, mutta voimat olivat poissa. Olin luvannut mennä aamupäivällä äidin syntymäpäiväkahville. Oli raskasta seurustella muiden kanssa, olin niin väsynyt. Kun lähdin kotiin, itku pääsi pelkästä väsymyksestä. Laitoin ruuan uuniin ja menin päiväunille. Söimme ja menin päiväunille uudelleen. Lopun päivää makasin sitten sohvalla. Päivän päätteeksi nukuin yli 12 tunnin yöunet…

Aamulla kun heräsin, olin täynnä energiaa. Aurinko paistoi ulkona ja lähdin näyttämään mökkiä äidilleni. Otettiin kahvia ja omenapiirakkaa mukaan. Vielä hiukan harmitti seinillä ne tyhjät naulat, joissa oli ollut hienoja koristeita. Mutta en anna sen enää häiritä elämääni. Teemme tästä oman näköisemme mökin.